Kuuntele podcastina

Luin jokin aika sitten Eveliina Talvitien kirjan nimeltä Kunniaton, mutta Vapaa. Erään afgaaninaisen tarina. Toisin kuin useimmat kirjat, joista tässä blogissa kirjoitan Talvitien kirja, on kirjoitettu suomeksi ja se on lainattavissa kirjastosta.

Luin jokin aika sitten Eveliina Talvitien kirjan nimeltä Kunniaton, mutta Vapaa. Erään afgaaninaisen tarina. Toisin kuin useimmat kirjat, joista tässä blogissa kirjoitan Talvitien kirja, on kirjoitettu suomeksi ja se on lainattavissa kirjastosta.

Kirja kertoo Azadeh nimisestä afgaani naisesta, joka on syntynyt Iranissa ja pääsee sieltä isänsä kuoleman jälkeen kiintiöpakolaisena Suomeen. Kirja on nuoren naisen kasvutarina ja kuvaa hänen pakoaan oman kulttuurinsa ja uskontonsa kahleista. Azadehin tarina alkaa Teheranista, jonne hänen vanhempansa pakenivat 1980- luvun alussa Neuvostoliiton miehitettyä Afganistanin. Azadehin äiti oli lukutaidoton maalaisnainen ja isä lääkäri, joka ei koskaan saanut koulutustaan vastaavaa työtä Iranissa. Isällä oli kolme tytärtä entisestä avioliitostaan ja Azadehin äidin kanssa lapsia syntyi vielä viisi lisää, joista nuorimmainen oli poika. Poika oli perheelle suuri onni, koska pojattomuutta pidettiin perheelle häpeällisenä ja Azadehin pikkuveljestä tuli äidin silmäterä, joka sai aina parempaa kohtelua ja parempaa ruokaa, kuin perheen seitsemän tyttöä.

Azadehin perhe oli köyhä ja köyhtyi entisestään, kun perheen isä kuoli rattijuopon yliajamana pyöräillessään töistä kotiin. Iranin oikeusjärjestelmä pohjaa yhtäältä sharia lakiin ja toisaalta korruptioon ja oikeusjärjestelmän puuttuva komponentti on ilmeisesti oikeus. Vaikka perhe teki rikosilmoituksen ja juttu päätyi käräjille, ei rattijuoppo saanut isän kuolemasta minkäänlaista rangaistusta ilmeisesti siksi, että syytetty tai hänen perheensä oli lahjonut tuomarin.

Isän kuolema oli tragedia siksikin, että perheen tytöistä tuli nyt vapaata riistaa. Koska perheessä ei ollut enää isää, uskoivat paikalliset miehet, että tyttöjä voi käyttää hyväkseen, miten huvittaa ja heidät voi ostaa omakseen. Muuan viisikymppinen hampaaton leskimies yritti muun muassa ostaa Azadehin 15- vuotiaan isosiskon vaimokseen, koska tarvitsi huoltajan kuudelle lapselleen. Myös isän veljet olivat sitä mieltä, että perheen lapset tulee erottaa äidistään ja jakaa sukulaisten kesken, nyt kun äidillä ei ollut enää miestä turvanaan. Lasten vieminen äidiltään ei afgaani kulttuurissa ole ilmeisesti mitenkään poikkeuksellista, sillä Azadeh kertoo kirjassa mummostaan, jonka lapset vietiin häneltä, mummon jäätyä leskeksi.

Azadehin äiti piti kuitenkin pintansa, eikä suostunut luopumaan lapsistaan, vaan alkoi hankkia rahaa siivoamalla rikkaiden koteja, jonka lisäksi tytöt pantiin kaupungin ulkopuolella sijaitseville pelloille poimimaan hedelmiä ja vihanneksia lisätienestien saamiseksi. Lopulta eräs Azadehin isän varakkaampi ystävä, jolla oli hollantilainen vaimo, suositti heille turvapaikan hakemista Euroopasta. Pitkällisen prosessin jälkeen perhe pääsi Suomeen, jonne kotoutuminen oli juuri niin vaikeaa, kuin se monille islamilaisesta maailmasta tulleille pakolaisille on.

Perheen äiti ja perhettä ympäröivä afgaaniyhteisö kyttäsi tyttöjä ja heidän pukeutumistaan ja halusi tyttöjen elävän islamilaisten tapojen mukaan Suomessakin. Azadeh kapinoi, vaikka se oli vaikeaa ja vaarallista, hän jätti huivin pois, kärsi mielenterveydellisistä ongelmista ja yritti kaksi kertaa itsemurhaa arkaaisen yhteisön asenteiden ajaessa tytön epätoivoon. Jossain vaiheessa perhe meni käymään Iranissa, jossa Azadeh pakko naitettiin serkulleen, joka oli avioliitosta haltioissaan, koska se tarkoitti, että hänkin pääsee muuttamaan pois köyhästä Iranista rikkaaseen Suomeen.

Kotiin palattuaan Azadehin siskojen miehet kyttäsivät tätä jatkuvasti ja vaativat häntä järjestämään tuoreen aviosiippansa Suomeen. Azadeh pelkäsi, että miehet tappavat hänet, jos hän ei tottele ja koska hän ei halunnut kuolla, eikä mennä halveksimansa serkun kanssa naimisiin, Azadeh irtautui perheestään ja pakeni naisten turvakotiin.

Myöhemmin Azadeh hankki suomalaisen poikaystävän, luonnollisesti Tinderistä, ja alkoi elää vapaan länsimaalaisen naisen elämää. Lopulta hän onnistui solmimaan uudelleen suhteen myös äitiinsä ja sisariinsa, joista yksi otti myös avioeron miehestään ja toinen jäi kirjan lopussa harkitsemaan sitä, koska mies pahoinpiteli häntä.

Kaiken kaikkiaan Kunniaton, mutta vapaa on hyvin kirjoitettu ja yhtäältä traaginen ja toisaalta hauska kertomus yhden naisen ja yhden perheen kamppailusta arkaaisten asenteiden ja modernin maailman ristipaineessa.

Talvitien kirja palautui mieleeni, kun katsoin televisiosta yleisradion asiaohjelmaa, jonka vieraana oli Vuoden Mielenterveyshoitajaksi valittu Eveliina Lafghani. Lafghani on hiuksensa huntuun verhonnut suomalainen käännynnäinen, josta Taiteen sulattamo niminen yhdistys tietää kertoa, että vuoden mielenterveyshoitaja on luonut julkaisun nimeltä muslimi terveydenhuollon asiakkaana, jonka lisäksi rouva Lafghani on käynyt kouluissa puhumassa islamista uskontona ja laajentamassa eri tavoin ihmisten kulttuuriymmärrystä.

Eveliina Talvitien kirjan päähenkilö Azadeh ei sen sijaan vieraile kouluissa kertomassa islamista uskontona, eikä käy laajentamassa ihmisten kulttuuriymmärrystä. Itse asiassa hänen nimensäkään ei todellisuudessa ole Azadeh. Ja kuten ehkä arvasitkin, syy siihen miksi Azadeh ei käy kouluissa puhumassa islamista, eikä esiinny omalla nimellään on pelko siitä, että näin tehdessään vuoden mielenterveyshoitajan hengenheimolaiset tappavat hänet.

Jos tällainen pelko tuntuu ylilyönniltä, niin ranskalainen historianopettaja Samuel Patty murhattiin syksyllä 2020, kun hän oli näyttänyt Muhammedia esittäviä pilakuvia yhteiskuntaopin tunnilla.

Ja jos vuosi 2020 tuntuu ajallisesti kovin kaukaiselta, niin itävaltalainen Krone Zeitung uutisoi äskettäin, että poliisi epäilee 30- vuotiasta turkkilaisnaista vastasyntyneen vauvansa kunniamurhasta. Murhan syy oli ilmeisesti se, että nainen ei ollut naimisissa vauvan isän kanssa.

Näin siis Itävallassa.

Jos joku nyt ihmettelee, miten vuoden mielenterveyshoitaja ja Iranista Suomeen paennut afgaani neito liittyvät toisiinsa, niin vuoden mielenterveyshoitajan kannattama ideologia tekee miljoonien ihmisten elämästä helvettiä. Ja jos ette usko, niin lukekaa vaikka kirja nimeltä Kunniaton, mutta vapaa. On hyvä ymmärtää, että kirjassa kuvattu väkivalta, alistaminen, kyttääminen, pikkumainen kateus ja täysin absurdit kunniakäsitykset eivät ole lähtöisin, jonkin totalitaarisen valtion poliittisesta ideologiasta, vaan uskonnosta nimeltä islam, johon sellaisten totalitaaristen valtioiden, kuin Iran, Afganistan ja Saudi-Arabia ideologiat nojaavat.

Ja toisin kuin Neuvostoliitossa tai Hitlerin Saksassa, noita oppeja ei tarvitse takoa kenenkään päähän valtion kaikkialle ulottuvan propagandakoneiston avulla, vaan isät ja äidit takovat ne lapsiensa kalloon heti syntymästä alkaen. Ja nuo opit taotaan niin syvälle, että äidit ovat valmiita hylkäämään tyttärensä ja veljet murhaamaan siskonsa, jos tyttö on niin uskalias, että hän yrittää paeta tuosta ahdasmielisestä maailmasta esimerkiksi antamalla tuulen hyväillä hiuksiaan tai menemään rakkaudesta naimisiin.

Jos palataan vielä Eveliina Lafghaniin, niin en tietenkään tiedä millainen ihminen hän on tai mikä on saanut hänet islamiin kääntymään. Eveliinalla tosin on marokkolainen mies, joka voi tarjota jonkinlaista osviittaa hänen uskonnollisen herätyksensä alkulähteistä. Mutta sen tiedän, että yksittäisen ihmisen tai edes kokonaisen kansakunnan kääntymisen syillä ei tarvitse olla mitään tekemistä sen uskonnon opetusten kanssa, johon yksilö tai kansakunta kääntyy.

Tämä voi tuntua paradoksaaliselta, mutta jos otetaan esimerkki kristinuskon historiasta, niin amerikkalaisen sosiologin Rodney Starkin mukaan kristinuskon leviäminen Rooman imperiumissa sen kolmena ensimmäisenä vuosisatana, jolloin kristittyjen määrä nousi noin 10 % imperiumin väestöstä voidaan panna lähes kokonaan kristittyjen korkeamman syntyvyyden tiliin. Kun Konstantinus Suuri sitten kääntyi ensimmäisenä Rooman keisarina kristinuskoon, näytti hän mallia yläluokalle ja virkamiehistölle, jotka myös kääntyivät kristinuskoon, kun huomasivat että vallan tuulet puhaltavat siihen suuntaan.

On hyvä huomata, että kristinusko on maailmanhistorian merkittävin uskonto ja niin valistusfilosofia, Kantin kategorinen imperatiivi, ajatus jakamattomista ihmisoikeuksista ja koko meidän moraalikäsityksemme voidaan jäljittää vuorisaarnaan ja uuden testamentin opetuksiin. Ja kuitenkin. Vuorisaarnalla tai uuden testamentin opetuksille ei ollut juuri mitään tekemistä kristinuskon alkuperäisen kasvun ja leviämisen kanssa.

Islam on puolestaan maailmanhistorian toiseksi merkittävin uskonto ja naisten hunnuttaminen, kunniamurhat, lapsiavioliitot, islamilaisen valtion hirveydet ja muslimimaiden yleinen takapajuisuus voidaan jäljittää islamin opetuksiin. Ja vaikka Eveliina Lafghanin kääntymisellä ei olisikaan mitään tekemistä takapajuisuuden, hunnuttamisen, kunniamurhien tai islamilaisen valtion hirveyksien kanssa, niin siitä huolimatta islam johtaa takapajuisuuteen, hunnuttamiseen, kunniamurhiin ja islamilaiseen valtioon.

Terveessä yhteiskunnassa Azadehin kaltainen nuori nainen olisi sankari, jonka ei tarvitsisi piileskellä nimimerkin takana. Mutta valitettavasti tämä ei ole terve yhteiskunta ja tässä yhteiskunnassa sankarin viittaa sovitellaan Eveliina Lafghanin kaltaisen käännynnäisen ylle, joka käy saarnaamassa suomalaisissa kouluissa ideologiaa, joka tekee lukemattomien Azadehien elämästä helvettiä.

On myös hyvä huomata, että kaikki Talvitien kirjassa kuvattu inhimillinen kärsimys on täysin turhaa. Sille ei ole mitään järkevää käyttöä, eikä se johda mihinkään parempaan. Kaikki se kyttääminen, väkivalta, epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus, joista kirjassa kerrotaan eivät ole jokin tarpeellinen uhraus paremman maailman tai onnellisemman perhe-elämän puolesta. Ne ovat vain kyttäämistä, väkivaltaa, epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Ja kaikki tuo väkivalta ja kyttääminen oikeutetaan islamilla.

On valitettavaa, että Islamilaisen maahanmuuton rajoittamisen lisäksi suomalaisen yhteiskunnan keinot puuttua naisten alistamiseen Suomen muslimiyhteisöissä, ovat varsin rajalliset. Lukiessani mediasta juttuja itsenäisyyspäivän vastaanotosta ja siitä kuinka pääministeri Orpo paheksuu edustaja Keskisarjan osallistumista itsenäisyyspäivänä järjestettävään kansallismieliseen kulkueeseen, mutta ei sitä, että presidentti Halonen viettää itsenäisyyspäivää Saudi-Arabiassa, mieleeni juolahti, että ehkä ensi vuonna herra presidentti voisi ottaa asiakseen kutsua Azadehin kaltaisia naisia linnan juhliin. Azadehin ja hänen kaltaistensa kutsuminen itsenäisyyspäivän vastaanotolle olisi selvä viesti siitä, että Suomen valtionjohto todella on sukupuolten välisen tasa-arvon puolella. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että maamme valtionjohto on sukupuolten välisen tasa-arvon puolella, jota hieman epäilen.

Olisi muutenkin virkistävää, jos maamme silmäätekevät paheksuisivat vaihteeksi naisten alistamista ja islamilaista barbariaa, eivätkä kansallismielisyyttä, joka kuitenkin on se liima, joka tämänkin yhteiskunnan pitää kasassa.