Kuuntele podcastina

Korkein oikeus tuomitsi Päivi Räsäsen jokin aika sitten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Perustelut tuomiolle olivat pähkinänkuoressaan seuraavanlaiset:

”Räsänen oli kirjoituksessaan muun ohella todennut homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja luonnehtinut homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Korkein oikeus katsoi, että näiltä osin Räsäsen lausumilla oli solvattu homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Kaikkia syytteessä siteerattuja kirjoituksen kohtia ei kuitenkaan katsottu solvaaviksi.”

Korkein oikeus tuomitsi Päivi Räsäsen jokin aika sitten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Perustelut tuomiolle olivat pähkinänkuoressaan seuraavanlaiset:

”Räsänen oli kirjoituksessaan muun ohella todennut homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja luonnehtinut homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Korkein oikeus katsoi, että näiltä osin Räsäsen lausumilla oli solvattu homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Kaikkia syytteessä siteerattuja kirjoituksen kohtia ei kuitenkaan katsottu solvaaviksi.”

Räsäsen tuomioon on suhtauduttu, sekä myönteisesti, että kielteisesti. Myönteistä suhtautumista ovat edustaneet muun muassa Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen IS:lle antamassaan haastattelussa, Heikki Kinnunen MTV:llä ja Ellen Jokikunnas sosiaalisessa mediassa. Kielteisesti tuomioon on suhtautunut muun muassa Ivan Puopolo, jonka mukaan tällaiset tuomiot uhkaavat sananvapautta.

Professori Tolvanen ei ole huolissaan sananvapaudesta, vaan uskoo, että tuomio ohjaa ihmisiä keskustelemaan sivistyneesti. Tolvanen toteaakin haastattelussa:

” Ideana on, että ei saa solvata ihmistä tai ihmisryhmää. Täytyy tietää, missä raja kulkee.”

Tolvanen kertoo Räsäsen näkemyksistä, joiden mukaan homous on psykososiaalinen kehityshäiriö ja seksuaalista poikkeavuutta, että:

”Tässähän Räsänen ei enää esitä Raamatun tulkintoja, vaan asioita, jotka eivät lääketieteellisesti pidä paikkaansa”.

Menemättä nyt sen tarkemmin Raamatun tulkintoihin, niin voitaneen huomauttaa, että sanoipa lääketiede homoudesta mitä tahansa, niin lääketieteellisesti paikkansapitämättömien asioiden sanominen ei ole toistaiseksi ollut laitonta. Tämä johtuu puolestaan siitä, että paikkansapitämättömien asioiden sanominen ei ylipäänsä ole laitonta, koska muuten kaikki maailman ihmiset pitäisi laittaa vankilaan, koska errare humanum est ja sitä rataa.

Professori Tolvasen lisäksi myös Heikki Kinnunen otti kantaa Räsäsen tuomioon, kertomalla MTV:llä, että:

”Minun mielestäni ihminen saa olla mikä on, ilman että häntä haukutaan”.

Suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen yleensä näyttelijä toteaa:

”Minun mielestäni ja pitkällä kokemuksella ne, jotka eniten vahtii ja kyttää kuka on homo, niin siellä on oman identiteetin kanssa ongelmia. Normaalilla heterojätkällä ei ole aikaa miettiä, kuka on homo ja kuka mitä. Normaalihetero miettii, että mistä saisi pimppiä”

Kuinka syvällistä.

Ellen Jokikunnas kertoo tapauksesta puolestaan seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus rakastaa haluamaansa ihmistä ja elää turvallisesti ilman pelkoa tai vihaa. Tämä on erityisen tärkeää niille vähemmistöihin kuuluville nuorille, jotka epäröivät paikkaansa ja oikeuttaan olla olemassa. Se oikeus kuuluu heille kaikille.

Yhdenvertaisuus ei ole neuvoteltavissa oleva asia. Mutta tapa, jolla siitä puhumme, kertoo paljon siitä, keitä olemme yhteiskuntana.”

Ottaen huomioon, että Räsänen on se, joka tuomittiin, niin näyttää siltä, että toiset ihmiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset ja ehkä sekin kertoo, jotain siitä ketä me yhteiskuntana olemme.

Räsäsen tuomio ja häntä puolustavien julkkisten ja intellektuellien reaktiot, kuten koko sateenkaariliikkeen nousu Yrjönkadun uimahallista juhlinnan kohteeksi kertoo kuitenkin syvemmästä kulttuurisesta muutoksesta, jonka juuret ovat pohjimmiltaan psykologisia.

Poliittisessa mielessä suhtautuminen Räsäsen tuomioon noudattelee karkeasti ottaen suvaitsevaisten ja liberaalien/konservatiivien välisiä jakolinjoja, mutta viime kädessä nuo jakolinjat kulkevat meissä itsessämme. Heittäytymättä liian freudilaiseksi, niin meissä kaikissa on erilaisia hedonistisia haluja ja impulsseja, joille haluisimme antaa periksi ja joiden tyydyttämiseksi etsimme syitä ja tekosyitä.

Meidän vaurautemme tarkoittaa puolestaan, että mahdollisuutemme tyydyttää halujamme on kasvanut suunnattomasti, vaikka ihmisinä me olemme yhtä heikkoja kuin ennenkin. Esimeriksi liikalihavuus on ongelma yhtäältä siksi, että meillä on niin paljon ruokaa, mutta toisaalta siksi että meillä on niin vähän itsekuria. Samalla tavalla digitaalinen riippuvuutemme edessämme hohkaavista näytöistä, johtuu siitä, että viihdettä on tarjolla rajattomasti, kun taas itsekuria on tarjolla yhtä vähän tai vielä vähemmän kuin ennen ja sama koskee muitakin heikkouksiamme internetpornosta alkoholiin. Psykologisessa mielessä syy seksuaalivähemmistöjen suvaitsemisen suosioon on, että me projisoimme toisten suvaitsemisen itseemme ja suvaitsemalla seksuaalisen poikkeavuuden me annamme samalla luvan itsellemme suvaita omat heikkoutemme.

Jos tämä tuntuu kaukaa haetulta, niin mikä muu voi selittää ihmisten innostuksen seksuaalivähemmistöjen juhlimiseen? Henkilökohtaisella tasolla homoseksuaalisuus on tavallisista ihmisistä vastenmielistä ja yhteiskunnallisella tasolla se on yhdentekevää. Pari prosenttia väestöstä on homoja, suhtauduttiinpa heihin, miten tahansa ja Heikki Kinnusta mukaillen, ei normaaleja heterojätkiä homous kiinnosta. Miksi se kiinnostaisi?

Mutta jos asia on yhdentekevä, niin miksi siitä puhumista vatvotaan korkeinta oikeutta myöten? Miksi sateenkaarilippuja liehutellaan, niin marsseilla, kuin kunnantaloillakin Helsingistä Hettaan ja niin Heikki Kinnusella, kuin Emeritusprofessoreilla täytyy olla asiasta mielipide?

Tämä johtuu siitä, että seksuaalivähemmistöjen hyväksyminen on allegoria meidän omille haluillemme ja heikkouksillemme.  

Me elämme maailmassa, joka tolkuttaa meille jatkuvasti, että ratkaisu kaikkiin psykologisiin ongelmiimme on hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme, koska me olemme hyviä sellaisina kuin olemme.  Mutta emme me ole. Me olemme, Marko Tapiota lainatakseni, typeriä, itsekkäitä ja keskinkertaisia ja jos me haluamme olla jotakin muuta, kuten vaikkapa viisaita, ystävällisiä ja epäitsekkäitä, se vaatii meiltä työtä ja vaivannäköä.

Mutta me emme halua nähdä vaivaa, joten teeskentelemme, että olemme kaikki hyviä juuri sellaisina kuin olemme, riippumatta siitä, millaisia me olemme.

Kun me juomme ja syömme liikaa tai tuijotamme puhelimiamme, kuin hypnoosissa, emmekä viitsi urheilla, syödä terveellisesti, tehdä töitämme, leikkiä lastemme kanssa tai vierailla mummon luona vanhainkodissa, meistä tuntuu pahalta. Syyllisyys omasta heikkoudestamme kalvaa meitä sisältäpäin ja tuosta syyllisyydestä, jota tunnemme seisoassamme vaa’alla, herätessämme krapulassa tai viettäessämme taas yhden päivän tuijottaen hohkaavaa näyttöä, me haemme vapautusta suvaitsemalla kaiken mahdollisen, koska suvaitsemalla ja normalisoimalla kaiken ympärillämme, me toivomme, että opimme suvaitsemaan ja normalisoimaan oman heikkoutemme ja vaientamaan oman huonon omatuntomme ääneen.

Tämä myös toimii, sillä meistä todella tulee koko ajan itsekkäämpiä ja välinpitämättömämpiä ja yhä useampi ihminen pönkittää itsetuntoaan performatiivisella moraalilla, jossa he moraaliposeeraavat somessa yhden asian puolesta ja toista vastaan, useimmiten tietämättä mitään itse asiasta.

Ja jos ajattelet edelleen, että loppujen lopuksi tässä on kuitenkin kyse haavoittuvassa asemassa olevan vähemmistön puolustamisesta, niin ei tässä ole. Sillä jos ihmiset todella välittäisivät homoseksuaalien ahdingosta, niin he olisivat pääasiallisesti kiinnostuneita, niistä homoseksuaaleista, jotka todella ovat ahdingossa, kuten romani- ja muslimihomoista, joiden elämää väkivaltaiset ennakkoluulot todella varjostavat. Mutta ei kukaan noista ihmisistä välitä, jos välittäisi niin maailman Ellen Jokikunnakset ja emeritusprofessorit olisivat jakamassa SETA:n esitteitä moskeijoiden ovilla. 

Tällaisessa esitteiden jakokampanjassa voisi olla tietysti useitakin ongelmia, joista yksi on, että SETA:n oppaita on vain suomeksi ja ruotsiksi. Vertailun vuoksi rikosuhripäivystys jakaa tietoa 25 eri kielellä, mikä johtuu puolestaan siitä, että rikosuhripäivystys pyrkii auttamaan, myös muunkielisiä ja SETA ei pyri.

Räsäsen rooli tässä jupakassa on esittää eräänlaisen kollektiivisen yliminän roolia, joka käy loputonta taisteluaan meidän halujamme ja dekadenssiamme vastaan. Sillä loppujen lopuksi Päivi Räsänen tuomittiin, ei niinkään siksi mitä hän sanoi, vaan siksi että hän on Päivi Räsänen. Ja jos et usko, niin minä sanon nyt aivan saman kuin Räsänenkin, eli minä Tapio Holopainen olen sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on poikkeavaa seksuaalisuutta, koska seksuaalisuus on olemassa suvunjatkamista varten ja homoseksuaalisuus poikkeaa tuosta suvunjatkamiseen tähtäävästä normista. En kuitenkaan usko, että kyseessä on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, vaan kyseessä lienee geneettinen poikkeama. Luullakseni homoksi, kuten tietysti myös heteroksi synnytään, ei kehitytä.   

Entä joudunko minä nyt vankilaan? En tietenkään. Syyttäjillä on ihan oikeita töitä, ei heillä ole aikaa jahdata satunnaisia bloggareita tai käydä läpi ihmisten Facebook päivityksiä.

Ajojahteja varten on valtakunnansyyttäjä, jonka työ on käytännössä valvoa, että asioista keskustellaan tavoilla, jonka suvaitsevaiset suvaitsevat ja jonka rajat kulkevat siellä, missä emeritusprofessori Tolvasen ja muiden edistyksellisten ihmisten mielestä niiden tuleekin kulkea. Esimerkiksi aiemmin mainitun Ivan Puopolon valitus siitä, että ihmiset, jotka näitä lakeja säätävät tai kannattavat, eivät ymmärrä sananvapauden tärkeyttä on turhaa, koska sananvapaus ei yksinkertaisesti kiinnosta näitä ihmisiä. Ja jos olemme rehellisiä Puopolo tietää tämän itsekin. Räsäsen tuomitsijoiden logiikka on, että he eivät pidä Päivi Räsäsestä, joten he tekivät lain, jonka avulla Päivi Räsänen voidaan tuomita, ja sitten hänet tuomittiin.

Ja jos tämä tuntuu puolestaan liioittelulta, niin seksuaalivähemmistöt lisättiin lakiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vuonna 2011, jolloin Päivi Räsänen oli jo tukevasti kansankunnan kaapin päällä eräänlaisena virallisena kristittynä, jonka mielipiteitä hyvien ihmisten tuli paheksua. Ja voisin kuvitella, että lain laatijoilla oli mielessään nimenomaan Räsänen ja hänen vuonna 2010 ajankohtaisessa kakkosessa esittämänsä väärät mielipiteet, kun lakia valmisteltiin. Ja kukapa tietää, kenties Räsäsen aikanaan aiheuttama kohu oli lähtölaukaus koko laille. Mitä lain valmisteluun tulee, niin laki valmisteltiin ja säädettiin Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten aikana, joiden suurimmat puolueet olivat keskusta ja kokoomus, joilla oli sivumennen sanoen ehdoton enemmistö eduskunnassa, joten sitä pahamaineista vihervasemmistoa, jonka tekemisistä oikeisto aina jaksaa natkuttaa, on tällaisesta sensuurilainsäädännöstä turha syyttää.

Loppukaneettina todettakoon, että yhtäältä Räsäsen tuomio oli häntä vastaan käydyn ajojahdin päätös, mutta laajemmassa mielessä kyseessä on osa individualismin ja relativismin voittokulkua, jossa ihmisen henkilökohtaisten ominaisuuksien arvostelu tai edes niiden arvottaminen negatiivisesti kriminalisoidaan.

Ainakin, jos arvottajana on Päivi Räsänen.