Pieniä tarinoita

Herra Wu kukas muu

Sunnuntai 22.2.2026 klo 16.25


Kuuntele podcastina

Jokin aika sitten Amerikassa tuli esiin vuonna 2024 nauhoitettu haastattelu, jossa Teksasin demokraattipuolueen johtaja Gene Wu kehotti eri etnisiä ryhmiä yhdistymään yhteistä sortajaansa, eli valkoisia vastaan.

Ison veden toisella puolella Englannissa parranpärinää aiheutti puolestaan raportti, jonka mukaan Englannin maaseutu on liian valkoinen ja esimerkiksi GB Newsin haastatteleman aktivistin Ken Hindsin mukaan maaseutu onkin ollut valkoinen aivan liian kauan. Herra Hinds perusteli kantaansa muun muassa sillä, että liian valkoiselta maaseudulta tulee rasistisia poliiseja.

Jos siirrytään kansainvälisistä otsikoista kotimaahan, niin jokin aika sitten muun muassa Helsingin uutiset kertoi Espoossa aloittavasta taksista, joka ottaa asiakkaikseen vain naisia. Lehdessä kerrotaan, että:

”Idean taustalla on espoolainen Pia Somervuo, joka kertoo Länsiväylän haastattelussa havahtuneensa siihen, ettei uskaltanut käyttää taksia kymmeneen vuoteen.”

Eivätkä naisia vaivaavat pelot rajoitu vain taksikuskeihin, vaan entinen pääministerimme Sanna Marin on joutunut vainoojan uhriksi, jolle syyttäjä vaati yhdeksän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. Herra vainoojan kuva on sumennettu Hesarin jutussa, mutta artikkelissa kerrotaan, että mies puhui englantia ja Ylen vanhemmassa asiaa käsittelevässä jutussa hänet on kuvattu takaapäin ja mies näyttää melko tummahipiäiseltä, jos kohta ei afrikkalaiselta.

Jos lähdetään liikkeelle kahdesta ensimmäisestä tapauksesta, niin herra Wu on syntynyt Kiinassa ja herra Hinds Trinidad Tobagossa. Kyse ei siis ole siitä, että Wu ja Hinds olisivat ponnahtaneet jostain länsimaissa asuneesta sorretusta vähemmistöstä, vaan he ovat aidosti maahanmuuttajia, jotka ovat pahoillaan siitä, että Amerikassa ja Englannin maaseudulla asuu valkoisia.

Herra Hindistä todettakoon vielä sen verran, että ennen aktivistin uraansa, hän teki uraa rikollisena. Trinidadilaiselle sanomalehdelle antamassaan haastattelussa hän kertookin nuoruudestaan Englannissa seuraavaa:

 “The attitude I had was that if these people want to take liberties from me, I will show them what a real liberty-taker looks like. I used to go out and rob white people - never my own. It started as street robbery then graduated to armed robbery, with knives and even guns, “he said.”

Oleellista haastattelussa ei ole se, että Hinds ryösteli tarkoituksella valkoisia, eikä koskaan meikäläisiä, eikä edes se, että meikäläiset ovat itsestään selvästi rodullinen ryhmä, oleellista on, että kaikki pitävät hänet käytöstään täysin luonnollisena. Nuori Hinds voi ryöstellä niin paljon valkoisia kuin haluaa, ja kasvettuaan aikuiseksi hän voi kampanjoida kaikessa rauhassa Englannin maaseutua vastaan ihan vain siksi, että siellä asuu valkoisia ja tämä kaikki on oikein ja hyvää. Ja jos tämä kaikki tuntuu vain jonkun marginaalisen aktivistin jorinalta, niin ei herra Hinds Englannin maaseudun valkoisuuden ongelmaa ole keksinyt, vaan maaseudun valkoisuuden ongelman on tuonut esiin Englannin ympäristöministeriö vuosina 2019, 2022 ja 2025 kirjoittamissaan raporteissa

Tämä on siis puoluerajat ylittävää hallituksen politiikkaa, niin edellisen konservatiivihallituksen, kuin nykyisen työväenpuolueenkin. Ja on hyvä huomata, että maaseudun väestö ei ole tehnyt mitään, he vain ovat valkoisia, joka itsessään on ongelma, johon valtiovallan tulee puuttua. Aivan samalla tavalla, kuin herra Wu haluaa mobilisoida joukkonsa valkoisia vastaan, ihan vain siksi, että he ovat valkoisia. Ja jos herra Wun puheet sorrosta tuntuvat legitiimeiltä, niin huomautettakoon, että kiinalaisamerikkalaiset ovat keskimäärin valkoisia amerikkalaisia rikkaampia, joka voi kertoa monestakin asiasta, mutta tuskin kuitenkaan heidän kokemastaan sorrosta.

Jos siirrytään takaisin Suomeen, niin Marinin ahdistelutapaus on valaiseva, koska me ajattelemme usein, että maahanmuuton ongelmat eivät kosketa yhteiskunnan eliittiä ja siksi tuo eliitti ei välitä rauhattomista kaduista ja naisia vainoavista tummahipiäisistä miehistä. Mutta ei asia niin ole, sillä oli Sanna Marinista mitä mieltä tahansa, hän kuuluu yhteiskunnan eliittiin ja hänenkin pitää sietää ovisilmäänsä nuolevaa ulkomaalaista ja selitellä tapahtunutta peloissaan tärisevällä lapselleen. Ja silti, vaikka Marin luonnollisesti tietää ahdistelijansa henkilöllisyyden, ei hän kerro mitään tämän taustasta tai kansalaisuudesta. Eivätkä kerro mediatkaan, vaikka mies on jo aiemmin tuomittu vastaavista rikoksista lähestymiskieltoon.

No.  Tätä maahanmuutto on. Sinä voit olla entinen pääministeri ja joku satunnainen ulkomaalainen sekopää voi ahdistella sinua mielin määrin, eikä tästä sekopäästä päästä eroon, ja mikä tärkeämpää, pääministeri ei edes halua, että hänestä päästään eroon. En minä ainakaan ole kuullut, että Marin haluaisi ahdistelutapauksensa jälkeen tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa tai että hänen vainoojansa passitettaisiin sinne missä pippuri kasvaa.

Ihmisillä on karkeasti ottaen kahdenlaisia käsityksiä maamme eliitistä ja sen suhteesta maahanmuuttoon. Joista ensimmäinen on, että maahanmuutto ei voi olla vakava ongelma, koska yhteiskunnan eliitti ei pidä sitä vakavana ongelmana, ja loppujen lopuksi eliitti kyllä tietää mitä tekee. Ja sitten ovat ne, jotka uskovat, että maahanmuuton ongelmien tullessa tarpeeksi lähelle yhteiskunnan eliittiä, tulee se viimeinen pisara, joka saa maljan vuotamaan yli ja ongelmille tehdään jotain.

Mutta ei niille tehdä.

Ihmiset, jotka kuuluvat eliittiin eivät lähtökotaisesti halua muuttaa maailmaa, koska he ovat sen huipulla ja koska heillä on resursseja, he voivat sopeutua yhteiskunnallisiin muutoksiin muita paremmin. Jos maahanmuutosta tulee ongelma yhteiskunnan eliitille kuten Marinin tapauksessa on käynyt, ei maahanmuutolle tehdä mitään, vaan rouva pääministeri yrittää kavuta vielä korkeampaan norsunluutorniin, ja toivoo, että ahdistelija ei pääse häntä sinne seuraamaan. Ja jos taksiin ei uskalleta mennä, koska islamilainen tai afrikkalainen kuski huijaavat rahasi tai raiskaavat sinut, ei se johda siihen, että muslimeista ja afrikkalaisista hankkiuduttaisiin eroon, vaan se johtaa siihen, että ne, joilla on rahaa ja osaamista perustavat oman taksiyhtiön ja ajelevat omilla autoillaan.

Ja jotta maljan ylivuotamisesta ja siihen reagoimattomuudesta ei jäisi mitään epäselvyyttä, niin Englannissa on meneillään selvitys maata terrorisoivista raiskaajajengeistä. Selvityksen tekijöillä on X tili, jossa voi lukea uhrien tarinoita. Twiitit ovat suoraan kauhaelokuvista ja muun muassa 12.2.2026 päivätyssä viestissä lainataan raiskausten uhria, joka kertoo:

”It was all of the white girls in every home I went to. And I mean, I’v seen girls locked… I remember a man opening the back of a van and I saw maybe 15, 20 girls locked in dog cages. Looked like they’re on drugs.”

Pääosin pakistanilaisista miehistä koostuvien raiskaajajengien toiminta on ollut laadultaan ja määrältään sellaista, että se luultavasti täyttää ihmisyyttä vastaa tehtyjen rikosten tunnusmerkistön. Ja se mikä nuo rikokset on mahdollistanut, on maahanmuutto, jota kaikki, jotka ovat olleet Englannissa jotain viimeisen 50- vuoden aikana ovat kannattaneet ja kannattavat edelleen.

Mutta mitä sitten? Ei mitään.

Ei ole mitään pisaraa, joka saa maljan vuotamaan yli, koska ei ole mitään pisaroita taikka maljaa. Ihmisten mielipiteiden muodostamisen logiikka ei perustu järkeen tai vähitellen kumuloituviin todisteisiin, vaan se perustuu toisten ihmisten mielipiteisiin. Ja jos sinä haluat kuulua yhteiskunnan eliittiin, sinulla tulee olla samanlaisia mielipiteitä, kuin tuolla eliitillä. Eliitin mielipiteiden omaksuminen on, sinun tapasi kertoi eliitille, että sinä olet yksi heistä ja sinuun voi luottaa. Se mitä nuo mielipiteet ovat, kuinka järkeviä tai järjettömiä ne ovat tai mitä niistä seuraa, on täysin yhdentekevää.

Ja sen pituinen se.

Esimerkiksi argumentti maahanmuuton taloudellisista hyödyistä on absurdi. Eivät tutkimukset oikeasti sitä tue, meidän taloutemme on käytännössä lamassa, EU jää koko ajan taloudellisesti ja teknologisesti jälkeen, sekä USA:sta, että Kiinasta ja tekoälyn ennustetaan lähivuosina mullistavan työmarkkinat ja pahimmassa tapauksessa vievän työpaikat, jokseenkin kaikilta, jotka tekevät työtään tietokoneella.

Ja mikä tämän kirjoituksen kannalta on oleellisinta. Kaikki tietävät tämän. Aivan niin kuin kaikki tietävät, miksi taksiin ei uskalleta mennä, kuka Marinia ahdistelee ja että maailman herra Wut ja Hindsit näkevät maailman erilaisten etnistenryhmien taistelukenttänä, jossa lojaalisuus pohjautuu viimekädessä vaistoon, eikä ideologiaan, ja jossa ideologiat ovat noiden etnisten ryhmien keppihevosia, joiden avulla itselle ja omalle ryhmälle pyritään hankkimaan valtaa ja resursseja. 

Kaikki tietävät, että Suomi hajoaa etnisuskonnollisten ryhmien tilkkutäkiksi ja kaikki tietävät senkin, että se johtuu maahanmuutosta. Esimerkiksi se, että viime vuonna Suomeen muutti 50 000 ihmistä ei johdu siitä, että maamme eliitillä olisi, jokin loistava suunnitelma, joka takaa meille valoisan tulevaisuuden maahanmuuton avulla. Vaan maahanmuutto johtuu siitä, että kaikki eliitin jäsenet ovat viimeiset 25- vuotta kertoneet toisilleen, että maahanmuuton vastustajat ovat junttinatseja ja koska kukaan ei halua olla junttinatsi on meille syntynyt lainsäädäntö, joka on mahdollistanut kaikkien noiden ihmisten maahanmuuton, jotka ovat tulleet maahamme omista syistään, joilla ei ole mitään tekemistä jonkin eliitin salaliiton taikka suunnitelman kanssa, koska ei ole olemassa mitään salaliittoa, taikka suunnitelmaa.

On vain joukko ihmisiä, jotka olettavat, että heidän kaltaisillaan hienoilla ihmisillä on tietynlaisia hienoja mielipiteitä ja niinpä heillä on hienoja mielipiteitä ja sillä sipuli. Syy siihen, miksi maahanmuutolle ei tehdä mitään aiheuttipa se mitä tahansa on, että ihmiset eivät yksinkertaisesti halua myöntää olleensa väärässä, koska sitten heille tulisi paha mieli.

Ja jos tällainen selitys kokonaisen kansakunnan itsemurhalle tuntuu epärationaaliselta, johtuu se siitä, että se on epärationaalista, joka johtuu puolestaan siitä, että meidän perusluonteemme ei ole rationaalinen, koska meitä ole tehty siitä rationaalisesta aineesta, vaan meidät on tehty spermasta ja munasoluista.

Ja jottei tämä kaikki olisi liian synkkää, niin todettakoon, että aivan niin kuin maailma on muuttunut tällaiseksi, voi se huomenna muuttua taas joksikin toiseksi ja ainakin omassa elämässäsi sinä voit päättää oletko sinä tällaisen hulluuden puolella vai sitä vastaan.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini