Ranskassa julkaistiin jokin aika sitten tutkimus, jonka mukaan 57 % maan 15-24- vuotiaista muslimeista asettaa islamin lait Ranskan lakien edelle. Nuori muslimisukupolvi onkin kaikilla mittareilla mitattuina uskonnollisempi kuin heidän vanhempansa ja Ranskan entisen sisäministerin julkaiseman selvityksen mukaan islamilaiset verkostot pyrkivät, ja ovat myös onnistuneet, luomaan rinnakkaisen normijärjestelmän, jonka tarkoitus on tukahduttaa ja voittaa Ranskan valtio. Selvityksessä kuvataan paikallistason islamisaatiota, jossa muslimiaktivistit muovaavat ihmisten elämää ottamalla haltuun urheiluseuroja, nuorisokerhoja ja julkisrahoitteisia taloyhtiöitä. Entinen sisäministeri ehdottaa kurssin kääntämiseksi radikaalia sekularismia, jossa muun muassa huivin käyttö kiellettäisiin alle 16- vuotiailta ja paastoaminen lapsilta.

Hieman idempänä Saksassa sekularismi etenee ainakin siinä mielessä, että monissa kaupungeissa perinteisten joulumarkkinoiden järjestäminen on peruttu, koska järjestäjillä ei ole varaa terrorismin vastaisiin turvatoimiin, joita joulumarkkinoiden järjestäminen nykyisin Saksassa vaatii.

Eivätkä perumiset koske vain joulujuhlia, vaan myös Pariisin Champs Élyséellä järjestettävä uudenvuoden konsertti peruttiin turvallisuusuhkien vuoksi. Tosin Pariisin tapauksessa ei ole aivan varmaa, peruttiinko konsertti muslimiterroristien, vai vain musliminuorison takia, jolla on paha tapa hyökätä kaupunkia ympäröivistä lähiöistä Pariisin keskustaan polttamaan autoja ja ryöstelemään kauppoja.

Ranskan islamisaatio ja Saksan joulutorien turvallisuushuolet kertovat toisaalta Euroopassa tapahtuvista muutoksista ja toisaalta siitä, kuinka kyvyttömiä me eurooppalaiset olemme noihin muutoksiin vastaamaan. Oikea vastaus joulutorien terroriuhalle ei tietenkään ole torien sulkeminen, sillä muslimifanaatikkojen päämäärä on nimenomaan Euroopan islamisaatio, joka tarkoittaa, niin Euroopan kristillisten, kuin maallistenkin perinteiden kuten uudenvuoden konserttien hävittämistä. Mitä Ranskan radikaaliin sekularismiin tai muihin kotouttamisohjelmiin tulee, niin kanadalainen toimittaja Mark Steyn on usein sanonut, että ”jotain ei voi voittaa, ei millään” (eng. you can’t beat something with nothing). Ja islam, oli siitä nyt mitä mieltä tahansa, on jotain ja radikaali sekularismi ei ole mitään. Yleisesti ottaen voidaankin sanoa, että jos ihmisiä pitää erikseen kotouttaa, se tarkoittaa, että he eivät halua kotoutua ja he ovat väärässä paikassa.

Kotouttamisesta puhuttaessa on myös huomioitava, että maahanmuuttajat ovat, toisin kuin jotkut tuntuvat kuvittelevan, psykologisesti aivan normaaleja ihmisiä, eivätkä he halua omaksua meidän tapojamme ja kulttuuriamme, vaan he haluavat pitää kiinni omista tavoistaan ja kulttuuristaan, jotka tuntuvat heistä tutuilta ja luonnollisilta. Aivan niin kuin he eivät halua maksaa meidän verojamme tai hoitaa vanhuksiamme, yhtään sen enempää kuin me haluamme maksaa vaikkapa intialaisten veroja tai hoitaa somalien vanhuksia. Ja koska meitä on alhaisen syntyvyyden takia koko ajan vähemmän ja somaleja ja intialaisia on maahanmuuton, ja somalien kohdalla, myös korkeamman syntyvyyden takia enemmän, niin halusivatpa he mitä tahansa, heidän ympärillään on koko ajan vähemmän suomalaisia ja muita eurooppalaisia, joiden kulttuurin he voisivat omaksua.

Euroopan islamisaatio, siitä seuraavat turvallisuushuolet ja hyödyttömät kotouttamisohjelmat, ovat osa isompaa ongelmaa, jonka perimmäinen syy on meidän dekadenssimme tai kulttuurinen uupumisemme, joksi englantilainen toimittaja ja poliittinen kommentaattori Douglas Murray sitä hieman kohteliaammin kutsui kirjassaan Strange Death of Europe.

Meidän dekadenssimme johtuu puolestaan siitä, että meistä eurooppalaisista on tullut rikkaita edellisten sukupolvien työn ansioista. Meitä edeltävät sukupolvet ojittivat suot, sotivat sodat, pystyttivät tehtaat ja rakensivat hyvinvointivaltiot, jotka me olemme heiltä perineet. Ja perityllä rikkaudella on tapana pehmentää sen saajia, jos tuohon rikkauteen ei ole kytketty kunniaan, omaantuntoon, isämaahan, Jumalaan tai johonkin muuhun ihmistä suurempaan pohjaavaa arvojärjestelmää, joka saa ihmiset näkemään itsensä muunakin kuin pelkkinä kuluttajina ja ympäristönsä tarvetyydytyksen objekteina. Koska tuollaista kollektiivista arvojärjestelmää ei ole tai se rapautuu kovaa vauhtia, meistä kaikista on tullut yksilöitä, joiden tarkoitus elämässä on toteuttaa omia halujaan ja tarpeitaan.

Ja juuri siksi, että meiltä puuttuu tuo laajempi isänmaallisuus, kunnia ja me henki, tuntuvat poliitikkojen ja talousviisaiden lupaukset vanhustenhoidon turvaamisesta ja hyvinvointivaltion rakenteiden säilyttämisestä maahanmuuton avulla, niin houkuttelevilta. Sillä, jos yksilöt ovat vain yksilöitä ilman sen kummempia kulttuurisia tai uskonnollisia siteitä, mitä väliä on sillä, kuinka paljon intialaisia tai somaleja Suomeen muuttaa tai kuinka he täällä elävät?

Meiltä eurooppalaisilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että maailma on muuttunut, eivätkä Berliinin muurin murtumisen aikaan annetut ennustukset historian lopusta ja liberaalin demokratian voittokulusta, joka tarkoittaa käytännössä individualismin voittokulkua, toteutuneetkaan. Sillä vaikka maailma on yhdistynyt, se mikä maailmaa yhdistää Somaliasta Suonenjoelle ja Pekingistä Brasiliaan, ei ole liberaali demokratia tai yltiöpäinen individualismi, vaan internet ja kaikkien taskuissa kulkevat kännykät.

Tietyllä tavalla kännykät kyllä edistävät individualismia ihan vain siksi, että jokaiselle on omansa. Mutta noilla kännyköillä ei levitetä vain uusinta musiikkia tai mainoksia kauniista vaatteista ja houkuttelevista lomakohteista, vaan niillä levitetään islamilaista propagandaa ja niitä voi käyttää Kiinan tapaisen poliisivaltion luomiseen, jossa valtion algoritmit valvovat kaikkea ja kaikkia ja pisteyttävät ihmisiä, sen mukaan, kuinka uskollisia kansalaisia he ovat.

Länsimaissa ollaan huolissaan yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisestä, jossa oikeisto ja vasemmisto katsovat omia uutisiaan ja uskovat omiin totuuksiinsa. Vähemmällä huomiolle on kuitenkin jäänyt, että teknologian ansioista myös maahanmuuttajat voivat elää omissa kuplissaan uskoen omiin totuuksiinsa, jumaliinsa ja salaliittoteorioihinsa. Onkin melko naivia ajatella, että esimerkiksi Kiinan kansantasavallan kyttäyskoneisto pysähtyisi maamme rajoille, eikä se kulkisi kiinalaisten kännyköiden mukana kaikkialle, minne kiinalaiset itsekin kulkevat. Ja islamilainen propaganda saavuttavaa muslimimaahanmuuttajat aivan yhtä hyvin Oulussa kuin Bagdadissakin.

Länsimaisen individualismin ongelma onkin, että ihmiset eivät ole vain yksilöitä, jotka tekevät tai jättävät tekemättä asioita, jostakin sisäsyntyisestä syystä, vaan he tekevät ja jättävät tekemättä asioita nimenomaan siksi, että he ovat oman yhteisönsä jäseniä. Esimerkiksi koulun joulujuhlaan osallistuminen, tyttöjen hiusten näyttäminen, kristittyjen miesten naiminen, porsaanlihan syönti ja naisten ja miesten yhteiset uimahallivuorot, ovat asioita, joita muslimit eivät lähtökohtaisesti tee, juuri siksi, että he kuuluvat ryhmään, jonka jäsenet eivät tuollaisia asioita tee.

Joka on aivan loogista, sillä, jos muslimit lakkaisivat pukemasta huiveja, söisivät sianlihaa ja menisivät ei muslimeiden kanssa naimisiin, kävisivät uimassa, siinä kuin muutkin ja osallistuisivat joulujuhlaan heidän uskonnostaan ei jäisi jäljelle mitään, joka tarkoittaa, että heidän yhteisöstään ei jäisi jäljelle mitään, koska sosiologisessa mielessä heidän uskontonsa funktio on pitää heidän yhteisöään koossa, yhteisten tapojen, rituaalien ja uskomusten muodossa.

Maailmasta ei tullut 2000- luvun ensimmäisellä puoliskolla yhtä suurta liberaalia demokratiaa, eikä mitään muutakaan yhtä asiaa. Maailmoja on edelleen monta ja nyt teknologia, sekä yhdistää, että erottaa noita erilaisia maailmoja. Toisaalta me elämme maailmassa, jossa kehitetään satelliitteja ja kaikkivoipaa tekoälyä ja toisaalta me elämme maailmassa, jossa ihmisiä kuolee edelleen nälkään ja jossa islamilainen idiotismi, joka pohjautuu 600- luvulla eläneen huru-ukon seikkailuihin voittaa itselleen kannattajia maailman kaikilla kolkilla.

Hyvinvointivaltiot, jotka me olemme perineet luotiin maailmassa, jossa internettiä ei ollut, jonka poliittiset vastakkainasettelut määrittivät kaksi supervaltaa, jossa rahamarkkinat olivat tiukasti säädellyt, jossa Eurooppa oli taloudellisesti tärkeä ja joissa nuoria oli paljon ja vanhoja vähän. Tällä vuosisadalla kaikki on toisin ja aika on ajanut meistä ohi. Elämä on siirtynyt nettiin, jonka loputon viihde tietokonepeleistä tik tok videoihin passivoivat ihmisiä ennen näkemättömällä tavalla. Uudet supervallat ovat Kiina ja Intia, nouseva ideologia ei ole sosialismi tai kapitalismi, vaan islam, rahamarkkinat on vapautettu, nuoria on vähän, vanhoja paljon ja Eurooppa menettää kaiken aikaa taloudellista, sotilaallista, kulttuurista ja poliittista painoarvoaan maailmassa.

Ja jos ihmiset kuvittelevat, että uusien supervaltojen kansalaiset haluavat kotoutua vanhuuteen kuolevan Euroopan elämänmenoon, niin he erehtyvät. Ihmiset ihailevat voimaa ja päättäväisyyttä, eivät EU:n kaltaista byrokratiaa tai kulttuuria, jonka edustajat ilmeisesti vakavissaan uskovat, että miehet voivat synnyttää lapsia, jossa sukupuolta voi vaihtaa tekemällä ilmoituksen digi- ja väestötietovirastoon ja joka ei saa kiellettyä tik tokkia edes nuorilta, vaikka sen kehittänyt Kiina on kieltänyt sen kaikilta, koska se niin ilmeisesti tuhoaa käyttäjiensä aivot.

Jos me haluamme, että Suomi, länsimaalainen sivilisaatio tai valkoinen mies ylipäätään säilyy, meidän täytyy lakata höpöttämästä sellaisista asioista, kuin kotoutuminen tai radikaali sekularismi. Meidän täytyy ymmärtää, että me olemme eurooppalaisia, mutta vain me eurooppalaiset voimme olla eurooppalaisia. Meidän täytyy vastata ajan haasteisiin ja pitää puolemme, eikä teeskennellä, etteikö ihmisten välillä olisi, uskonnollisia, kulttuurisia ja rodullisia eroja, jotka ovat ihmisille tärkeitä identiteetin lähteitä.

Otetaan tähän loppuun vielä esimerkki kotoutumisesta yhden ihmisen kautta. Suomessa asuu hieman yli 25 000 somalia, joista yksi on nyt väitellyt tohtoriksi. Presidentti kutsuikin tohtori Idil Husseinin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, jossa tohtori ei suostunut kättelemään presidenttiä, johon syynä oli hänen uskontonsa. Tohtori kertoi presidentin kansialle jo etukäteen, että ei aio kätellä presidenttiä, johon presidentin kansilasta vastattiin, että Hussein voi tervehtiä presidenttiä haluamallaan tavalla.

Tähän kohtaamiseen kiteytyykin kaikki, mitä kotoutumisesta tarvitsee tietää. Yhtäältä on tohtori Hussein, joka ei kättele, koska uskoo islamin opetuksiin ja toisaalta on presidentti, jolle kaikki käy, koska hän uskoo suvaitsevaisuuteen. Tämä voi tuntua kärjistykseltä, mutta kuten olen ennenkin sanonut, suvaitsevaisilla täytyy olla jotain suvaittavaa ja Alexander Stubb on suvaitsevainen. Tasavallan presidentistä on oikein, että hän ei vaadi vierastaan noudattamaan suomalaista tapakulttuuria, samalla tavalla kuin Idil Husseinista on oikein noudattaa omaa islamiin ja kaiketi somalien perinteistapoihin pohjaavaa tapakulttuuriaan.

Kuten jo kertaalleen mainittu Mark Steyn huomautti. You can’t beat something with nothing. Ja jottei tämä kaikki olisi liian vaikeaselkoista, niin todettakoon, että vain sellaiset kulttuurit jatkavat olemassaoloaan, joiden tapoja noudatetaan.