Pieniä tarinoita

Killing them softly

Perjantai 16.8.2024 klo 14.02


Englannissa on viime aikoina tapahtunut asioita, joita siellä ei vielä 30- vuotta sitten kenties olisi tapahtunut. Esimerkiksi osa Lontoon keskustaa suljettiin joitakin viikkoja sitten liikenteeltä shia muslimien juhlan takia. Heinäkuun lopulla Manchesterissa musta mies puukotti puolestaan armeijan upseeria 12 kertaa tämän kotiovella. Motiivista ei ole tietoa.

Eniten palstatilaa ovat kuitenkin saaneet mielenosoitukset ja mellakat, jotka saivat alkunsa 17- vuotiaan nuoren miehen puukotettu kolme pikkutyttöä kuoliaaksi tanssiharjoituksissa Southportissa. Tytöt olivat valkoisia ja tekijä, nimeltään Axel Muganwa Rudakubana on musta.

Puukotusten aiheuttamat mielenosoitukset äityivät mellakoiksi, kun väkijoukko alkoi kivittämään Southportissa paikallista moskeijaa ilmeisesti siksi, että sosiaalisessa mediassa oli levinnyt perätön uutinen, jonka mukaan murhaaja olisi ollut muslimi ja laiton siirtolainen, joka oli tullut Englantiin veneellä kanaalin yli.

Huhu ei ollut totta, mutta veneillä Englantiin saapuvat laittomat siirtolaiset ovat.  Esimerkiksi vuosina 2021–2023 Englantiin saapui veneillä Ranskasta yli 100 000 laitonta siirtolaista ja sama meininki on jatkunut myös tämän vuoden puolella. Laittoman maahanmuuton ongelmaan onkin reagoitu nopeasti ja laittomat maahantulijat on majoitettu hotelleihin ympäri maata. Hotellien majoituskustannukset kohosivat BBC:n mukaan viime vuonna 8 miljoonaan puntaan päivässä, joka ei ilmeisesti kaikkien brittien mielestä ollut pelkästään iloinen uutinen. Majoitustarve on muutenkin saarivaltakunnassa kasvamaan päin, ja kansalaisjärjestö Immigration whatch on laskenut, että nykymenolla Britannian väestö kasvaa reilusti päälle 80- miljoonaan vuoteen 2046 mennessä. Tuollainen vauhti tarkoittaa, että maahan pitäisi rakentaa 15 Birminghamin kokoista kaupunkia seuraavan 22 vuoden aikana. Birmingham, joka on Iso-Britannian toiseksi suurin kaupunki, on muutenkin oiva esimerkki Britannian tulevaisuudesta, sillä valkoiset jäivät kaupungissa vähemmistöksi jo vuonna 2021.

Mielenosoituksissa ja mellakoissa onkin kanavoitunut yleinen tyytymättömyys maan maahanmuuttopolitiikkaa ja kaikkia sen seurauksia kohtaan ja väkijoukkoja kokoontui muun muassa hotellien edustalle, joissa laittomia siirtolaisia majoitetaan.

Mellakat ja levottomuudet on tuomittu laajalti ja maan pääministeri, joka on kutsunut protesteja äärioikeistolaiseksi huliganismiksi, kutsui hallituksen hätäkokoukseen tilanteen rauhoittamiseksi. Toimiin ryhdyttiinkin nopeasti ja niin huligaaneja kuin valheellisten huhujen levittäjiä on jo ehditty tuomita sakkoihin ja vankeusrangaistuksiin pikaoikeudenkäynneissä. Oikeus on ollut nopea, mutta eräissä tapauksissa oikeuden pyörät ovat pyörineet hieman hitaammin. Yksi mellakoitsijoista sai esimerkiksi kolmen vuoden vankeustuomion lyötyään poliisia. Toisaalta tapauksessa, jossa muslimit löivät poliiseja Manchesterin lentokentällä joitakin viikkoja sitten, ei ole jaettu vielä minkäänlaisia tuomioita. Päinvastoin. Sadat muslimit kerääntyivät osoittamaan mieltään paikallisen poliisiaseman edustalle, johon poliisi vastasi miehekkäästi kertomalla ymmärtävänsä mielenosoittajien huolen, jonka lisäksi yksi hakkaajat taltuttaneista poliiseista pidätettiin tapauksen takia virantoimituksesta.

Myös huoli valeuutisista on noussut Britanniassa tapetille ja poliisi on pidättänyt ihmisiä, joiden on katsottu levittäneen vaarallista disinformaatiota. Douglas Murray kirjoittaa Spectatorissa esimerkiksi 55- vuotiaasta Bernadette Sopfforthista, joka oli jakanut X:ssä Twiitin, jossa väitettiin murhaajan olleen laiton muslimisiirtolainen. Rouva Sopfforth, joka on kolmen lapsen äiti, oli tosin lisännyt Twiittiin sanat ”jos tämä on totta”, mutta yhtä kaikki poliisi ilmestyi hänen ovelleen ja rouva joutui pidätetyksi. Toisaalta, kun Hope Not Hate nimisen kansalaisjärjestön järjestön johtaja kertoi X:ssä valheellisesti, että musliminaisen kasvoille oli heitetty Middleboroughssa happoa ei poliisi tehnyt mitään, vaikka Twiitin seurauksena veitsin ja astaloin aseistautuneet muslimit kerääntyivät kaduille etsimään happoa heitteleviä äärioikeistolaisia.

Mellakoita vähemmän palstatilaa ovatkin saaneet Englannin kaduille marssineet muslimit, jotka ottivat englantilaisten kanssa yhteen ainakin Boltonissa ja Middlesbroughissa. Muslimit hyökkäsivät englantilaisten kimppuun myös Birminghamissa, jossa he uhkailivat paikalla olleita toimittajia veitsellä. Ohessa kooste muslimien riehumisesta Englannissa.

Mellakoista ja levottomuuksista on ehditty sanoa paljon ja paljon tullaan varmaan sanomaan jatkossakin. Kuitenkin oleellisin havainto, joka yllä mainituista mellakoista, sekä afrikkalaisten tekemistä raakuuksista yleensä voidaan tehdä, on että monietniset ja monikulttuuriset yhteiskunnat eivät toimi, vaan ne hajoavat etnisuskonnollisten ryhmien tilkkutäkiksi, jossa islamilaiset juhlapyhät, järjettömät väkivallanteot ja aika ajoin kaupunkeja ravistelevat mellakat alkavat rytmittämään ihmisten arkipäivää ja saavat heidät vetäytymään omiin oloihinsa ja omille asuinalueilleen.

Tällaisissa yhteiskunnissa julkiset tilat jäävät, varsinkin auringon laskettua, narkomaaneille, puliukoille ja veitsiä heilutteleville jengeille ja sekä media, että poliitikot ottavat tehtäväkseen eräänlaisen propagandaministeriön pyörittämisen, jonka tehtävänä on vakuuttaa ihmisille, että itseasiassa kaikki on hyvin ja jokainen kuviteltavissa oleva yhteiskunnallinen ongelma johtuu joko äärioikeistosta, populisteista ja valeuutisista tai sitten kyseessä ovat yksittäistapaukset, joista laajempien johtopäätösten vetäminen on osoitus johtopäätösten vetäjien äärioikeistolaisista ja populistisista tendensseistä, jotka valeuutiset ovat nostaneet pintaan.

Ja jos tällainen johtopäätös tuntuu epäreilulta, niin Englannissa musta mies murhasi juuri hirveällä tavalla kolme pientä lasta ja ainoa johtopäätös, joka asiasta vedettiin on, että äärioikeiston huligaanit on saatava kuriin. Asiasta vielä sen verran, että jos sinusta tuntuu asiattomalta ottaa murhaajan ihonväri puheeksi tai sinä haluat ajatella, että värillä ei ole väliä, niin vaikka en murhaajan vaikuttumista mitään voi sanoa, niin sen voin melkoisella varmuudella sanoa, että kyseinen nuori mies tiesi olevansa musta ja hän tiesi myös, että tytöt, jotka hän murhasi olivat valkoisia.

Mutta palatakseni monikulttuurisiin yhteiskuntiin, niin voidaan tietysti kysyä, miksi monikulttuuriset yhteiskunnat eivät toimi? Johon ainakaan minulla ei ole mitään lopullista vastausta. Ehkä ihmiset eivät yksinkertaisesti tule toimeen erinäköisten ihmisten kanssa tai ehkä kyse on loppujen lopuksi vain islamista tai afrikkalaisten väkivaltaisista taipumuksista. Tai ehkä kyse on jostain ihan muusta. Mutta jos minä olen rehellinen, niin en minä tiedä sitäkään, miksi sosialismi ei toimi, minä tiedän vain, että se ei toimi. Ja se, että se ei toimi on riittävä syy olla sitä kokeilematta. Ja myönnetään sekin, että ehkä sosialismi ja monietniset yhteiskunnat toimivat joskus tulevaisuudessa, kun ihmiskunta on siirtynyt uudelle tasolle, mutta tällä tasolla, nämä yhteiskuntakokeilut kannattaisi jättää tekemättä.

Jos jatketaan vielä hetki sosialismiallegorian parissa, niin monietnisiä yhteiskuntia, tai kuten yleensä sanotaan monikulttuurisia yhteiskuntia, ja sosialistisia yhteiskuntia näyttäisi yhdistävän usko siihen, että yhteiskunnallisten ongelmien ilmeisintä juurisyytä, eli sosialismia ja monikulttuurisuutta, juhlitaan noiden yhteiskuntien suurimpana vahvuutena ja jonka kyseenalaistaminen tuomitaan ilman sen kummempaa keskustelua. Sosialistimaissa kriitikot vietiin yksinkertaisesti saunan taakse tai vankilaan, kun taas monikulttuuria juhlivissa länsimaissa, jotka ovat kuitenkin demokratioita, kritiikki tuomitaan rasismina, populismina ja vihapuheena, jonka uskotaan puolestaan johtuvan sosiaalisenmedian levittämistä valeuutisista ja salaliittoteorioista.

Keskustelu maahanmuutosta ja demografisesta muutoksesta näyttäisikin olevan suunnilleen seuraavanlaista. Ensin vakuutetaan, että huolet ovat turhia, koska maahanmuuttajia on vähän, sitten vakuutetaan, että maahanmuuttajia pitää talouden realiteettien takia saada enemmän ja seuraavaksi kerrotaan, että tämä on monikulttuurinen yhteiskunta, jonka lieveilmiöihin on vain totuttava. Samaan aikaan maahanmuuton kriitikot leimataan hourupäiksi ja salaliittoteoreetikoiksi ja heidän tekojensa ja asenteidensa kuvaamiseen keksitään uusia termejä, kuten vihapuhe ja islamofobia. Ja seuraavassa vaiheessa, jonne Englanti on käsittääkseni nyt siirtymässä, vihapuhe, islamofobia yms. kriminalisoidaan.  

Kaikkien tulisi kuitenkin ymmärtää, että haluttomuus keskustella sosiaalisista ongelmista ja niiden juurisyistä ei ole tapa hoitaa noita ongelmia, se on vain tapa teeskennellä, ettei niitä ole olemassa.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini