Kirjoitettu

Kurt Vonnegut Hokkuspokkus

Mentyäni vankilaan töihin tapasin erään Alton Darwin nimisen massamurhaajan, joka myös oli hyvä päässälaskija. Hän oli Musta. Toisin kuin Claudia Roosevelt hän oli erittäin etevä kielellisestikin. Hänen murhaamansa ihmiset olivat laittomassa huume-elinkeinossa pyörineitä kilpailijoita, tai hamppareita tai poliisin ilmiantajia tai sellaisia ihmisiä, joiden henkilöllisyydestä hän oli erehtynyt, tai vai syyttömiä sivustakatsojia. Hänen puhetapansa oli elegantti ja ajatuksia herättävä. Hän ei ollut tappanut läheskään yhtä monta ihmistä kuin minä. Mutta eipä hänellä ollut samoja etujakaan kuin minulla eli hallituksemme täyttä tukea. Sitä paitsi hän oli ryhtynyt tappohommiin rahasyistä. Sellaiseen minä en koskaan alentunut. Kun minulle selvisi, että hän oli hyvä päässälaskija, sanoin: sinulla on harvinainen lahja. Se vaan ei taida olla kovin tasapuolista, hän sanoi. Minkä takia joku saa tähän maailmaan syntyessään moisen etulyöntiaseman tavallisiin ihmisiin? Kun pääsen täältä ulos, ostan nätin raidallisen teltan ja panen sen eteen kyltin: Sisäänpääsy 1 dollari. Nähkää nekrun laskevan päässään. Hän ei ikinä päässyt ulos. Hän lusi elinkautista eikä hänellä ollut toivoakaan ehdonalaisesta.

Darwinin haave, että hän esiintyisi vankilasta vapautumisen jälkeen päässälaskushown tähtenä, oli muuten peräisin siitä, mitä hänen isoisänsä isä oli tehnyt Etelä-Carolinassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tuohon aikaan kaikki lentokoneiden pilotit olivat valkoisia ja jotkut heistä antoivat taitolentonäytöksiä. Heitä sanottiin ladonpöllyttäjiksi. Yksi tällainen ladonpöllyttäjä sitoi Darwinin isoisän isän 2-paikkaisen lentokoneensa ohjaamoon, vaikka pappa ei osannut ajaa autoakaan. Ladonpöllyttäjä pysytteli kyyryssä takapaikalla, mistä kukaan ei voinut nähdä häntä, mutta mistä hän silti pystyi käsittelemään hallintalaitteita. Ja niin ihmiset tulivat pitäjien takaa, ”nähdäkseen nekrun lentävän lentokonetta”, kuten Darwin itse sanoi.