Luin joskus Roger Scrutonin kirjan nimeltä How to be a conservative ja kirjasta jäi mieleeni kohta, jossa Scruton muisteli kuinka edistyksellistä väkeä Englannin yliopistoissa oli jo 40 vuotta sitten. Oli vuosi 1979 ja Margaret Thatcher oli juuri valittu Ison-Britannian pääministeriksi. Scruton kertoo kirjassaan, millainen riemu yliopiston henkilökunnan keskuudessa repesi, kun he kuulivat Thatcherin valinnasta pääministeriksi.

Vihdoinkin joku, jota vihata!

Enää tuosta Thatcherin Englannista ei ole jäljellä paljon muuta kuin himmenevä muisto ja tuosta himmenemisestä on hyvä esimerkki Englannin toiseksi suurin kaupunki Birmingham, jossa valkoisten brittien ennustetaan jäävän vähemmistöön jo ensi vuonna. Muutoksesta kertoo jotain sekin, että tuossa Englannin toiseksi suurimmassa kaupungissa arvioidaan asuvan 50 000 ihmistä, jotka eivät osaa englantia.

Ja miksi he osaisivat? Sillä mitä järkeä on opetella englantia, jos asuu kaupungissa, jossa sen puhujia on koko ajan vähemmän ja vähemmän.

Eikä tuo valkoisten sukupuutto ole vain birminghamilainen ilmiö, vaan sama demografinen muutos on käynnissä muuallakin Euroopassa. Esimerkiksi Wienin demografisen instituutin mukaan Wienin asukkaista oli muslimeja vuonna 2001 8 %, mutta vuonna 2016 heitä oli jo 14 % väestöstä. Instituutin tekemistä ennusteista realistisimmissa vuonna 2046 alle 20-vuotiaiden ikäluokassa muslimit ovat kaupungin suurin uskonnollinen ryhmä ja heitä olisi tuolloin alle 20 vuotiaista 33 – 43 % kaupunkilaisista.

Mitä tällaisesta muutoksesta seuraa ei instituutin raportissa juuri spekuloida, mutta jotain käynnissä olevasta muutoksesta ja sen seurauksista voi päätellä reaktioista Wienissä äskettäin sattuneeseen terrori-iskuun. Esimerkiksi Saksan ulkoministeriö antoi paljon puhuvan lausunnon, jonka mukaan: ”Meidän ei pidä antaa periksi vihalle, jonka tarkoituksena on jakaa yhteiskuntiamme”.

BBC teki puolestaan jutun terrori-iskun sankareista, jotka olivat turkkilaiset Recep Gultekin ja Mikail Özen, sekä palestiinalainen Osama Joda, jotka kantoivat loukkaantuneen naisen turvaan, antoivat haavoittuneelle poliisille ensiapua ja raahasivat tämän vielä ambulanssiin.

Joku kyynikko voi tietysti sanoa, että kaikkia muslimien Euroopassa tekemiä terrori-iskuja seuraa aina juttuja siitä kuinka ihania ihmisiä muslimit oikeasti ovat. Ja niinhän niitä seuraa, mutta Wienin tapauksessa ei välttämättä ole kyse pelkästään refleksinomaisesta muslimien ylistämisestä, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että Wien, kuten muutkin eurooppalaiset kaupungit koostuvat yhä enemmän ja enemmän muslimeista. Ja mitä enemmän Wien koostuu muslimeista, sitä useammin niin kaupungin sankarit kuin konnatkin ovat luonnollisesti muslimeja.

Sinänsä muslimiterroristien toiminta on täysin absurdia ja tulee ymmärtää, vain uskonnollisena fanatismina, sillä mitä järkeä on ammuskella kaupungissa, jonka avaimia ollaan luovuttamassa sinulle muutenkin?

Mutta palatakseni kirjoituksen alun vihaan, niin myös Facebook ilmoitti taannoin, että se pyrkii siivoamaan alustansa viharyhmistä ja vihapuheesta. Jo aiemmin Facebook on poistanut alustaltaan 250 valkoista ylivaltaa kannattavaa ryhmää. Mitä nämä kaikki viharyhmät sitten ovat tai mitä valkoisen ylivallan kannattaminen tarkoittaa, on kai määrittely kysymys, mutta ehkä jonkinlaista osviittaa siihen kenestä mahtaa olla kyse, antoi Yleisradio, joka kutsui amerikkalaista Proud Boys järjestöä viharyhmäksi jutussaan, jossa se haastatteli liikkeen nykyistä johtajaa Enrique Tarriota.

Järjestöä itseään kuvaa kenties Ylen juttua paremmin, sen sivuilla oleva motto:

“The Time For Apologies Is Past. I Am A Western Chauvinist And I Refuse To Apologize For Creating The Modern World. The West is the Best!”

Miehet ovat ylpeitä länsimaisesta sivilisaatiosta. Sietämätöntä!

Se mikä kaikkia mainittuja juttuja yhdistää on, että niihin liitetään viha. Aivan kuin viha olisi jokin poliittinen liike tai ideologia, jota ihmiset kannattavat ja jonka puolesta he ovat valmiita toimimaan. Mutta jos ajatellaan vaikkapa Proyd Boysseja, niin uskooko joku tosissaan, että nämä kaverit kokoontuvat pohtimaan, että mitäs sitä tänään vihattaisiin? Tai luuleeko, joku, siis joku muu kuin Saksan ulkoministeriö, että Wienin terroristeja liikuttava ideologia on viha? Tai, että heidän tavoitteensa on jakaa itävaltalainen yhteiskunta? Ei viha ole mikään ideologia. Viha on tunne. Tietysti viha voi saada ihmisen valtaansa, niin kuin rakkaus tai katkeruuskin, mutta ei viha ole vihan perimmäinen syy.

Kaikkia näitä vihaajia, viharyhmiä ja vihapuhujia yhdistää puolestaan demografinen muutos, joka saa länsimaalaiset tuntemaan itsensä vieraiksi omissa maissaan. Ja ne, joita keskiolut, mielialalääkkeet, Netflix ja median höpönlöpö eivät vielä ole turruttaneet täyteen apatiaan reagoivat tavalla tai toisella tuohon muutokseen. Reagoinnin muodot ovat erilaisia ja osa niistä on puhtaasti älyllisiä, kuten Jukka Hankamäellä tai Timo Vihavaisella. Osa on aktiivisempia kuten American Renaissance, Tommy Robinson tai Pegida. Tai sitten nuo vihaajat voivat olla taiteilijoita tai poliitikkoja kuten Dan Park Ruotsissa, Jussi Halla-aho Suomessa tai Geert Wilders Hollannissa.

Edellä mainituista henkilöistä Hankamäki on joutunut sensuurin uhriksi, American Renaissance on suljettu ulos Twitteristä, Facebookista ja YouTubesta, Robinson ja Park on tuomittu vankilaan ja niin Pegidan entinen johtaja kuin Halla-aho ja Wilderskin on tuomittu oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi kaikkiin noihin toimijoihin ja heidän tekemisiinsä, kenties Vihavaista lukuun ottamatta, liitetään aika ajoin sana viha, jolla on ilmeisesti tarkoitus selittää miksi nuo mainitut tahot eivät ole erityisen innoissaan käynnissä olevasta demografisesta muutoksesta. Esimerkiksi Wikipedia kuvaa American Renaissancea artikkelissaan valkoista ylivaltaa kannattavaksi viharyhmäksi.

Ja niinhän sen täytyy olla. Siellä ne istuvat klubitalollaan kannattamassa valkoista ylivaltaa ja vihaamassa toisiaan. Pitävät varmaan hassuja hattujakin.

Luulen, että kaiken tämän vihahöpötyksen lisääntymiseen on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin kaikkien näiden ihmisten ja liikkeiden selittäminen vihalla täytyy olla jonkinlainen couping mekanismi. Tilanne on sama kuin vakavasta onnettomuudesta tai tragediasta toipuvilla, jotka kehittävät pakkoliikkeitä ja rutiineja kääntääkseen huomionsa pois heitä järkyttäneestä tragediasta. Muistan joskus kuulleeni tarinan miehestä, joka kertoi, ettei mielisairaalassa ollessaan suostunut puhumaan psykiatrille ongelmistaan, koska oli vakuuttunut, että jos hän puhuu ääneen, siitä seuraa maailmanloppu.

Vihapuheesta vouhkaamisessa onkin jotain samaa. Aivan niin kuin mieleltään järkkynyt mies kehitti fantasian, jonka mukaan maailma loppuu, jos hän avaa suunsa, jotta hänen ei tarvitsisi käsitellä elämänsä vaikeita realiteetteja, niin samalla lailla me olemme luoneet kollektiivisen fantasian vihasta, johon voimme kiinnittää kaiken huomiomme, jotta meidän ei tarvitsisi käsitellä oman yhteiskuntamme vaikeita realiteetteja, kuten käynnissä olevaa demografista muutosta ja sivilisaation rappiota, jonka lieveilmiöitä ovat terrori-iskut, ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ja gettoutuminen.

Toinen syy on yksinkertaisesti se, että kun tarpeeksi moni vakuuttaa jonkin asian tärkeyttä tuota asiaa ei uskalleta kieltää, ettei itseä vain luultaisi tyhmäksi. Ja mitä useampi tuohon vihahöpötykseen lähtee mukaan, sitä vaikeammaksi tulee sanoa, ettei tässä vihasta jauhamisessa ole mitään järkeä.

Sillä kaikesta kohinasta ja vakuutteluista huolimatta, ei ole olemassa mitään vihapuhetta, viharyhmiä taikka viharikoksia.

Se mitä on olemassa, on puhetta, ryhmiä ja rikoksia. Sanan viha liittäminen puheisiin, ryhmiin ja rikoksiin on vain tapa saattaa nuo puheet, ryhmät ja rikokset huonoon valoon. Ja kaikki nuo ryhmät halutaan asettaa huonoon valoon, jottei vain jouduttaisi kohtaamaan sitä tosiasiaa, että meidän sivilisaatiomme kuolee ja kaikki mikä meille on tärkeää katoaa pois. Vihaajiksi leimaamisen logiikka toimii puolestaan siten, että asioiden sanomiseen tai tekemiseen liitetään tuo sana viha, sen mukaan kuka on sanojen tai tekojen kohteena, ei sen mukaan mitä sanotaan tai tehdään. Esimerkiksi suomalaisten sanominen paskoiksi tai naistenhakkaajiksi on puhetta, mutta muslimien sanominen paskoiksi tai naistenhakkaajiksi on vihapuhetta. Ryhmä, joka puolustaa valkoisia on puolestaan viharyhmä, mutta ryhmä, joka puolustaa mustia on vain ryhmä. Ja jos musta tappaa valkoisen, kyseessä on rikos, mutta jos valkoinen tappaa mustan, kyseessä on viharikos.

Vihapuhe puheen ongelma on, että ihmiset alkavat karttaa kaikkea mihin tuo viha sana liitetään ja mitä useampaan näkökulmaan, ryhmään ja ihmiseen se liitetään sitä useampi näkökulma, ryhmä ja ihminen suljetaan keskustelun ulkopuolelle, kunnes jäljelle jäävät vain ihmiset, joilla ei ole mitään sanottavaa ja asiat, joilla ei ole mitään väliä.