Kuuntele podcastina Osa I Osa II

Suomen alhaiset syntyvyysluvut ovat taas olleet otsikoissa. Viimeksi asian nosti esiin Ilta-Sanomat, joka perusti juttunsa Politico lehden artikkeliin, jossa Suomea verrattiin Japaniin ennätysalhaisten syntyvyyslukujemme tähden.

Keskusteltaessa väestön vähenemisestä jää kuitenkin usein huomaamatta, että alhainen syntyvyys ei ole Suomessa mikään uusi asia, vaan syntyvyys on Suomessa ollut alle 2.1 lasta per nainen (eli tason, jolla väestön määrä pysyisi samana) jo 50 vuotta. Uutta on kuitenkin se, että syntyvyys on parina viime vuonna romahtanut tasolle, jossa se ei ole ollut edes edeltävien 50 vuoden aikana.

Suomen alhaiset syntyvyysluvut ovat taas olleet otsikoissa. Viimeksi asian nosti esiin Ilta-Sanomat, joka perusti juttunsa Politico lehden artikkeliin, jossa Suomea verrattiin Japaniin ennätysalhaisten syntyvyyslukujemme tähden.

Keskusteltaessa väestön vähenemisestä jää kuitenkin usein huomaamatta, että alhainen syntyvyys ei ole Suomessa mikään uusi asia, vaan syntyvyys on Suomessa ollut alle 2.1 lasta per nainen (eli tason, jolla väestön määrä pysyisi samana) jo 50 vuotta. Uutta on kuitenkin se, että syntyvyys on parina viime vuonna romahtanut tasolle, jossa se ei ole ollut edes edeltävien 50 vuoden aikana.

Jos halutaan tietää miksi suomalaiset eivät hanki lapsia tai hankkivat niitä liian vähän, tulisi itse asiassa vastata kysymykseen siitä, miksi he hankkisivat? Sillä jokainenhan meistä aloittaa elämänsä lapsettomana ja lasten tekemiseen, niin kuin minkä tahansa muunkin asian tekemiseen, tarvitaan jokin syy.

Syyt lasten hankkimiseen, niin meillä kuin muuallakin, ovatkin vähentyneet jo yli vuosisadan, joka pääasiallisesti selittää syntyvyyden laskun kaikissa enemmän tai vähemmän kehittyneissä maissa. Kun ihmiset olivat köyhiä ja elivät maaseudulla lapsia tehtiin työvoimaksi, vanhuuden turvaksi ja pelkästään siksi, että luotettavia ehkäisykeinoja ei ollut olemassa, jonka lisäksi korkean lapsikuolleisuuden aikana lapsia täytyi tehdä paljon, jotta edes jotkut heistä jäisivät eloon. Lisäksi uskonto vaikutti lasten tekoon, koska kirkko opetti lasten olevan siunaus. Ja toisin kuin nykyään, ennen vanhaan monet ottivat kirkon opetukset tosissaan.

1900- luvun kuluessa tekijät, jotka ovat olleet syynä suuriin lapsikatraisiin maassamme ovat yksinkertaisesi lakanneet olemasta. Lapset eivät ole enää työvoimaa, eikä heitä uskota tarvittavan vanhuuden turvaksikaan, koska valtion oletetaan huolehtivan vanhuksista. Ehkäisystä on puolestaan tullut e-pillerin myötä sekä helppoa, että luotettavaa ja kattava terveydenhuolto, sekä lääketieteen ihmeet tarkoittavat, että lähes kaikki lapset elävät aikuisiksi, joten heitä ei tarvitse tehdä niin sanotusti varoiksikaan. Jumalaankaan ei juuri kukaan usko ja nekin harvat jotka uskovat, uskovat siten kuin heille parhaiten sopii, eivätkä varsinaisesti pyri elämään raamatun opetusten mukaan.

Ja kun syitä lasten tekoon ei ole kuten ennen, ei lapsiakaan hankita kuten ennen. Toissijainen syy lasten vähyyteen (joka selittänee viimeaikaisen syntyvyyden alenemisen) ovat kulttuurissamme ja uskomuksissamme tapahtuneet muutokset, joista keskeisin lienee ajatus siitä, että meidän oman kokemusmaailmamme ulkopuolella ei ole mitään. Me emme enää usko, että meidän täytyisi elää, niin kuin jokin ulkopuolellamme oleva voima haluaisi. Kysymys ei ole pelkästään uskonnon hiipuvasta merkityksestä, vaan yleisemmästä traditioiden, sukupuoliroolien ym. kyseenalaistamisesta.

Itsensä löytämisestä ja itsensä toteuttamisesta onkin tullut elämämme pääasiallinen tarkoitus. Ja tarkoittipa itsensä toteuttaminen sinulle netti pornon katselua, kirjallisuutta, oopperaa, politiikkaa, baareissa notkumista, jääkiekkoa, matkailua, transgender aktivismia, kuulantyöntöä tai aivan mitä hyvänsä, ei sinun kannata tehdä lapsia, koska sitten sinulla on vähemmän aikaa toteuttaa itseäsi ja tehdä kaikkia niitä kivoja juttuja, joita tykkäät tehdä.

Itsensä toteuttaminen elämän tarkoituksena selittää osaltaan myös sen, miksi monet pariskunnat tekevät vain yhden lapsen. Kun elämä nähdään sarjana kokemuksia, tulee lasten hankkimisestakin yksi kokemus muiden joukossa, joka kuitataan hankkimalla se yksi lapsi, jonka jälkeen kyseinen asia voidaan pyyhkiä tehtävien asioiden listalta.

Itsensä etsiskelyn lisäksi lapsilaumojemme pienuuteen vaikuttaa kulttuuriamme vaivaava tarkoituksettomuuden tunne, joka ilmenee muun muassa siinä, että erilaiset elämäntyylit ja valinnat yritetään saada näyttämään yhtä hyviltä. Aivan niin kuin nuo valinnat tehtäisiin sosiaalisessa tyhjiössä, jossa niillä ei ole laajempaa merkitystä tai jos onkin, niin noiden vaikutusten tulisi aina olla alisteisia valinnan tekijöiden omille mielihaluille. Tällaisessa maailmassa pariskunta, joka hankkii 10 lasta, on tehnyt yhdenlaisen valinnan ja pariskunta, joka hankki sterilisaation, on tehnyt toisenlaisen valinnan, eikä toisen valinnan uskota olevan toista parempi.

Arvorelativismiin liittyy myös monikulttuurinen maailmankuvamme, jonka mukaan kuka tahansa voi olla suomalainen ja ne seikat, jotka ovat perinteisesti erottaneet meidät muista, ovat muuttuneet tabuiksi, joiden mainitsemista pidetään parhaimmillaankin vulgaarina ja pahimmillaan rikollisena. Nuo seikat ovat tietysti rotu, uskonto, äidinkieli ja jaettu historia. Mutta kun ne ovat lakanneet määrittelemästä suomalaisuutta ja kun niihin sitoutuminen esitetään populaarikulttuurissa tyypillisesti vastenmielisessä valossa, on ihmisten vaikea tuntea kuuluvansa oikein mihinkään. Ja kun ihminen ei voi yksiselitteisesti ja vaivattomasti olla jonkin ryhmän jäsen katoaa samalla tarve tuon ryhmän olemassaolon jatkamiseksi.

Miksi tehdä lapsia, ainakaan kovin montaa, jos kaikki se aika ja vaiva, jonka perhe-elämä ja lapset vaativat ei ole minkään arvoista? On aivan eri asia tehdä lapsia yhteiskuntaan, jossa juuri sinun lapsesi ovat arvokkaita ja haluttuja, verrattuna yhteiskuntaan, jossa kenen tahansa lapset ovat ihan yhtä arvokkaita ja haluttuja. Ehkä hieman halutumpiakin?

Luulen että tuo kuulumattomuuden tunne tai kuten Emile Durkheim sanoisi, anomia, selittää sen miksi syntyvyys on juuri viime vuosina laskenut historiallisen alas. Puhuvat päät esittävät rutiininomaisesti maahanmuuttoa ratkaisuksi suomalaisten alhaiseen syntyvyyteen, joka on omiaan alentamaan syntyvyyttä entisestään, koska se viestittää, että lasten saamisella ei ole mitään sen kummempaa merkitystä sinun yhteisösi kannalta. Jos sinun lapsesi ovat tarvittaessa korvattavissa afrikkalaisten tai muslimien lapsilla, niin miksi hankkia niitä lainkaan?

Loppujen lopuksi lapset ovat ainoa asia, jotka konkreettisesti edustavat tulevaisuutta ja elämän jatkuvuutta. Mutta lapset edustavat aina jonkin tietyn yhteisön ja tietyn ryhmän tulevaisuutta ja jatkuvuutta.

Ihminen on laumaeläin, eivätkä mitkään tekomme, eivät edes kaikkein intiimeimmät, tapahdu irrallaan siitä sosiaalisesta todellisuudesta, jossa elämme. Edellä mainittu Emile Durkheim osoitti tämän jo yli sata vuotta sitten tutkimuksellaan eurooppalaisten itsemurhista. Meidän lapsemme edustavat meidän yhteisömme ja meidän kulttuurimme jatkuvuutta ja meikäläisiä ovat ihmiset, jotka meikäläisiltä tuntuvat. Kun tuo raja meidän ja muiden väliltä poistetaan ja kun meille hoetaan päivästä toiseen, että meikäläisiä ovat nekin ihmiset, jotka eivät meikäläisiltä tunnu, aiheuttaa tämä meissä epäilyä koko meikäläisyys projektin jatkamisesta. Jos kaikki valinnat ja ryhmät ovat yhtä hyviä, miksi nähdä vaivaa oman ryhmän säilymisen puolesta?

Syntyvyyden nousua ei ennakoi sekään, että lapsettomuus esitetään aika ajoin tarpeellisena (ja samanarvoisena) uhrauksena yhdessä autottomuuden ja kasvissyönnin kanssa, joita on tehtävä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lapsettomuus onkin lapsettomille mukava uhraus, koska sen eteen ei tarvitse tehdä mitään. On hyvä muistaa, että ihminen on tässäkin suhteessa laumaeläin. Jos lapsettomuus on sankarillinen uhraus maailman pelastamiseksi, niin mitä se kertoo meistä lapsellisista? Jos ihmiset saavat valita, ovat he mieluummin sankareita kuin konnia, varsinkin jos sankaruus ei vaadi heiltä mitään, kun taas konnuus pakottaisi heidät ottamaan vastuuta muista ihmisistä ja kasvamaan aikuisiksi.

Lapsettomien ja yksilapsisten määrän kasvaessa muodostuu myös uudenlainen vähälapsisuuden normi. Jos sinun ystäväsi ja sukulaisesi saavat yhden tai kaksi lasta tai eivät saa niitä ollenkaan, olisi aika omituista, jos sinä saisit niitä kuusi tai seitsemän. Tai edes kolme tai neljä. Ihminen on laumaeläin ja kaikesta individualismi höpinästä huolimatta suurin osa meistä haluaa olla niin kuin lauman muutkin jäsenet.

Alhaisiin syntyvyys lukuihin on olemassa tietenkin yksinkertainen ratkaisu. Ruvetaan vaan tekemään enemmän lapsia. On kuitenkin melko epätodennäköistä, että syntyvyys nousisi aivan pian uusiutumistason yläpuolelle, sillä kuten aiemmin mainittu. Lasten tekemiseen tarvitaan jokin syy.

Loppuun todettakoon, että alussa mainittu Politico lehden rinnastus Suomen ja Japanin välillä ontuu sikäli, että nykyisilläkin syntyvyysluvuilla Japani on tulevaisuudessakin Japani. Se on vain vanhempi Japani. Suomessa alhainen syntyvyys yhdistyy kehitysmaista meille suuntautuvaan maahanmuuttoon ja noiden maahantulijoiden korkeaan syntyvyyteen, joka tarkoittaa suomeksi sanottuna väestönvaihtoa.

Jos nykyinen kehitys jatkuu ennallaan Japani on tämän vuosisadan lopulla edelleen se paikka, jossa japanilaiset asuvat. Mutta mikä paikka Suomi on ja ketä täällä asuu? Onkin sitten parempi kysymys.