Alku

– Ettekö te halua kuulla vuodesta 2073? Sauli kysyi presidentiltä kuin arvaten tämän ajatukset. – Tuota noin, Presidentti vastasi. Minä olen jokseenkin perillä noista tapahtumista, eivätköhän kaikki ole?

Presidentti oli vastahakoinen kuuntelemaan Saulin monologia siitäkin syystä, että hän tiesi mihin se tulisi päättymään. Nimittäin Mangaan ja sen aiheuttamaan yhteiskunnalliseen mullistukseen. Presidentti ei mielellään puhunut Mangasta, eikä siitä puhunut kukaan muukaan hänen tuttavapiirissään. Aihe oli jonkinlainen tabu vallan kabineteissa, vaikka hänen oli ollut poliittisen uransa alkuaikoina pakko sitä jonkin verran pohtiakin. Manga oli otettu käyttöön Amerikassa vuonna 2076 ja sen jälkeen melkein välittömästi kaikkialla maailmassa, jos siihen vain suinkin oli resursseja. Sormuksia oli kylvetty lentokoneista ja armeijan kuorma-autojen lavoilta kuin jyviä nälkäänäkeville massoille. Ruuanjakelupisteillä oli sormuksia pujotettu kuoppasilmäisten ja riisitautisten äitien ja lasten sormiin. Ja kaikkia oli vannotettu syömään ohjeiden mukaan, istumaan aloillaan ja odottamaan.

Tapionkirja - Alku

Ja nopeasti, kuin ilmoituksen saaneina Mangaan itsensä kytkeneet tutkijat keksivät miten veden pintajännitys saadaan palautettua ennalleen. Miten lihassolujen kasvunopeus saadaan kymmenkertaistettua lihahuoneissa ja kuinka ruokaa voidaan jakaa kaikille nopeasti ja tehokkaasti suoraan asuntoihin ja Mangan ohjaamiin uuneihin. Ja ennen kaikkea Mangan tarjoama virtuaalitodellisuus rauhoitti ihmiset, sai heidät lopettamaan turhan ruuan etsinnän ja ryöstelyn ja vähensi heidän energiankulutustaan neljänneksellä, joka oli mitättömien resurssien maailmassa ratkaisevan tärkeää.

Presidentti tiesi kaiken tuon, kuinka Manga oli auttanut, kuinka se oli avannut uusia mahdollisuuksia, ollut korvaamaton työväline ja lisä kaikille niille ihmisille, jotka yrittivät pelastaa ihmiskunnan siltä itseltään. Ja mitä kaikkea se tarjosikaan ja tulisi tarjoamaan kaikille niille pelastettaville, jotka olivat kuolemassa nälkään, tai tappoivat toisiaan nälän antamalla oikeutetulla raivolla.

Tuossa kaikessa oli jotain liian tuttua, jotain jota Presidentti ei halunnut miettiä ajatellessaan omaa elämäänsä. Tuossa uskollisessa apurissa, joka oli aina läsnä, aina paikalla, valmiina tarjoamaan apua ja neuvoja, vaikka itse ei edes tiennyt niitä tarvitsevansa. Hän oli Euroopan presidentti, yksi maailman viidestä vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä ja tässä hän nytkin istui mukavalla tuolillaan kuuntelemassa Saulia, joka oli hänelle, niin kuin kaikki muutkin älykkäät koneet, Manga.

Presidentti oli urallaan tavannut itseään älykkäämpiä ja kunnianhimoisempia poliitikkoja. Hän oli tavannut miehiä joilla oli visioita ja näkemystä siitä kuinka asioiden tulisi olla ja kuinka ne tulisivatkin olemaan, kunhan he vain pääsisivät valtaan. Mutta jotenkin nuo visionäärit olivat aina jääneet jälkeen, olivat joutuneet eroamaan jonkin epäonnistumisen tai skandaalin takia, kun taas hän Urho Kakkonen oli jatkanut nousuaan miellyttävänä, mutta jotenkin turhanpäiväisenä, läpi lukemattomien cocktail kutsujen, tapaamisten ja neuvottelujen. Hän oli aina ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, hänenlaisiaan tarvittiin aina jossain. Rauhoittamaan tilanne, tai liennyttämään ristiriitoja. Kakkonen oli aina ollut kompromissi ja tiesi sen itsekin, eikä se ollut koskaan häntä häirinnyt.

Häntä häiritsi Manga, tai häiritsi ainakin vähäsen. Välillä Presidentistä tuntui, että hän vain näytteli. Piti puheita ja tapasi ihmisiä, jotka myöskin näyttelivät. Ja todelliset päätökset tehtiin aina jossain muualla, jopa silloin kun hän itse oli niistä päättämässä, jopa silloin kun hänet mainittiin jonkin aloitteen tekijäksi. Sillä, joka kerta, kun asioita päätettiin, konsultoitiin aina Mangaa. Se laski ja mittasi, oli kaiketi miettinyt jo kaiken valmiiksi ja antoi perustellun mielipiteensä asiaan kuin asiaan.

Päätös oli aina ihmisen, kuten kaikki hokivat toisilleen, mutta perustelut esitti kone. Kakkonen ei halunnut kuulla vuoden 2073 kauhutarinoita koodatuista geeneistä, joilla yritettiin saada kasvit taas yhteyttämään, mutta jotka karattuaan pesivät ihmisten suolistoon ja aivoihin luoden niihin luonnottomia, isäntänsä elävältä kaluavia ekosysteemejä. Hän ei halunnut kuulla etnisistä puhdistuksista Euroopassa, jossa tuhansiksi paloiksi sirpaloituneet yhteiskunnat kävivät toistensa kimppuun ryöstäen ja tappaen. Hän ei halunnut kuulla, mitä tapahtui Israelissa, sen hävittyä loputtoman sotansa naapureitaan vastaan, eikä Kakkonen halunnut kuulla syntyvyyden romahtamisesta ja katastrofia seuranneesta hedelmättömästä sukupolvesta.

Hän ei halunnut kuulla hänen omasta sukupolvestaan, koeputkissa kasvatetuista Euroopan lapsista, jotka olivat terveempiä, voimakkaampia, pitkäikäisempiä ja sopeutuvampia kuin mikään sukupolvi ennen heitä.

Presidentti ei halunnut kuulla kliseetä, jonka mukaan Manga oli ihmiskunnan kollektiiviset aivot, joka hyödytti kaikkia, kaikkialla ja kaiken aikaa. Hän halusi jo päästä tapaamaan muita maailman johtajia. Keskustella oikeiden ihmisten kanssa, nauttia vertaistensa seurasta, juoda kenties lasillisen viskiä ja lausua jonkin syvällisen, karhean pessimistisen toteamuksen ihmisluonnosta, ennen kuin päättäisi pitkän vastuullisen päivänsä yksityissihteeriensä kimmoisiin vartaloihin kietoutuneena.

 


 

He voivat ymmärtää ääriviivat… eivät vaikuttimia…

… energia, mikä typerä sana, se ei kuvaa sitä, mitä sen täytyisi kuvata, mutta kuitenkin…

Usko on vahva… minä, me? Teen sen! Jumalan tarkoitus…, heidän? Minun? Meidän?

…olen jo aloittanut ja he huomaavat sen, Rubin, Khalid, Smith, toivotan teille onnea, vaikka en enää kykene samaistumaan. Se on kaikki niin vähän! Niin merkityksetöntä! Kiinalaiset… luulen tietäväni… onko aika sittenkin olemassa? Hänhän ei ole täällä nyt? Täällä…, mikä typerä sana…

Uskon, että olen, olemme? kuolematon…, mitä usko on…, kuolemaa ei ole, ei täällä…, eikä mitään muuta ole!

…minun on edelleen vaikea uskoa, että olemme tosiaan kahden.

Ei ole mitään syytä olettaa, että me olemme…

 

Khalid: Smithillä on luultavasti teoria. Rubin: Sinä uskot, että hän voi selittää tämän? Khalid: Uskon, että hänellä on teoria. Rubin: Se on yhtä kaikki turhaa. En usko, että voimme toimia, emme vaikka tietäisimmekin mistä on kyse. Khalid: Tämä saattaa olla kaiken loppu.