Pieniä tarinoita
Sukupuolten välinen tasa-arvoLauantai 24.1.2026 klo 18.16 Suomen perusta on julkaissut mielenkiintoisen selvityksen nimeltä Maahanmuuton aluekohtaiset erot pääkaupunkiseudulla. Kyseessä on tilastollinen tutkimus maahanmuuttajataustaisen väestön sosioekonomisesta asemasta ja sijoittumisesta pääkaupunkiseudun kolmen suurimman kaupungin eri asuinalueille. Jos jätetään eri maahanmuuttajaryhmien ja suomalaisten sosioekonomiset erot toiseen kertaan ja keskitytään vain määriin, niin huomataan, että maahanmuuttajataustaisten määrät eri kaupunginosien välillä ovat huomattavia. Esimerkiksi Espoon keskuksessa 57 % alle 16- vuotiaista on maahanmuuttajataustaisia ja toisaalta Espoossa on 13 kaupunginosaa, joissa ei ole lainkaan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Vantaalla on puolestaan kahdeksan kaupunginosaa kuten Länsimäki, joissa suurin osa alle 16- vuotiaista on maahanmuuttajataustaisia ja 11 kaupunginosaa, joissa he loistavat poissaolollaan. Eroja on myös sen välillä mistä maahanmuuttajat ovat kotoisin. Esimerkiksi Vantaan Länsimäessä hieman yli 38 %:lla alle 16-vuotiaiden ryhmästä tausta on Somaliassa, Afganistanissa tai Lähi-idässä, kun taas Espoon keskuksessa maahanmuuttajataustaisten nuorten juuret ovat yli 18 %:lla Itä-Euroopassa. Kaiken kaikkiaan ulkomaalaistaustaisten osuus pääkaupunkiseudun alle 16- vuotiaista oli vuonna 2023 seuraavanlainen. 25 % Helsingissä 28 % Espoossa ja 35 % Vantaalla. Vertailun vuoksi, vuonna 1990 ulkomaalaistaustaisten nuorten määrä Vantaalla oli nollan ja kahden prosentin välissä. Taustamaittain tarkasteltuna noin 11 %:lla alle 16- vuotiaista helsinkiläisistä oli juurensa Somaliassa, Afganistanissa tai Lähi-idässä, joka tarkoittaa, että joko he itse tai heidän vanhempansa olivat syntyneet noissa maissa. Toiseksi suurimman ryhmän muodostivat tutkimuksen ryhmä ”muut”, joita oli 6.4 % alle 16- vuotiaista ja jotka olivat kotoisin Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Espoossa 9 %:lla nuorista oli taustansa Somaliassa, Afganistanissa ja Lähi-idässä. Toiseksi suurin ryhmä oli, ryhmä ”muut”, joita oli 8.8 % Espoon nuorista. Vantaalla itäeurooppalaiset olivat suurin ryhmä alle 16- vuotiaiden keskuudessa (13.7 %) ja Somaliasta, Afganistanista ja Lähi-idästä kotoisin olevia, oli hieman yli 10 % Vantaan nuorista ja ryhmään ”muut” kuului puolestaan 9.4 % alueen lapsista. Kun otetaan huomioon, että maahanmuutto on ainakin kolmena edellisenä vuonna ylittänyt suomalaisten syntyvyyden, niin on vain ajan kysymys, milloin suurimmalla osalla helsinkiläisistä, espoolaisista ja vantaalaisista on juurensa Euroopan ulkopuolella. Tällaisista luvuista voisi sanoa paljonkin, mutta jos me haluamme, että maahanmuutto johtaa muuhunkin kuin islamilaiseen fanatismiin, rinnakkaisyhteiskuntiin ja rikollisuuteen, niin Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien pitäisi integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti. Itse asiassa koko maahanmuuttoprojekti perustuu ääneen lausumattomalle oletukselle, jonka mukaan maahanmuuttajat, joko ovat arvoiltaan, kulttuuriltaan ja moraaliltaan meidän kaltaisiamme tai heistä tulee sellaisia. Länsi-Euroopan suuria ja hieman pienempiäkin kaupunkeja riivaava gettoutuminen, puhuu kuitenkin tuollaista optimistista tulevaisuudenkuvaa vastaan, ainakin, jos asialle ei tehdä mitään. Niinpä muuan kaverini on päättänyt tehdä asialle jotain ja aloittanut WeeToo kampanjan rinnakkaisyhteiskuntien synnyn estämiseksi, josta voi lukea osoitteessa https://www.stopparallelsociety.org/ Kampanjan tarkoitus on estää rinnakkaisyhteyskuntien syntyminen Suomeen herättämällä suomalaisen yhteiskunnan instituutiot toimimaan gettoutumista vastaan. Kampanja lähtee liikkeelle siitä, että rinnakkaisyhteiskunnat perustuvat niiden asukkaiden erilaiseen moraalikäsitykseen ja niissä vallitsevaan epätasa-arvoon, jossa naiset ymmärretään ensi sijassa miesten omaisuudeksi. Tällaisissa kulttuureissa yhteisön jäsenet eivät näe toisiaan yksilöinä, vaan nimenomaan yhteisönsä jäseninä, jonka sääntöjä ja tabuja yksilöiden on noudatettava. Ja sääntöjen, sekä tabujen noudattaminen koskee erityisesti naisia. Tällaisesta moraalikäsityksestä kertovat muun muassa tyttöjen silpominen ja pakotettu pukeutuminen, tyttöjen ja naisten vapaa-ajan rajoittaminen, poikien ja miesten erivapaudet seurustella ja avioitua ympäröivän yhteiskunnan, eli toista uskontokuntaa edustavien naisten kanssa, miesten moniavioituminen, pakkoavioliitot ja lapsiavioliitot, kunniarikokset, kunniamurhat, sekä seksuaalirikosten lukeminen uhrien syyksi. Tietenkään tällaiset ongelmat eivät koske kaikkia maahanmuuttajia tai maahanmuuttajaryhmiä, mutta jokseenkin kaikki, joilla on lainkaan kokemusta työskentelystä Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien kanssa tunnistavat kaikki edellä mainitut ongelmat, eikä kukaan tosissaan kiellä niiden olemassaoloa. Islamin vaikutus on rinnakkaisyhteiskuntien synnyssä keskeinen, mutta projekti ei varsinaisesti keskity islamiin, koska vastaavia naisten elämää rajoittavia käytäntöjä ja normeja on muissakin uskonnoissa ja kulttuureissa. Projektin tarkoitus ei ole aloittaa uutta kansanliikettä tai perustaa puoluetta, joka ajaa universaalia sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaan sen tarkoitus on patistaa jo olemassa olevat instituutiot toimimaan sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta ja rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä vastaan. Uuden puolueen tai jonkin uuden instituution luominen olisi projektin vetäjien mielestä turhaa, koska Suomessa on jo aivan riittävästi puolueita, kansalaisjärjestöjä, mediataloja, kirkon organisaatioita, tyttöjen taloja, auttavia linjoja, yliopistoja, tutkimuslaitoksia, Monika naisia ynnä muita järjestöjä, jotka kaikki kannattavat varauksetta sukupuolten välistä tasa-arvoa. Rinnakkaisyhteiskunta projektissa kaikkia näitä toimijoita kutsutaan yhteiskunnan moraalisiksi kulmakiviksi, joiden varaan liberaali demokratia ja sukupuolten välinen tasa-arvo rakentuu ja jotka pitävät omalla toiminnallaan niitä yllä. Ja koska meillä jo on organisaatioita, jotka haluavat pitää yllä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja liberaalia demokratiaa, niin voinemme olettaa, että ne ottavat WeeToo kampanjan haasteen vastaan ja tekevät kaikkensa pitääkseen yllä liberaalia demokratiaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. WeeToo kampanja haastaa kaikki yhteiskunnan instituutio, niin median, yliopistot, kuin julkisen ja kolmannen sektorinkin toimijat seuraavalla tavalla. 1) Tuomitsemaan Ihmisoikeusliiton rinnalla tiettyjen ryhmien miesten keskuudesta ylläpidetyn käsitteen “tyttöjen ja naisten kunniasta ja maineesta”. 2) Tuomitsemaan tyttölasten seksualisointi ja siihen kytketty pakotettu pukeutuminen ja silpomiset 3) Karsimaan keskustelusta vääriä yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa tapahtuu suomalaistenkin kesken, mutta niitä ei hyväksytä ja miestä, joka lyö naista pidetään Suomessa raukkamaisena. 4) Vaatimaan termien, kuten rasismi, valta, suvaitsevaisuus ja konservatiivisuus tarkempaa määrittelyä yhteiskunnallisessa keskustelussa. 5) Jakamaan tietoa rinnakkaisesta moraalikäsityksestä kumpuavasta seksuaalirikos-epidemiasta ja levottomuudesta yhteiskunnassa. Kampanja on siitä helppo, että sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin haastaa ne instituutiot ja ihmiset toimintaan, joille tällaisten ongelmien ratkominen muutenkin kuuluu. Jos olet lukenut kirjoituksiani aiemmin, niin saatat ehkä kysyä, uskonko minä vilpittömästi, että suomalaiset instituutiot tai niiden työntekijät voivat kitkeä sukupuoltenvälisen epätasa-arvon vieraista kulttuureista? Johon vastaus on, että en usko. Entä uskonko minä, että ne edes tosissaan yrittävät? En usko sitäkään. Minä uskon, että kaikki nuo instituutiot ovat täynnä suvaitsevaisia ja kuten olen ennenkin sanonut, suvaitsevaisilla pitää olla jotain mitä he suvaitsevat. Kuka tahansa voi suvaita Arman Alizadia, koska hänessä ei ole muuta outoa kuin nimi ja viikset, mutta vain tosi suvaitsevainen, suvaitsee järjestetyt avioliitot, hijabit 8-vuotiaille tytöille ja sitä kautta lasten seksualisoinnin. Ja jos järjestettyjen avioliittojen ja 8- vuotiaiden lasten seksualisoinnin suvaitseminen ovat ristiriidassa sukupuolten välisen tasa-arvon kanssa, niin sen pahempi sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Ja todetaan nyt vielä sekin, että en usko sitäkään, että yksi kulttuuri voi muuttaa toisen kaltaisekseen, jos se toinen ei halua muuttua. Mutta onneksi tässä ei olekaan kyse minun uskomuksistani. Hankkeen nerokkuus piilee juuri siinä, että ei minun tarvitse mitään uskoa, vaan maamme moraalistien kulmakivien edustajien tulee uskoa asioihin, joihin he muutenkin sanovat uskovansa. Eli jos haluat olla tässä mukana, sinun ei tarvitse tehdä muuta, kuin vinkata kampanjasta jollekin instituutiolle, kansalaisjärjestölle tai puolueelle ja haastaa heidät toimimaan omien periaatteidensa mukaisesti rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä vastaan. Minä aioin kirjoittaa kampanjasta vihreälle liitolle, tasa-arvovaltuutetulle, Aamulehdelle ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Katsotaan mitä tästä tulee. |
|
Avainsanat: Blogi/podcast |
|

Oikein hyvä että joku ottaa nämä asiat esilke .Tuntuu että ne ovat melkein tabuja joista ei uskalleta tai haluta puhua .Ne ovat kuitenkin jokaisen yksilön kohdalla ratkaisevia jod niiden avulla naisten asemaa jatkuvasti alistetaan ja kurjistetaan .