Pieniä tarinoita

Historia tuo aikamme vitsaus

Tiistai 21.1.2020 klo 21:57


Mitä väliä on historialla? Ihmiset kysyvät joskus. No. Minäpä kerron mitä väliä sillä on.

Me ajattelemme usein, että historia on tarina valkoisia peruukkeja käyttävistä miehistä heiluttelemassa puuterihuiskujaan jossain käsittämättömässä menneisyydessä. Mutta ei se ole. Historia on tarina siitä miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja siksi menneisyyden tulkinnoista käydään jatkuvaa kamppailua.

Yksinkertainen esimerkki menneisyydestä voisi vaikka olla tuttavapariskuntani, Matin ja Maijan vierailu luonani Tampereella.

Kuvailen alla kaksi eri tarinaa ystävieni matkasta Helsingistä Tampereelle, eli toisin sanoen, kerron kaksi eri versiota ystävieni vierailun historiasta. Ensimmäisen version mukaan ystäväni kävelivät ensin Vuosaaren metroasemalle, jossa he auttoivat nuorta äitiä kantamaan lastenvaunut laiturille, koska hissi ja liukuportaat eivät toimineet. Sitten he maksoivat partioretkellä olevien tyttöjen matkaliput ja metrossa he pelastivat pienen pojan tämän kiusaajilta. Päästyään rautatieasemalle he elvyttivät sairaskohtauksen saaneen mummon antamalla tälle verensiirron, kunnes nousivat Tampereen junaan, jossa auttoivat ryhmän japanilaisturisteja löytämään istumapaikkansa ja nostelivat heidän laukkuna tavaratelineisiin. Ravintolavaunussa ystäväni tarjosivat vielä lettukestit lapsille, joiden kuuromykkä yksinhuoltajaäiti oli unohtanut lompakkonsa kotiin.

Tampereelle päästyään pariskunta kävi Lauri Viidan museossa, kehui Timo Jutilaa kauniiksi, Bull Mentulaa älykkääksi ja kuunteli kiinnostuneena, kun Roosa Meriläinen puhui pillustaan. Loppumatkan ystäväni taittoivat taksilla, jonka kuljettajalle he jättivät runsaat juomarahat. Minulle ystäväni toivat tupaantuliaislahjaksi kukkia, suklaata ja viisikymmentä vuotta vanhaa skotlantilaista viskiä.

Toisen version mukaan. Ystäväni potkivat metroasemalla lastenvaunut tieltään, varastivat partiolaisten eväät ja ajoivat pummilla rautatientorille häiriten kanssamatkustajiaan alatyylisillä vitseillään. Rautatieasemalla he varastivat sairaskohtauksen saaneen mummon käsilaukun, ostivat rahoilla viinaa ja pillereitä ja kaappasivat junan, jolla ajoivat Tampereelle. Perille päästyään he eivät käyneet Lauri Viidan museossa, kehuneet Jutilan ulkonäköä, Mentulan älyä taikka Meriläisen pillua. Taksikuskin he kuristivat henkihieveriin, varastivat tämän vaihtokassan ja minulle antoivat lahjaksi puoli pulloa Jaffaa ja partiolaisilta viemänsä lihapiirakat.

Nämä kaksi tarinaa olivat kaveripariskuntani minulle tulon historia, mutta selvää on, että kumpikin niistä ei voi olla tosi. Se kumpaan tarinaan uskomme määrittelee pitkälti, millaisina ihmisinä kaveri pariskuntaani pidämme ja sama pätee tietysti asioihin yleensäkin. Jos meidän menneisyytemme on täynnä sankaruutta ja oikeamielisiä tekoja, olemme taipuvaisia uskomaan olevamme sankarillisia ja oikeamielisiä ja jos menneisyytemme on täynnä pahuutta ja pikkusieluisuutta, olemme taipuvaisia ripottelemaan tuhkaa yllemme ja työntämään päämme pensaaseen.

Jos haluaisimme tietää, kumpi yllä olevista tarinoista on tosi, tulisi meidän perehtyä tarkasti ystävieni Tampereelle tulon historiaan, etsiä oikeat lähteet ja vertailla niiden paikkansapitävyyttä. Lopullinen analyysimme voisi olla vaikkapa seuraavanlainen.

Ystävämme todella kävelivät Vuosaaren metroasemalle, jossa Matti törmäsi vahingossa lastenvaunuja työntävään naiseen. Ystäväni pahoitteli kömpelyyttään ja auttoi äitiä kantamaan vaunut alas metrolaiturille. Lastenvaunujen töniminen ja niiden kantaminen hämäännyttivät kuitenkin ystäviäni sen verran, että he unohtivat ostaa matkaliput ja todellakin matkustivat pummilla Vuosaaresta keskustaan.  Mitään partiotyttöjä laiturilla ei sen sijaan ollut, vaan partiolaisilla oli ollut tempaus Vuosaaressa edellisenä päivänä ja yksi todistajistamme oli ilmeisesti vain seonnut päivissä. Ystäväni ei myöskään kertonut metrossa rivoja juttuja, vaan hänellä on touretten oireyhtymä, joka panee ystäväni aika ajoin kiroilemaan holtittomasti. Tarkemmassa analyysissa myös rautatieasemalla sairaskohtaukseen liitetyt jutut paljastuivat liioitteluksi. Tosiasiassa lievän sydänkohtauksen saanut mummo oli pyytänyt Maijalta apua, ja ystäväni olivat taluttaneet mummon apteekkiin ostamaan nitroja. Nitroja saatuaan mummo paljastui Aira Samuliniksi, joka antoi ystävilleni palkkioksi 50 €, joilla Matti osti Alkosta pullon viskiä. Junaan noustessaan ystäväni eivät tavanneet japanilaisia turisteja, mutta sen sijaan Matti nosti aasialaisen naisen matkalaukun ylähyllylle, kun nainen ei itse jaksanut. Ravintolavaunussa ystäväni eivät tarjoilleet lapsille lettuja, vaan Matti tyrkytti naispuoliselle konduktöörille humalapäissään viskiä, jonka oli korkannut heti junaan noustuaan. Heidän saapuessaan Tampereelle Lauri Viidan museo oli pahaksi onneksi kiinni, Mentula kuntoutuksessa, Jutila rillaamassa ja nähdessään Meriläisen lähestyvän ystäväni pelastautuivat taksiin ja kaasuttivat paikalta. Ystäväni ei myöskään kuristanut taksikuskia, vaan halaili tätä humalapäissään juotuaan ostamansa viskipullon junassa. Näin kortilla maksamisen aikana juomarahoja ei kuitenkaan jätetty, eivätkä ystäväni myöskään muistaneet tuoda tuliaisia, jos tyhjää viskipulloa ei lasketa.

Jos ajatellaan, että kaksi ensimmäistä versiota kavereideni Tampereen matkan historiasta olivat niitä kuuluisia valeuutisia, niin tämä viimeinenkin, oikeaksi todistettu historia jättää runsaasti tilaa tulkinnoille. Voidaan esimerkiksi sanoa, että tarina kertoo Matista. Sairaasta juoposta, joka matkustaa pummilla, tuhlaa vaimonsa sattumalta tienaamat rahat viinaan ja pakenee heti, kun näkee modernin vahvan naisen lähestyvän. Ja jos Matin käytöstä analysoidaan tarkemmin, huomataan hänet juomarahoja säästeleväksi kitsastelijaksi, joka ei viitsi edes tupaantuliaislahjaa kaverilleen ostaa.

Toisaalta voidaan ajatella, että tarina kertoo pariskunnasta, jotka pyytävät virheitään anteeksi, auttavat äitejä lapsineen, Aira Samulineja nitroineen ja aasialaisia laukkuineen. Matin juomisenkaan ei tarvitse olla merkki hänen alkoholismistaan, vaan peri suomalainen tapa rentoutua raskaan työviikon jälkeen. Taksikuskin kanssa kaulailu puolestaan todistaa Matin pohjimmiltaan herttaisesta ja kiltistä luonteestaan, samoin kuin viskin tarjoaminen konduktöörille junassa. Museo jäi näkemättä, koska se oli kiinni, Mentulalla oli muuta tekemistä, Jutila asuu oikeasti Helsingissä, eikä Meriläisellä varmaan olisi kavereilleni mitään asiaa ollutkaan.

Että näin.

Historia tieteenä tutkii sitä, mitä ennen tätä päivää on tapahtunut ja tutkijoiden on tietysti pyrittävä objektiivisuuteen, mutta on hyvä pitää mielessä, että sitä mitä on tapahtunut, voidaan tulkita monin eri tavoin. Kun tarkastellaan tulkintoja kaverieni matkasta luokseni, niin lienee aiheellista kysyä kumpi niistä on psykologisesti terveempi?

Kansakuntaa voidaan verrata tietyssä mielessä ihmiseen. Ja ihminen, joka näkee omassa menneisyydessään vain huonoja valintoja ja pahuutta, on tyypillisesti masentunut ja apaattinen ihminen, joka ei saa mitään aikaiseksi. Ei saa maksettua velkojaan, perustettua perhettä, hankittua töitä taikka ystäviä, eikä kykene puolustamaan itseään.

Sen sijaan ihminen, joka näkee itsensä lähtökohtaisesti positiivisessa valossa. No. Hänen elämänsä on helpompaa. Ja jos joku väen väkisin haluaa keskittyä menneisyydessäsi, vain sen synkempiin puoliin, pitää niitä jatkuvasti esillä ja nähdä sinut vain heikoimpien hetkiesi valossa, niin. No. Kai hänellä on siihen syynsä.  

Historiaa käytetään tietysti toisellakin tavalla hyväksi keskusteltaessa nykypäivästä. Sillä yleensä ihmiset eivät jaksa kertoa aivan niin pitkiä tarinoita kuin minä tämän kirjoituksen alussa, vaan asiassa kuin asiassa riittää perusteluksi todeta, että jokin asia on hyvä tai oikein, koska tuo asia on ollut samalla lailla ennenkin. Esimerkiksi maahanmuuttoa perusteltaessa mainitaan usein, että maahanmuuttoa on ollut aina. Perustelu menee suurin piirtein siten, että koska 1500- luvun Turussa asui kourallinen saksalaisia kauppiaita, pitää nykysuomeen muuttaa mahdollisimman paljon arabeja.   

Menneisyydestä vielä sen verran, että me emme voi valita millainen historia meillä on. Historia meni jo, eikä siitä voi valittaa. Mutta me voimme valita miten siihen suhtaudumme. Ja tuo suhtautuminen on tärkeää, koska se millaiseksi ymmärrämme historiamme kertoo pitkälti sen, millaiseksi ymmärrämme itsemme.  

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini