Saari oli pieni. Melkein pelkkä luotto, jonka suojaisimmassa kohdassa kasvoi harvaa männikköä. Se oli viimeinen saari ennen avomerta, kun seisoi saaren pohjois-rannalla, näki vain meren. Meri oli täällä erilainen kuin mantereelta katsottuna. Laineet eivät liplattaneet, ne vyöryivät itsevarmoina rantaan. Ne olivat suuria ja vaahtopäisiä. Täällä ranta ei merkinnyt niille mitään, se ei ollut lopullinen este niin kuin mantereella. Mainingit ohittivat saaren ja jatkoivat matkaansa siitä välittämättä. Useimmat niistä eivät edes huomanneet saarta, se ei ollut niille mitään.

T seisoi rannalla ja katseli aaltoja. Saaren pohjois-rannan kalliot laskivat jyrkkinä mereen, niin jyrkkinä että niitä ei parannut laskeutua. Lisäksi oli pieni uloke, kymmenen metriä pitkä aaltojen ja muinaisen jääkauden muovaama silta, joka kapeni alle metrin levyiseksi ja josta oli suora yli viiden metrin pudotus kivikkoiseen veteen.

 Jos haluat tietää miten T on saarelle päätynyt ja mitä hän siellä tekee, niin tarina on osa novellikokoelmaa nimeltä Reunalla. Novelleja syrjäytyneistä. Jonka voi ostaa verkkokaupastamme.