Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Pieniä tarinoita

Painajainen Elm Streetillä

Keskiviikko 10.3.2021 klo 15.06


Uni alkoi verkkaisissa tunnelmissa. Kävelin paljain jaloin vehreässä puutarhassa, jonka kasteesta kosteat ruohonkorret kutittivat jalkapohjiani. Aikani kuljettuani aloin kuulla kahinaa ruohokenttää ympäröivistä vadelmapensaista. Hetken kuluttua niiden kätköistä ilmestyi hyvin istuvaan tummaan pukuun sonnustautunut jänis, joka puisteli huolellisesti ruohonkorret housuistaan, loi minuun moittivan katseen ja veti sivummalle. – Ettekö näe eteenne? jänis kysyi syyttävästi ja minä tiesin jäniksen pukeutumisesta ja äänenpainoista, että hänen kanssaan ei ollut leikkimistä. Avasin suuni pyytääkseni anteeksi, mutta jänis ei jäänyt kuuntelemaan, vaan sanoi. – Tuolla annetaan haastattelua. Katsoin jäniksen osoittamaan suuntaan ja näin edempänä pariskunnan istumassa korituoleissa ja keskustelevan valtavaan mekkoon pukeutuneen haastattelijan kanssa. Tummapukuinen jänis nosti käpälän suunsa eteen vaitiolon merkiksi ja talutti minut varovasti lähemmäksi haastateltavia. – Tämä on tärkeää, hän kuiskasi vakavana. Seistään tässä sivummalla ja kuunnellaan mitä sanottavaa heillä on. Jänis kääntyi haastateltaviin päin, nosti korvansa pystyyn ja jäi tarkkaavaisena kuuntelemaan.

Painajainen_Elm_Streetilla_kuva.jpg

Avainsanat: Satu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini