Kirjoitettu

Arto Salminen Paskateoria

Hyvä Suurnäkki, sanoi Repe. – Sä olet juuri sopiva mies näihin hommiin. Surkea kirjoittaja ja muutenkin tyhmä. Vielä kun oppisit juomaan ja naimaan. – Ei tässä lehdessä muunlaisia juttuja julkaista, minä sanoin. – Ei tietenkään, Kössi sanoi. –  Surkeaksi on mennyt koko touhu. Nuorempana mä kuvittelin olevani jotenkin hyväosainen. Oli yliopistosivistys ja toimittajan status ja isot tulot. Nyt sitä kukutaan täällä kaiket yöt pienellä palkalla. Huora makaa pöydällä jalat levällään, kortit lätisee ja pullot kilisee. Perkele – me eletään kuin viimeistä päivää. – Se on pakko, sanoi Mauri. – Tämä saattaa olla meidän viimeinen päivä keskiluokassa. – Viimeinen yö, sanoi Repe. Pian tämä loppuu, sanoi Kössi. – Yksikin fuusio tai järkiperäistäminen tai toiminta-ajatuksen fokusoiminen tai markkinatilanteeseen sopeutuminen, niin se on siinä: yövuoro lopetetaan. Eihän meillä ole lehdessä enää kunnollisia uutissivujakaan. – Mikä on se Hannu Wiklundin paskateoria, kysyi Repe. Ei se ole Wiklund, se on Wikholm, sanoi Kössi. – Paskateorian lähtökohta on piereminen. Ihmiskunta on aina pierryt, koko historiansa ajan, miljoonia vuosia, tuhansia miljardeja pieruja. Joka pierun mukana vapautuu hajua, enemmän tai vähemmän. Haju koostuu muutamasta paskamolekyylistä. Johonkin ne molekyylit nousevat ja kerääntyvät. Ei ne mihinkään katoa. Kerran koittaa se päivä kun kaikki romahtaa niskaan. Ja sitä on paljon, todella paljon. Me hukutaan paskaan. – Komea teoria, sanoi Hasse. – Saatanan komea. – Virallinen tiede ei paskateoriaa hyväksy, sanoi Kössi. – Mä veikkaan, että siltä ei ole edes kysytty, sanoi Mauri. – Kuka se Hannu Wikholm on, minä kysyin. En tiedä, sanoi Kössi. – Kukaan ei tiedä. Ei se tiedä itsekään. – Ja nyt teoriasta käytäntöön, sanoi Hasse. – Tämä poika lähtee panemaan. Tyttö saa imeä kovaksi. – Mä tulen sun jälkeen, sanoi Kössi.  – Pannaanko vaihteeksi takaapäin? – Pannaan vain, sanoi Hasse. Huora nousi ylös pöydältä kun kaikki neljä olivat käyneet sitä lykkimässä. Se pyyhki reisiään talouspaperilla ja tuli sököpöydän viereen istumaan. Jaloissaan sillä näkyi olevan mustelmia. – Saako nyt viinaa, se kysyi. – Saa, sanoi Repe ja haki pahvimukin. – No, miltäs tuntuu, kysyi Hasse. – Tuntuu ihan kuin koiralauma olisi käynyt panemassa, sanoi huora. – En mä yhtään ihmettele, sanoi Hasse. – Mehän ollaan demokratian vahtikoiria.