Pieniä tarinoita

Vuokrakaksion lapset

Maanantai 11.11.2019 klo 22:22


Luin taannoin jutuin Iltalehdestä, joka käsitteli Suomea riivaavaa lapsikatoa. Jutussa kerrottiin, että kolmannes miehistä ei tule koskaan isäksi ja lapsettomien miesten määrän ennustetaan jatkossa kasvavan vielä tästäkin. Miesten lapsettomuuden syitäkin käsiteltiin jutussa, jotka väestöliiton tutkimusprofessori Anne Rotkirch summasi seuraavalla tavalla.

”Moni sanoi olevansa hyvin stressaantunut ja että työ vie jo paljon aikaa. He pohtivat, mahtuuko lapsi siihen. Mitä se vaatisi minulta ja jaksaisinko, Rotkirch sanoo.”

Jutussa haastateltiin Rotkirchin lisäksi myös kolmikymppistä Jania, joka kertoi lasten hankkimisesta seuraavaa.

”Olen ollut töiden suhteen nyt useamman vuoren määräaikaisuuskierteessä. Ei säästöjä ja tärkeimpänä: ei edes naisystävää. Jani sanoo, että ei voi perustaa perhettä ennen kuin on rakastunut ja saanut paremman palkan tai varman työn. Perhe-elämä vuokratussa kerrostalokaksiossa epämääräisessä parisuhteessa ilman turvaverkkoja ei houkuttele. Yritän löytää sen oikean ja haaveilla perheestä sen jälkeen, hän summaa.”

On toki myönnettävä, että lasten hankkiminen voi olla hieman hankalaa ilman naista, mutta epämääräisinkin parisuhde tuppaa muuttumaan perheeksi, kun siihen lisätään hieman lapsia.

En osaa arvioida kuinka epämääräinen oma parisuhteeni oli, kun naisystäväni tuli raskaaksi. Minun on kuitenkin myönnettävä, että tilanteemme oli sikäli helppo, että emme asuneet vuokrakaksiossa, vaan kolmiossa. Asunto tosin sijaitsi Pietarissa ja jaoimme sen kahden kämppäkaverin kanssa, mutta eipähän ollut kaksio. Meillä molemmilla oli määräaikainen työsuhde Suomen pääkonsulaatissa, jossa työskentelimme viisumivirkailijoina. Kun esikoisemme syntyi, oli epämääräinen parisuhteemme muuttunut avioliitoksi ja vaimoni työsuhde päättynyt. Muutamaa kuukautta poikamme syntymän jälkeen minunkin työsuhteeni päättyi ja me muutimme takaisin Suomeen.

Onneksemme emme joutuneet tyytymään nytkään vuokrakaksioon tai määräaikaiseen työsuhteeseen, vaan minä jäin työttömäksi ja me muutimme 30 neliön yksiöön Matinkylään. Muutaman kuukauden kuluttua sain kuitenkin uuden työpaikan, joka oli luonnollisesti määräaikainen ja pääsimme viimein muuttamaan vuokrakaksioon, jossa saimme toisen lapsemme. Oltuani vuoden määräaikaisessa työsuhteessa sain taas uuden työpaikan, tällä kertaa vakituisen ja me ostimme 58 neliön kolmion Puotilasta, jossa kolmas lapsemme syntyi.

Vuotta myöhemmin muutimme vuokralle Tampereelle hieman isompaan kolmioon ja vaimoni meni opiskelemaan. Tampereella ostimme itsellemme rintamamiestalon, jota suunnittelemme remontoivamme loppuelämämme. Ai niin. Ja meille syntyi neljäs lapsi kesällä 2019.

Iltalehden juttua lukiessani ensimmäisenä tuli mieleeni kysymys. Mitä järkeä Janin tarinassa on? Voiko lapsettomuutta todella selittää vuokrakaksioilla? –  Mikset sinä hanki lapsia? – Koska asun vuokrakaksiossa. – Ahaa. Eihän tällaisissa perusteluissa ole mitään järkeä! Tai kuinka realistinen on selitys, jonka mukaan ihmiset eivät hanki lapsia, koska heillä on liikaa töitä. Liikaa verrattuna mihin? Jos asiaa tarkastellaan historiallisesti, niin ennen vanhaan ihmiset menivät 14 vuotiaana töihin ja sitten he tekivät töitä seitsemänä päivänä viikossa kunnes kuolivat, eikä se estänyt miehiä hankkimasta lapsia.

No. Myönnettäköön, että oma elämäni on ollut melko helppoa, vaikka olen määräaikaisissa töissä joskus ollutkin ja vuokrallakin on tullut asuttua. Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka tekevät oikeasti paljon töitä ja joilla on ollut todellisia vastuksia elämässään, kuten syöpää, asumiskelvottomia omakotitaloja ja muuta sen sellaista, eikä se ole estänyt heitä hankkimasta lapsia ja elämästä täyttä elämää.

Äkkiseltään kuultuna lapsettomuuden selittäminen työkiireillä ja kaksioilla vaikuttaa vähän keksityltä. Mutta toisaalta ovatko nuo syyt keksittyjä, jos sellaisia kerran selityksiksi tarjotaan? Jos ihminen aidosti uskoo, että hän ei voi hankkia lapsia, koska joutuu tuomaan töitä kotiin tai asuu kaksiossa, niin kai häntä on uskominen. Parempi kysymys lienee, miksi joku uskoisi, että töissä käynti ja vuokralla asuminen estäisivät lastenhankinnan? Aika iso osa ihmisistähän asuu vuokralla ja joissain piireissä työssäkäyntikin on vielä säilyttänyt suosionsa.

– Miksi sinä et hanki lapsia? – Koska minulla on asunto ja työpaikka. – Ahaa.

Mitä järkeä tällaisissa selityksissä oikein on? Selitysten järki piilee luultavasti niiden kontekstissa. Me ajattelemme, että asioiden täytyy olla jollain tietyllä tavalla ennen kuin lapsia voi hankkia. Että on oltava omistusasunto ja vakituinen työpaikka, jossa ei joudu ylitöihin ennen lastentekoa. Mutta miksi me ajattelemme näin? Miksi kaiken pitäisi olla valmista? Eihän elämä ole koskaan valmis. Ei ainakaan ennen kuin se loppuu. Ja sen jälkeen lastenhankinta alkaakin olla jo myöhäistä.

Luulen, että syy siihen, miksi lapsia ei haluta tehdä piilee kulttuurissamme. Me elämme kulttuurissa, joka arvostaa individualismia yli kaiken. Me olemme alkaneet uskomaan, että ihmisen kuuluu elää elämä, jossa hän toteuttaa itseään ja löytää oman juttunsa ja kaikki tekijät, jotka voivat estää tuota itsensä toteuttamista kuten perhe ja lapset koetaan uhiksi omalle identiteetille. Ongelma tietysti on, että harva meistä osaa toteuttaa itseään tai löytää sitä omaa juttuaan, koska mitään valmista itseä tai omaa juttua ei ole olemassakaan.

Esimerkiksi minä. Tapio Holopainen, joka kirjoitan tätä juttua, olen eri Tapio Holopainen kuin se Tapio Holopainen, joka kirjoitti jotain toista juttua kymmenen vuotta sitten. Tietysti minä olen nyt eri ihminen kuin kymmenen vuotta sitten, koska minulla on nyt kymmenen vuotta enemmän kokemuksia. Lapsia, avioliitto, asuntolaina, sukulaisten hautajaisia ym. Me elämme kuitenkin kulttuurissa, joka on saanut päähänsä, että jokainen meistä on jotain muuttumatonta, että elämän tarkoitus on löytää sisältään se aito Tapio Holopainen, jolla on valmiiksi jotain haluja ja mieltymyksiä ja noiden halujen ja mieltymysten täyttäminen on sitten elämän tarkoitus.

Ajatus siitä, että minä olisin jotain muuttumatonta, jotain täysin pysyvää on aivan älytön ja silti ihmiset perustelevat lapsettomuuttaan varsin usein sanomalla, että minä en ole sitä taikka tätä tyyppiä tai että minusta ei ole isäksi.

Tosiasiassa ei ole olemassa mitään oikeaa isä tyyppiä. Vaan isäksi tullaan isyyden myötä. Toiset ovat siinä isyydessä sitten parempia ja toiset huonompia, ihan niin kuin kaikissa muissakin asioissa.

Lasten hankkimisessa tällainen, vasta sitten kun kaikki on valmista, maailmankuva näkyy siten, että Suomi on täynnä Janeja, jotka odottavat jotain ”oikeaa” hetkeä, jolloin lapsia voi hankkia. Hetkeä, jolloin heidän sisältään löytyy se isä Jani, jolle niitä lapsia voidaan sitten tehdä. Isä Janin odotetaan ilmestyvän jonain tiettynä aikana, vähän samalla tavalla kuin lapset odottavat joulupukin ilmestyvän 24 joulukuuta. Isä Jani tulee puolestaan sitten, kun hänellä on vakituinen työpaikka, omakotitalo, kaksi autoa, uhkea vaimo ja pullantuoksuinen mummo lastenhoitoapuna. Ja jos kaikkea tuota edellä mainittua ei ole, ei isä Jani koskaan ilmesty, lapsia ei hankita ja Jani palaa vuokrakaksioonsa katsomaan Game of Thronesia.

Psykologisessa mielessä me pelkäämme vanhemmuuden mukanaan tuomaa elämänmuutosta luultavasti siksi, vanhemmuus on vääjäämätön merkki omasta vanhenemisestamme ja vanheneminen taas merkitsee kuolemaa, jonka ajattelemisesta kukaan meistä ei erityisemmin pidä.

Tai sitten kyse on yksinkertaisesti siitä, että me olemme alkaneet pelätä vanhemmuuden tuomaa vastuuta ja oman ajan menetystä. Ja tottahan se onkin. Jos perustaa perheen, niin ei ole enää samalla lailla aikaa maata krapulassa ja katsoa Netflixiä. Mutta onko Netflixin katsominen ja krapulassa makailu todella riittävä syy olla kasvamatta aikuiseksi? Ilmeisesti.

Vanhemmuuden puolesta voisi vielä sanoa, että jos elämä olisi jotain, jota ihmisille myytäisiin, kuten etelänmatkoja myydään, niin väitän, että all inclusive elämään kuuluisi myös perhe. Sillä ilman sitä, siitä elämästä jää aika iso elämättä.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentit

12.11.2019 18:07  Maire Mäkinen

Hei Tapio!
Kiitos ajatuksista. Olen ajatellut paljon samalla tavalla.
Nykyäänhän on kaikki ulkopuolella valmista.
- Voi olla, että noille nuorille ei ole vain ole syntynyt sitä intohimoa, joka saa hankkimaan lapsia.
- He eivät tiedä, miten lapset tekevät elämästä merkityksekästä. Siinä on pakko aikuistua.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini