Pieniä tarinoita

Miehet, jotka katsovat pornoa

Torstai 17.12.2020 klo 22:40


Iltasanomat uutisoi 11.12.2020, että Visa ja Mastercad lakkaavat käsittelemästä Pornhub videopalvelun maksuja, koska sivustolle on ladattu videoita, joissa esitetään muun muassa lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ja raiskauksia. Pornhub piti luottokorttiyhtiöiden päätöstä epäreiluna, koska se on jo parantanut toimintatapojaan ja sallii videoiden lataamisen vastedes vain rekisteröityneille käyttäjille. Iltasanomien jutun mukaan, myös muita rajoituksia videoiden lataamisen oli tulossa.

Iltasanomien juttu oli pieni ja vaikuttaa triviaalilta, mutta se ei ole sitä. Visa ja Mastercard muodostavat yhdessä globaalin monopolin, joka hallitsee suurta osaa maailman maksuliikenteestä. Tietysti muitakin maksutapoja on olemassa, mutta mikäli Visan ja Mastercardin boikotti on pysyvä tarkoittaa se luultavasti Pornhubille kuoliniskua. Tilannetta voi verrata vaikkapa siihen, jos Visa ja Mastercard päättäisivät boikotoida Giganttia. Toki Gigantista voisi vielä ostaa pankkitunnuksilla, mutta koska luottokortteja käytetään niin usein verkossa ostettaessa, sen kilpailijat kuten Verkkokauppa.com ja Power saisivat kohtuuttoman edun kilpailijaansa nähden. Niiden myyntivoitot kasvaisivat ja myyntivolyymin kasvaessa, ne voisivat ostaa valmistajilta entistä suurempia tuote-eriä entistä halvemmalla ja kasvattaisivat etumatkaansa kuihtuvaan Giganttiin entisestään.  

Tietysti on väärin, että raiskaajat ja lapsen hakkaajat, ovat voineet jakaa videoitaan Pornhubin sivustolla ja tehdä rahaa uhriensa kärsimyksillä. Mutta toisaalta, eikö raiskaaminen ja lasten hakkaaminen ole aina väärin? Entäs murha, tappo ja varkaus. Eivätkö nekin ole väärin? Mutta sulkevatko Visa ja Mastercard kaikkien maailman raiskaajien, murhaajien ja varkaiden luottokortit?

Pitäisikö niiden sulkea ne?

Vai pitäisikö tuomistuimien langettaa tuomiot rikollisille, niin kuin oikeusvaltioissa on kuulemma ollut tapana? Tarkoitukseni ei ole puolustella Pornhubin toimintaa, mutta eikö heillä tulisi olla mahdollisuus korjata tekemänsä virheet. Ja jos lakeja on rikottu, eikö heitä pitäisi rangaista oikeudessa, niin kuin kaikkia muitakin rikollisia? Esimerkiksi Suomessa liiketoimintakiellot antaa tuomioistuin, eivät Osuuspankki ja Nordea. Eikö Pornhubin kohdalla pitäisi menetellä samalla lailla? Ilmeisesti ei.  

No. Se pornosta.

Pornhubin sijaan, käyn silloin tällöin American Renaissance nimisen järjestön sivustolla ja kuuntelen heidän podcastiaan. Kuten monet muutkin järjestöt American Renaissance rahoittaa toimintansa lahjoituksilla ja kuten järjestö mainostaa heille maksetut lahjoitukset voidaan vähentää verotuksessa (tämä koskee tietysti vain amerikkalaisia lahjoittajia), joten kyseessä on täysin laillinen järjestö. Mutta koska Visa ja Mastercard eivät suostu käsittelemään heidänkään maksuliikennettään täytyy nuo lahjoitukset tehdä, ainakin tällä hetkellä, käteisellä.  

Toisin kuin Pornhubin tapauksessa American Renaissancen sivustolla ei ole nähtävissä raiskauksia taikka väkivaltaa missään muodossa, eikä niihin ketään kehotetakkaan, mutta silti lahjoituksia voi tehdä vain käteisellä. Miksi näin? Ilmeisesti siksi, että järjestö esittää vääränlaisia mielipiteitä ja luottokorttiyhtiöt haluaisivat, että sen toiminta lakkaa.

No. Ehkä American Renaissance ja Pornhub ovat sen verran epäilyttäviä toimijoita, että normaalit säännöt eivät niihin päde?

Mutta entäpä tärkeisiin vaaleihin osallistuvat ehdokkaat sitten? Visa ja Mastercard eivät käsittääkseni boikotoineet Republikaanien Laura Loomeria, joka oli ehdolla Yhdysvaltain kongressiin syksyllä 2020. Mikä oli kyllä aika omituista, koska kaikki muut boikotoivat. Loomer sai kenkää Twitteristä, Facebookista, YouTubesta ja Instagramista. Ja mikä harvinaisempaa myös Über esti Loomeria käyttämään palveluitaan, Paypall ei antanut tehdä hänelle lahjoituksia applikaatiollaan ja lopulta myös Loomerin pankkitili suljettiin.

Yllätys, yllätys Loomer hävisi vaaleissa demokraattien Lois Frankenille saaden 39.1 % annetuista äänistä. Vaaleissa, jotka sivumennen sanoen, olivat varmasti kaikkien tarkkailijoiden, toimittajien ja muiden viisaiden mukaan täysin tasapuoliset ja rehelliset.  Toista ehdokasta tosin estettiin kampanjoimasta tai keräämästä rahaa netissä, mutta mitäpä siitä. Kuka sitä nettiä nyt tarvitsisi? Ainahan Loomer saattoi teippailla mainoksiaan lyhtypylväisiin ja pummata rahaa ohikulkijoilta. Sillä tavalla ne vaalit 2000- luvun Floridassa voitetaan.

Kysymys ei ole siitä, että minun tai sinun täytyisi pitää Pornhubista tai olla samaa mieltä, American Renaissancen tai Laura Loomerin kanssa. Mutta toisaalta, jos meidän tulisi olla kaikesta samaa mieltä minkä tahansa instanssin kanssa, niin sitten me kai eläisimme tuon instanssin johtamassa diktatuurissa. Ja jos me emme halua elää diktatuurissa on meidän suvaittava muitakin mielipiteitä kuin omamme ja jos lakeja rikotaan, niin tuomiot pitäisi kai jakaa tuomioistuimissa ei luottokorttiyhtiöiden käytävillä.

Yleensä tämän tyyppinen kritiikki kuitataan joko sillä, että kyse on yksityisistä yrityksistä, jotka voivat asioida tai olla asioimatta kenen kanssa haluavat. Tai sitten sanotaan, että sellaiset mielipiteet, joita Loomer tai American Renaissance esittävät, ovat niin vääriä, että ne pitääkin vaientaa. Mutta, jos ne ovat niin vääriä, niin eikö tuollaiset mielipiteet pitäisi olla helppo kumota avoimessa keskustelussa?

Periaatteen tasolla ensimmäisen pointin voi ajatella olevan tottakin, mutta käytännössä sinun verkkokauppasi menee konkurssiin, jos Visa ja Mastercard päättävät sanoa sopimuksesi irti. Aivan niin kuin sinäkin menisit konkurssiin, jos valtio kieltäisi sinua käyttämästä rahaa maksaessasi laskujasi. Ja jos sinä haluat tulla valituksi Yhdysvaltain kongressiin tai Suomen eduskuntaan ja kaikki sosiaalisen median alustat antavat sinulla kenkää, niin sinua ei valita kongressiin eikä eduskuntaan, koska kukaan ei koskaan kuule sinusta mitään. Ja jos kuuleekin, niin todennäköisesti vain jotain pahaa, koska sinut on heitetty ulos niiltä foorumeilta, joilla keskustelu normaalisti tapahtuu.

On hyvä muistaa, että kyse ei ole siitä, että Loomer olisi ollut parempi kongressiedustaja, kuin demokraattien Lois Franken, vaan kyse on siitä, että kongressiedustajien valinta kuuluu Amerikan kansalla, ei Facebookille tai jollekin YouTuben algoritmille.

Minne rajat siitä, kuinka paljon yksityisille yrityksille vapauksia sallitaan, pitäisi oikein vetää? Tämäkään ei ole niin yksinkertainen kysymys kuin usein ajatellaan. Jos minä perustan ravintolan, niin saanko minä olla tarjoilematta mustalaisille, jos pidän heitä epäilyttävinä tyyppeinä? Entäpä muiden palveluiden tuottajat sitten. Jos energiayhtiö ei pidä Pornhubin toiminnasta, niin saako se katkaista sähköt yhtiön pääkonttorista? Sehän on kuitenkin yksityinen yritys. Entä saako se katkaista sähköt minun kodistani, jos se ei pidä minun kirjoituksistani?

Mitä mielipiteiden vaarallisuuteen tulee, niin kaikki diktatuurit ovat aina toimineet täsmälleen samalla tavalla perustellessaan toisinajattelijoiden vainon. Venettä ei saa keikuttaa, koska se on vaarallista ja väärin ja kaikki, jotka sitä keikuttavat ovat epäilyttäviä tyyppejä, sabotöörejä, Jumalan kieltäjiä tai vieraan vallan agentteja. Tai niin kuin nykyään sanotaan, he ovat vihaajia, rasisteja ja salaliittoteoreetikkoja.

Meidän elämämme siirtyy yhä suuremmassa määrin verkkoon, jota hallitsee pieni joukko yksityisiä yrityksiä, jotka eivät ole vastuussa kenellekään ja jotka kykenevät mielensä mukaan päättämään kuka voi olla mukana julkisessa keskustelussa ja kuka saa käydä verkossa kauppaa ja kuka ei.

Poliitikot ovat puolestaan muuttuneet julkisen elämän managereiksi, joiden tehtävänä ei ole niinkään tarjota erilaisia visiota paremmasta tulevaisuudesta, vaan toimia eräänlaisina ylimpinä virkamiehinä, jotka vain hallinnoivat jo olemassa olevia rakenteita, kuten EU:sta tulevaa lainsäädäntöä tai joskus aikojen aamunkoitossa solmittujen kansainvälisten sopimusten noudattamista. Todellinen valta liikkuu koko ajan kauemmaksi näkyvistä, joko Euroopan unioniin, jonka toimintaa harva meistä ymmärtää ja vielä harvempi uskaltaa kritisoida tai yksityisille yrityksille, joiden päätöksistä, joko vaietaan tai sitten niiden haitallisuus kuitataan sillä, että kyse on kuitenkin yksityisistä yrityksistä, vaikka niiden valta olisikin niin suuri, että ne voivat käytännössä päättää kuka tulee valituksi Yhdysvaltain kongressiin.  

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kertoa, mihin yksityisten yritysten toimintavapauksien, taikka sananvapauden rajat tulisi vetää vai tulisiko niitä vetää mihinkään. Tämän kirjoituksen tarkoitus on vain sanoa, että vedettiinpä nuo rajat mihin tahansa, niin niiden vetäminen kuuluu muillekin, kuin Mark Zuckerbergille ja Visalle ja Mastercardille.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini