Aloitetaan Remixin jutulla Wienin koulujen kaaoksesta. Juttu pohjaa itävaltalaisen Krone Zeituning artikkeleihin, joiden mukaan kaupungin julkisissa kouluissa muslimioppilaiden määrä on 39 % ja 70 % kaupungin kouluikäisistä puhuu kotonaan jotain muuta kieltä kuin saksaa. Remixin mukaan koulujen ongelmissa ei ole kyse vain lisääntyneistä järjestyshäiriöistä ja väkivallasta, vaan kyse on siitä, että monet oppilaista eivät yksinkertaisesti ole valmiita käymään koulua ja suuri osa koululaisista osaa saksaa niin huonosti, että oppimisesta ei tule mitään.

Eri kieliä puhuvien ja eri kulttuuritaustasta tulevien lapsien opettaminen on tietysti vaikeaa, joka tarkoittaa, että tulevaisuuden wieniläisten koulutus ja osaamistaso tulevat laskemaan. Heikko koulutus ennustaa vuorostaan heikkoa työllisyyttä ja sitä kautta heikkenevää huoltosuhdetta, jonka lisäksi kotimaisten osaajien puute tulee luultavasti olemaan myrkkyä Itävallan kilpailukyvylle globaaleilla markkinoilla.

Hyvä huoltosuhde ei tarkoitakaan vain sitä, että nuoria ja työikäisiä on paljon ja vanhuksia vähän, vaan nuorten on myös oltava toimeliaita ja koulutettuja, jotta he kykenevät työllään pitämään yllä hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita. Esimerkiksi Somaliassa on epäilemättä parempi huoltosuhde kuin Japanissa, eli sillä on paljon nuoria ja vähän vanhoja, mutta silti Japani on paljon rikkaampi maa, kuin Somalia.

Mitä Itävallan huoltosuhteeseen ja osaajapulaan tulee, niin mikäli maa seuraa muun Euroopan esimerkkiä, ratkaisu tulevaisuuden osaajapulaan ja heikkenevään huoltosuhteeseen löydetään luultavasti maahanmuutosta. Ja jos tällainen ratkaisu tuntuu paradoksaalisilta tai epärealistisela, niin se johtuu siitä, että se on molempia.

Siirrytään seuraavaksi Iltalehden juttuun nimeltä Väki vähenee Ukrainassa. Jutun mukaan sodan alettua Ukrainasta on paennut 6 miljoonaa ihmistä. Optimististen arvioiden mukaan sodan päätyttyä 1.4 miljoonaa ukrainalaista jää ulkomaille, mutta realistisempi arvio lienee, että suurin osa Ukrainan pakolaisista jää palaamatta kotimaahansa. Ja mitä pitempään sota jatkuu, sitä paremmin pakolaiset ehtivät juurtua uusiin kotimaihinsa. Väestökato onkin maassa ollut melkoinen, sillä Neuvostoliiton romahtaessa Ukrainassa asui 50 miljoonaa ihmistä ja nyt sen arvioidaan olevan vain 37 miljoonaa. Maan kokonaishedelmällisyysluku on 0.9, joka tarkoittaa, että jokainen sukupolvi on alle puolet edellisestä. YK:n laskelmien mukaan Ukrainan väkiluku onkin vuosisadan lopussa enää 15 miljoonaa.

Väki vähenee meilläkin, mutta ei aivan vielä. Tilastokeskus julkaisi tuoreen väestöennusteen, jonka mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2034, jota ennen runsas maahanmuutto kasvattaa väestöä. Suurin osa maahanmuuttajistakaan ei saa tarpeeksi lapsia, joten nuorten määrä jatkaa vääjäämättä laskuaan. Poikkeuksena ovat muutamat ryhmät, lähinnä muslimit ja muslimeista kaikkein uskonnollisimmat, joilla syntyvyys pysyy todennäköisesti uusiutumistason paremmalla puolella. Samalla kun syntyvyys yleisellä tasolla romahtaa nousee tosiuskovaisten suhteellinen osuus väestöstä, koska he ovat ainoita, jotka saavat useita lapsia. Tässä ei ole kyse siitä, että fundamentalistit saisivat 10 lasta per nainen. Jos väestön kokonaishedelmällisyys on vaikkapa yksi ja fundamentalistien kolme, niin heidän syntyvyytensä on kolminkertainen muuhun väestöön nähden.

On hyvä ymmärtää, että esimerkiksi somalien tai irakilaisten laskevat syntyvyys luvut keskittyvät maallistuneemmille ja paremmin integroituneille somaleille ja irakilaisille, kun taas fundamentalistien kokonaishedelmällisyys pysyy todennäköisesti jatkossakin huomattavasti väestön yleistä tasoa korkeampana.

Alhainen syntyvyys ja demografinen muutos, ovat olleet viime aikoina laajalti otsikoissa ja esimerkiksi Iltasanomat kirjoitti tilastokeskuksen väestöennusteesta jutun ja pari kolumnia, joista toisen kirjoitti lastenlapsia haikaileva kuusikymppinen mies ja toisen pienen lapsen tuore äiti.

Tietysti on hyvä, että näistä asioista puhutaan, mutta varsinkin vanhemman miehen kolumnia sävytti fatalismi, joka on varsin yleistä alhaisesta syntyvyydestä keskusteltaessa. Kolmikymppisen naisen jutussa paistoi eräänlainen hämmennys siitä, miksi lapsia ei synny. Ja vaikka kirjoittaja kiitteleekin lapsiperheille suunnattuja palveluita, ei hän keksi syntyvyyden lisäämiseksi muuta, kuin ehdottaa enemmän resursseja neuvoloille.  

Kirjoituksissa tulee esiin kaksi hyvin tyypillistä suhtautumistapaa lapsikatoon, joista toinen on vanhemman miehen fatalismi ja toinen nuorehkon naisen vaatimus paremmista palveluista lapsiperheille. Fatalismi on tietysti hyödytöntä, mutta niin on palveluidenkin lisääminen. Niin kauan, kun me keskitymme siihen, mitä valtion pitäisi tehdä syntyvyyden nostamiseksi, me keskitymme vääriin asioihin. Yhteiskunnan kannustimilla voi olla jokin rooli, mutta syntyvyyden nostavat uusiutumistason yläpuolelle hedelmällisessä iässä olevat miehet ja naiset, jotka ovat sukupuoliyhteydessä keskenään. Ja tämä on se asia, johon pitäisi keskittyä.

Usein keskusteluun nousevat myös taloudelliset ongelmat ja lapsiperhe arjen kiireet, joilla alhaista syntyvyyttä selitetään. Mitä kiireisiin tulee, niin lapset kyllä ottavat itselleen oman tilansa ja aikansa. Ja mitä rahaan tulee, niin sinun taloudellinen tilanteesi on huonompi, jos saat kolme lasta yhden sijaan. Mutta sinä olet rikkaampi kuin se yksilapsinen perhe, koska sinulla on kaksi lasta enemmän kuin sillä yksilapsisella. Ne kaksi lasta ovat kaksi kokonaista elämää, eikä mikään korvaa elämää, eikä mikään ole, niin tärkeää kuin elämä.

Ja jos tämän sanominen tuntuu pateettiselta, niin ei se ole pateettista. Se on totta. Ja jos syntyvyys halutaan nousuun, niin lapsista pitäisi ajatella edellä mainitulla tavalla, eikä aina jauhaa rahasta ja ajasta.

Englantilainen kirjailija P.D James Kirjoitti aikanaan kirjan nimeltä Ihmisen pojat, The Children of Men, jossa maailmaan ei ollut syntynyt yhtään lasta 18-vuoteen. Me olemme matkalla kohti tuota maailmaa, vaikka meidän syntyvyyttämme ei olekaan romahduttanut mikään mystinen tauti, vaan individualismia ja hedonismia korostava kulttuuri, sekä teknologian innovaatiot, jotka eristävät meidät muista ihmisistä viettämään aikamme puhelimiemme ja tietokoneidemme seurassa.

Ja koska me olemme ihmisiä, meidän on helpompi sopeutua vallitseviin olosuhteisiin, kuin yrittää muuttaa niitä. Ja kun lapsettomuudesta tai vähälapsisuudesta tulee normi, me sisäistämme tuon normin ja pidämme sitä yllä omalla elämäntavallamme saamalla vähän tai ei lainkaan lapsia. Ja jos tähän halutaan muutosta, niin se muutos ei tule fatalismilla tai toivomalla parempia neuvolapalveluita, vaan se tulee. No. Tiedätte kyllä millä.

Otetaan viimeiseksi BBC:n juttu brittiläisen kansanyhteisön maista, jotka haluavat Britannian maksavan korvauksia orjuudesta entisten siirtomaiden asukkaille. Jutun mukaan Länsi-Intian yliopiston teettämän selvityksen mukaan, brittien tulisi maksaa pelkästään Karibian maille yli 18 biljoonaa puntaa korvauksina orjuudesta. Esimerkiksi jamaikalainen Patrick Robinson, joka on YK:n kansainvälisen oikeuden tuomari, tukee korvausten maksamista.

Herra Robinson on tietysti musta ja oletettavasti korvauksia maksettaessa saamapuolella.

Brittiläisen kansanyhteisön on tarkoitus valita uusi pääsihteeri viikonloppuna piettävässä kokouksessa ja tehtävään ehdolla olevat Shirley Botchwey Ghanasta, Joshua Setipa Lesothosta ja Mamadou Tangara Gambiasta kannattavat kaikki korvausten maksamista orjien jälkeläisille.

Se, että kaikki nuo orjat olivat ensin afrikkalaisten orjia, ennen kuin heidät myytiin eurooppalaisille, ei ole ollut osa keskustelua, eikä ilmeisesti ghanalaisten ja lesotholaisten oleteta maksavan korvauksia herra Robinsonille.

Britit ovat toistaiseksi suhtautuneet ajatukseen korvauksista nihkeästi, johtuen ehkä siitä, että koko Ison Britannian BKT on noin 4 biljoonaa vuodessa.

Mutta toisaalta, eihän se ole tyhmä, joka pyytää…