Pieniä tarinoita
Ajatuksia korona SuomestaKeskiviikko 15.4.2020 klo 22.47 Koulut suljettiin kuukausi sitten ja lapset siirrettiin etäopetukseen. Maamme ulkorajat pantiin kiinni ja uusimaakin ehti olla muutaman viikon suljettuna. Kaikki kynnelle kykenevät on siirretty etätöihin ja kymmeniä tuhansia ihmisiä on lomautettu, julkiset tapahtumat on peruttu ja ravintolat pysyvät näillä näkymin kiinni ainakin toukokuun loppuun. Suurin osa suomalaisista, minä mukaan lukien, on hyväksynyt hallituksen toimet välttämättömänä pahana kamppailussa herkästi tarttuvaa ja potentiaalisesti tappavaa tautia vastaan. Kaikki ymmärtävät, että meidän täytyy eristäytyä, koska yhteinen hyvä sitä vaatii, mutta kaikki ymmärtävät myös, että emme voi jatkaa eristynyttä elämäämme loputtomasti. Amerikkalainen kongressiedustaja ja erikoisjoukkojen veteraani Dan Crenshaw on verrannut eristäytymistä taktiseen vetäytymiseen. Jos joutuu vihollisen väijytykseen ei ole viisasta rynnätä suoraan hyökkäykseen, vaan silloin täytyy vetäytyä, analysoida tilanne, kerätä voimia ja iskeä takaisin. Allegoria on nykyiseen tilanteeseen aika sopiva. Me olemme vetäytyneet koteihimme, emme siksi että jäisimme ikuisiksi ajoiksi neljän seinän sisään, vaan kootaksemme voimavaramme, jotta olisimme paremmin valmiit kohtaamana vihollisen. Mutta kuinka valmiita me oikein olemme? Onko esimerkiksi sairaaloiden vuodekapasiteettia lisätty pandemian pahenemisen varalta? En minä ainakaan ole kuullut sellaisesta. Entä onko meillä nyt tarpeeksi kertakäyttöhanskoja, vuoteita, lakanoita, käsidesiä, tippapulloja ja kuumemittareita? Entä testaus kapasiteettimme? Saksa tekee 350 000 koronatestiä viikossa. Suomessa testattuja on yhteensä 46 000. Saksassa heitä on miljoona. Onko terveydenhoitojärjestelmämme oleellisesti paremmin varustettu kohtaamaan kriisi nyt kuin se oli kuukausi tai kaksi sitten? Ei aavistustakaan. Ainoa konkreettinen hankinta, josta julkisuudessa on puhuttu ovat kasvomaskit, joita huoltovarmuuskeskus keksi tilata Tiina Jylhältä. Toinen asia, joka on kiinnittänyt huomioni, on se luottamus, jolla tiedotusvälineet ovat suhtautuneet Kiinan lausuntoihin koronaviruksesta. Kiinan lausuntoihin uskotaan, vaikka se on diktatuuri, joka panee toisinajattelijat keskitysleireille ja karkottaa ulkomaalaisia toimittajia. En olisi aivan varma, että voimme luottaa kaikkiin Pekingin tietotoimiston uutisiin koronaviruksesta. Tai mistään muustakaan. Miksi Trumppia haukutaan joka käänteessä mutta Kiinaan suhtaudutaan, niin luottavaisesti? Siksikö, että kiinalaiset tekevät niin hyvää ruokaa? Entäpä WHO. Siihenkin luotetaan kuin Neuvostoliittoon. Miksi? Kenelle WHO on vastuussa? YK:lle. Ja mikä on YK? Kokoelma kansallisvaltioita omine agendoineen, joista suurin osa on joko täysin korruptoituneita, diktatuureja tai täysin korruptoituneita diktatuureja. Kiinan kansantasavallan keskitysleirien sijaan tiedostavat tahot ovat olleet huolissaan rasismista ja ennakkoluuloista, jotka ovat kuulemma koronaakin suurempi uhka. Muun muassa Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar on ilmaissut huolensa somalien ja tasavallan presidentti vuorostaan uusmaalaisten puolesta. Näen jo otsikot. Maailma loppuu, somalit ja uusmaalaiset kärsivät eniten. No. Osataan sitä muuallakin. Firenzen pormestari siirtyi sanoista tekoihin ja kehotti kaupunkilaisia halaamaan kiinalaisia ennakkoluulojen voittamiseksi. Tarina ei kerro kuinka ennakkoluuloille lopulta kävi, mutta 10.3.2020 Italiaan määrättiin ulkonaliikkumiskielto, jonka jälkeen kiinalaisten halailustakin täytyi luopua. Mutta palatakseni takaisin koto Suomeen. Kun karanteeni puretaan, niin on aika epätodennäköistä, että koronavirus olisi poistunut kokonaan keskuudestamme ja niinpä meidän tulisi olla valmiita uuteen epidemiaan. Ja toisin kuin tähän ensimmäiseen epidemiaan, joka yllätti kaikki housut kintuissa, siihen seuraavaan meidän pitäisi kai olla jo varautuneet. Olemmeko me? Vai olemmeko olleet kotona muuten vain? |
Avainsanat: Blogi/podcast |