Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Pieniä tarinoita

Miehet, jotka kannattavat ylivaltaa

Sunnuntai 14.6.2020 klo 23.27


Amerikkaa ovat viimeiset pari viikkoa ravistelleet mellakat, jotka saivat alkunsa George Floyd nimisen mustan miehen kuoltua pidätystilanteessa Minneapolisissa. Kaikki ovat olleet yksimielisiä siitä, että poliisi toimi tilanteessa väärin ja paikalla olleet neljä poliisia erotettiin välittömästi ja Derek Chauvin, poliisi joka piti polveaan Floydin niskalla yli seitsemän minuuttia on saanut syytteen murhasta.

Tapaus ja sitä seuranneet mellakat on asetettu osaksi tarinaa, jossa poliisiväkivalta ja rakenteellinen rasismi ovat Yhdysvalloissa arkipäivää. Floydin tapaus onkin aiheuttanut laajoja levottomuuksia Amerikassa, jossa väkijoukot ovat ryöstäneet ja polttaneet kauppoja, sekä hakanneet ja murhanneet ihmisiä, jotka ovat yrittäneet estää ryöstelyä tai sattuneet vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Rasismi syytöksiä ei ole mitenkään hillinnyt se, että kaksi paikalla olleesta neljästä poliisista ei ollut valkoisia.

Ja miksi se hillitsisikään? Sillä ei tuota rakenteellista rasismia ja systemaattista poliisiväkivaltaa mustia kohtaankaan ole olemassa. Esimerkiksi Harvardin yliopiston professori Roland G. Fryer Jr. on tutkinut poliisiväkivaltaa eikä hänen tutkimuksessaan käynyt ilmi, että poliisi ammuskelee huvikseen mustia, vain koska nämä ovat mustia. Tutkimuksessa kävi ilmi, että poliisit käyttivät kovia otteita aavistuksen verran useammin mustia ja latinoja kuin valkoisia kohtaan, mutta valkoiset joutuivat muita useammin poliisin ampumiksi. Eikä tämä myöskään ole mikään salaisuus tai salaliitto, josta vain harvat tietävät, vaan Amerikassa monet kunnialliset toimittajat ja intellektuellit kuten Coleman Hughes, Sam Harris, Ben Shapiro, Larry Elder ja Heather Mac Donald ovat puhuneet julkisesti siitä, että rasististen poliisien systemaattinen väkivalta viattomia mustia kohtaan on myytti.

Miten kukaan voi vuonna 2020 oikeasti uskoa, että Amerikka on jotenkin läpeensä rasistinen ja mustia päähän potkiva yhteiskunta? Siis Amerikka. Se sama Amerikka, jonka kulttuurissa me kaikki olemme marinoineet itsemme. Ja mitä on amerikkalainen kulttuuri? Simpsonit, Family guy, Moderni perhe, Tappava ase elokuvat, Avatar, Tähtien sota Oprah Winfrey, Missisipi palaa, Django Unchained ja niin edes päin. Jos Amerikka on niin perin juurin rasistinen, niin miksi tuo rasismi ei näy sen kulttuurissa? Vai onko Tähtien sodassa jotain piilomerkityksiä, jotka ovat jääneet minulta huomaamatta?

Ja entäpä maahanmuutto. Vuoden 1965 jälkeen Amerikkaan on muuttanut yli 59 miljoonaa siirtolaista, joista valtava enemmistö on ei valkoisia. Mistä tämä kertoo? Ilmeisesti rasismista.

Mitä pahamaineiseen Minneapolisiin tulee, niin Minneapoliskin poliisipäällikkö on musta ja osavaltion kongressiedustaja somali.

Mitä tähän nyt voi sanoa. Kolmas valtakunta on ilmeisesti aivan nurkan takana.

Kaikki tämä on täysin älytöntä ja tapahtumien uutisointi ala-arvoista. Kuka tahansa on voinut katsella kuvia netistä, kuinka huligaanit kivittävät poliisia ja neekerit ryöstelevät kauppoja ja aamun lehdessä kirjoitetaan rakenteellisesta rasismista ja siitä kuinka valkoisen ylivallan kannattajat polttivat Minneapolisin. Todella uskottavaa, vai mitä? Musta mies kuolee poliisin käsiin, mellakat alkavat ja Minneapolisin pormestari syyttää niistä ”valkoisen ylivallan kannattajia”.

Eikö kukaan muista, että tuolla rakenteellisesta rasismista ja valkoisen ylivallan kannattajista kärsivällä maalla oli juuri musta presidentti. Hänen nimensä oli Barack Obama, jos on päässyt unohtumaan. Amerikassa koko juttu on lähtenyt täysin käsistä ja netissä voi katsella videoita, joissa poliisit ja sotilaat polvistuvat mielenosoittajien edessä, jossa valkoiset rukoilevat mustien edessä polvillaan anteeksiantoa ja joissa lapset sanoutuvat irti vanhemmistaan näiden oletetun rasismin takia. Jossain päin Amerikkaa valkoiset kävivät pesemässä mustien jalkojakin nöyryytensä osoituksena.

Eikö tällainen masokismi ja itsensä häpäiseminen ole kenenkään muun mielestä oksettavaa?

Edelleen. Mitään rakenteellista poliisiväkivaltaa ei ole olemassa. Meininki Amerikassa muistuttaakin yhä enemmän uskonnollista kulttia, jossa jokaisen on jatkuvasti todistettava omaa oikeamielisyyttään ja jossa vallitsevasta mielipiteestä poikkeavia rangaistaan.

Esimerkiksi Philadelphia Inquirerin päätoimittaja joutui eroamaan, koska hänen lehtensä julkaisi kolumnin, jonka otsikkona oli Buildings Matter too. Luonnollisesti hän rukoili ensin anteeksiantoa ja häpäisi itsensä, mutta mikään ei auttanut. Lähdettävä oli, ja ymmärtäähän sen, koska vain black lives matter, eivät suinkaan jotkut typerät rakennukset. Kalifornialainen urheiluselostaja Grant Napear sai puolestaan kenkää twiitattuaan ”all lives matter”. Kuulostaa kohtuulliselta eikö totta?

Ja näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon lisää. Esimerkiksi HBO poisti Tuulen viemää elokuvan valikoimistaan, koska se on niin rasistinen ja sama kohtalo oli Netflixin ja BBC:n esittämällä komediasarjalla Little Britain, joka poistettiin kanavien ohjelmistosta sen oletetun rasistisuuden takia. 

Nauru takertuu kurkkuun.

Sama sirkus jatkui George Floydin hautajaisten televisioinnilla, jotka muun muassa YLE lähetti suorana netissä, aivan kuin Floyd olisi ollut suurikin valtiomies. Mutta ei hän ollut. Floyd oli entinen vanki, joka yritti ostaa huumepäissään tupakkaa väärennetyllä setelillä. Ei hän ollut mikään Nelson Mandela.

Tietysti on ikävää, että mies kuoli, mutta joka päivä kuolee monta muutakin miestä, ilman että se herättää kenessäkään sen suurempia tunteita. Ehkä poliisit todella toimivat väärin, ehkä he tappoivat George Floydin. Mutta entä sitten? Ei se, että poliisi toimii väärin tee poliisista rasistia, se tekee hänestä huonon poliisin. Ja sitä paitsi. Kaikki paikalla olleet poliisit erotettiin ja miestä, joka piti polvea Floydin niskan päällä syytetään nyt toisen asteen murhasta. Mitä muuta ihmiset haluavat? Jos sinä kuolet poliisin käsiin, niin montako kauppaa tulisi ryöstää? Montako ihmistä tappaa mellakoissa?

Reaktio Floydin kuolemaan on ollut täysin absurdi. Vielä viisi minuuttia sitten, niin terveysviranomaiset kuin toimittajatkin vakuuttelivat amerikkalaisille, että heidän on pysyttävä kotonaan korona viruksen vuoksi ja että mielenosoitukset karenssitoimia vastaan eivät olleet vain typeriä, ne olivat itsekkäitä ja vaarallisia. No. Se oli viisi minuuttia sitten. Nyt yli tuhat terveysalan ammattilaista on julkaissut avoimen kirjeen, jossa he ilmaisivat tukensa George Floydin kuoleman käynnistäneille protesteille.

Tämä on aivan uskomatonta. Ilmeisesti virus siis tarttuu mielenosoituksissa, joissa ihmiset ilmaisevat halunsa päästä takaisin töihin, mutta jos huudat black lives matter! Saat immuniteetin.

No. Osataan sitä Atlantin tälläkin puolella.

Esimerkiksi Englannissa lähdettiin korona rajoituksista huolimatta kaatamaan patsaita. Muun muassa Winston Churchillin patsas sotkettiin ja poliiseja piestiin Lontoossa. Rapakon takana Amerikassa sotkettiin puolestaan armenialaisten kansanmurhan muistomerkki. Ja oli syytäkin. Kirotut armenialaiset. Valkoisen ylivallan kannattajia kaikki tyynni. Myös Christopher Columbuksen patsaita on sotkettu ja ainakin yhdeltä saatiin leikattua pääkin harteilta. Ja ymmärtäähän sen. Columbus löysi Amerikan, joten hän oli varmaankin natsi.

Suomessakin kokoontui 3000 oikeamielistä Senaatintorille heiluttelemaan Black Lives matter kylttejään.

Toisaalta. Kun muslimit joukko raiskasivat lapsia Oulussa. Senaatintorille ei muistaakseni kokoontunut ketään. Ja miksipä olisi kokoontunutkaan. Kuka sitä omiaan nyt viitsisi puolustaa?  

Me elämme hyvin kummallista aikaa. Aikaa, jolloin kenen tahansa ”toisen” puolustaminen osoittaa moraalista selkärankaa, kun taas omien puolustamista niitä ”toisia” vastaan pidetään vähintäänkin epäilyttävänä. No. Ehkä kyse on vain tulevan ennakoinnista. Sillä tällä syntyvyydellä ja maahanmuutolla, ei Amerikassa sen paremmin kuin Suomessakaan kohta ole muuta kuin niitä toisia.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini