IHMINEN ON TARINOITA KERTOVA ELÄIN
Ihminen on eläin, jonka lajityypillinen ominaisuus on kertoa tarinoita ja yrittää vakuuttaa muut omien tarinoidensa erinomaisuudesta. Varhaisimpia tarinoita kutsutaan myyteiksi tai uskonnoiksi, mutta myöhemmin tarinoille on keksitty muitakin nimiä. On olemassa muun muassa romaaneja, novelleja ja tieteellisiä teorioita. Teoriatkin ovat pohjimmiltaan vain tarinoita, joita me toisillemme kerromme. Tarinoiden tarkoitus on kertoa keitä me olemme, mistä me tulemme ja millaisia olemme. Tällä hetkellä Euroopassa kerrotaan kolmea suurta tarinaa, jotka ottavat mittaa toisistaan. Ensimmäinen on tarina kansoista ja niiden omaleimaisuudesta, toinen on tarina monikulttuurisesta Euroopasta ja kolmas on tarina messiaanisesta uskonnosta nimeltä islam.
Tällä sivustolla on minun tarinoitani, joita tahdon kertoa koska se on lajityypillinen ominaisuuteni.
Poikkeavaa seksuaalisuuttaTiistai 7.4.2026 klo 20.04 Kuuntele podcastina Korkein oikeus tuomitsi Päivi Räsäsen jokin aika sitten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Perustelut tuomiolle olivat pähkinänkuoressaan seuraavanlaiset: ”Räsänen oli kirjoituksessaan muun ohella todennut homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja luonnehtinut homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Korkein oikeus katsoi, että näiltä osin Räsäsen lausumilla oli solvattu homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Kaikkia syytteessä siteerattuja kirjoituksen kohtia ei kuitenkaan katsottu solvaaviksi.”
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Tutkijoiden tutkimuksiaMaanantai 30.3.2026 klo 10.06 Kuuntele podcastina Maahanmuuttokeskustelu otti jonkin aikaa sitten taas kierroksia, kun mediat uutisoivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen raportista, jonka mukaan maahanmuuttoa pitää lisätä rajusti, jotta työvoima riittäisi. Ylen jutussa kerrottiinkin, että nettomaahanmuuton tulisi olla 44 000 vuodessa, jotta työvoimaa olisi tarpeeksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blgo/podcast |
Maailma ja todellisuusPerjantai 20.3.2026 klo 17.58 Kuuntele äänikirjana Vanhus oli kantamassa puita Saunaan, kun hän huomasi poikansa. Poika oli tapansa mukaan ilmestynyt paikalle varoittamatta ja seisoi hänen edessään saunapolulla hymyillen tavalla, jota isä ei osannut enää tulkita. Vanhuksen koira ei pitänyt pojasta, vaan suhtautui tähän pelokkaasti ja epäillen. Aina kun poika tuli käymään koira vetäytyi jonnekin sivummalle ilmestyen silloin tällöin kurkistelemaan korvat luimussa isäntäänsä ja tämän vierasta, jossa koira vaistosi olevan jotain outoa, joka ei kuulunut koiran ja isännän yhteiseen maailmaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: novelli |
Herra Wu kukas muuSunnuntai 22.2.2026 klo 16.25 Kuuntele podcastina Jokin aika sitten Amerikassa tuli esiin vuonna 2024 nauhoitettu haastattelu, jossa Teksasin demokraattipuolueen johtaja Gene Wu kehotti eri etnisiä ryhmiä yhdistymään yhteistä sortajaansa, eli valkoisia vastaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Maailma sanojen (ja kuvien) vankinaMaanantai 2.2.2026 klo 17.10 Kuuntele podcastina Isäni oli yksi niistä harvoista suomalaisista, joka asui kuusi- ja seitsemänkymmentäluvuilla, sekä Amerikassa, että Neuvostoliitossa. Amerikan ja erityisesti San Franciscon vapaus ja vauraus, sekä Neuvostoliiton köyhyys ja sulkeutuneisuus tekivät isääni lähtemättömän vaikutuksen ja koska hänen kokemuksensa amerikkalaisesta yhteiskunnasta oli pääosin positiivinen ja Neuvostoliitosta negatiivinen, hän asettautui yleensä maailmanpoliittisissa kysymyksissä USA:n puolelle, vielä kylmänsodan jälkeenkin.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Sukupuolten välinen tasa-arvoLauantai 24.1.2026 klo 18.16 Kuuntele podcastina Suomen perusta on julkaissut mielenkiintoisen selvityksen nimeltä Maahanmuuton aluekohtaiset erot pääkaupunkiseudulla. Kyseessä on tilastollinen tutkimus maahanmuuttajataustaisen väestön sosioekonomisesta asemasta ja sijoittumisesta pääkaupunkiseudun kolmen suurimman kaupungin eri asuinalueille.
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Blogi/podcast |
Rahat ja henkiSunnuntai 4.1.2026 klo 18.04 Kuuntele podcastina Vesa Kanniainen on Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori, joka on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan nimeltä Julkisen Talouden Vaje: pelastaako maahanmuutto? Kirjan pääasiallisen aineiston muodostavat eri Euroopan maissa tehdyt tutkimukset maahanmuuton kustannuksista. Tutkimuksissa maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia arvioidaan tyypillisesti laskemalla kuinka paljon maahanmuuttajat maksavat veroja ja kuinka paljon he saavat tulonsiirtoja erilaisten etuuksien, kuten työttömyyskorvauksen, eläkkeiden ja asumistuen muodossa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Hauskat pojatLauantai 20.12.2025 klo 9.13 Kuuntele podcastina Wajahat Ali on amerikkalaispakistanilainen näytelmäkirjailija ja toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa CNN:lle, New York Timesille ja Huffington Postille. Herra Alilla on myös podcast nimeltä Left Hook (vasen koukku), jossa hän kertoi, jokin aika sitten että ”Amerikan virhe oli päästää ruskeat ihmiset sisään maahansa.”
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Kotouttakaa heidät!Maanantai 8.12.2025 klo 14.54 Kuuntele podastina Ranskassa julkaistiin jokin aika sitten tutkimus, jonka mukaan 57 % maan 15-24- vuotiaista muslimeista asettaa islamin lait Ranskan lakien edelle. Nuori muslimisukupolvi onkin kaikilla mittareilla mitattuina uskonnollisempi kuin heidän vanhempansa ja Ranskan entisen sisäministerin julkaiseman selvityksen mukaan islamilaiset verkostot pyrkivät, ja ovat myös onnistuneet, luomaan rinnakkaisen normijärjestelmän, jonka tarkoitus on tukahduttaa ja voittaa Ranskan valtio. Selvityksessä kuvataan paikallistason islamisaatiota, jossa muslimiaktivistit muovaavat ihmisten elämää ottamalla haltuun urheiluseuroja, nuorisokerhoja ja julkisrahoitteisia taloyhtiöitä. Entinen sisäministeri ehdottaa kurssin kääntämiseksi radikaalia sekularismia, jossa muun muassa huivin käyttö kiellettäisiin alle 16- vuotiailta ja paastoaminen lapsilta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Ihminen on kaiken mittaTorstai 20.11.2025 klo 16.55 Kuuntele podcastina Eliezer Yudkowsky ja Nate Soares ovat amerikkalaisia tekoälyn tutkijoita, jotka ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen kirjan nimeltä. If Anyone Builds It, Everyone Dies: The Case Against Superintelligent. Kirja on varmasti lukemisen arvoinen, eikä sen sisältö tyhjene tähän kirjoitukseen, mutta jos kirjaa ei jostain syystä jaksa lukea herrojen haastatteluja voi katsoa oheisista linkeistä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Tie helvettiin...Keskiviikko 5.11.2025 klo 18.02 …on kivetty hyvillä aikomuksilla Kuuntele podcastina Englannissa on taas vaihteeksi kohistu pakistanilaismiesten raiskaajajengeistä. Kehitys on saarivaltakunnassa kehittynyt kuitenkin sen verran, että jengien olemassaolo tunnustetaan yleisesti ja hallitus on asettanut komitean tutkimaan ilmiön laajuutta ja kirjoittamaan siitä raportin.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Olipa kerranTiistai 21.10.2025 klo 14.30 Kuuntele podcastina Katsoin jokin aika sitten elokuvan nimeltä Veitset esiin (eng. Knives Out). Elokuva on vuonna 2019 valmistunut murhamysteeri, jonka varsin nimekästä näyttelijäkaartia johtavat Daniel Graig ja Ana de Armas. Luvassa on juoni paljastuksia, eli jos et halua tietää, kuka on murhaaja lopeta lukeminen tähän.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Miksi kokoomus voittaaTiistai 23.9.2025 klo 18.39 Kuuntele podcastina Politiikasta puhuttaessa kuulee usein, että ihmiset eivät äänestä tosiasioiden, vaan mielikuvien perusteella. Esimerkiksi perinteistä oikeistoa kannattavat ihmiset ovat usein sitä mieltä, että niin perussuomalaisten kuin vasemmistonkin äänestäjät, eivät yksinkertaisesti ole perillä talouden realiteeteista ja siksi he äänestävät perussuomalaisten kaltaisia populisteja, jotka eivät tajua, että taloutemme on riippuvainen maahanmuutosta taikka vasemmistoa, jotka eivät ymmärrä, että ennen kuin rahaa voi alkaa jakamaan laiskureille ja puunhalaajille, se raha täytyy ensin ansaita työllä ja yrittämisellä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Veren vangitSunnuntai 7.9.2025 klo 12.46 Kuuntele podcastina Kuten olen usein blogissani kertonut, olen jo vuosia kuunnellut amerikkalaisen filosofin Sam Harrisin podcastia. Jossakin, muistaakseni genetiikkaa koskevassa podcastissaan Harris mainitsi olevansa puoleksi juutalainen. En enää muista mitä toinen puoli hänestä oli, eikä sillä ole tämän kirjoituksen kannalta merkitystäkään, mutta sovitaan vaikka, että hän on puoleksi irlantilainen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Mutta suurin kaikistaMaanantai 18.8.2025 klo 20.49 Kuuntele podcastina Demografisen muutoksen lisäksi aikamme merkittävin ilmiö on tekoälyn kehitys, jonka uhista ja mahdollisuuksista on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja annettu loputtomasti haastatteluja.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
15 minuutin kuuluisuusPerjantai 1.8.2025 klo 9.52 Sain keskiviikkona 15- minuuttiani kuuluisuudessa, kun olin haastateltavana Ylen aamussa, sekä Yle puheessa yhdessä Maaseudun työnantajaliiton ja Teollisuusliiton edustajien kanssa. Aiheena olivat marjanpoiminta tiloilla ja metsissä, sekä luonnonmarjanpoimintaan tulleet lakimuutokset.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi |
Punk's Not DeadMaanantai 7.7.2025 klo 18.46 Kuuntele podcastina Glastonburyn festivaaleilla Englannissa esiintyi punk bändi nimeltä Bob Vylan, joka esitti keikallaan monituhatpäiselle yleisölleen oikeistopopulisteja herjaavan kappaleen nimeltä I Heard you want your country back. Kappaleessa riimitellään muun muassa seuraavalla tavalla.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Kaikki presidentin miehetKeskiviikko 25.6.2025 klo 10.30 Kuuntele podcastina Jake Tapper ja Alex Thompson ovat amerikkalaisia toimittajia, jotka ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen kirjan nimetä Original Sin (suomeksi Perisynti) Yhdysvaltain entisen presidentin Joe Bidenin kunnon heikkenemisestä ja sen salailusta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
HölmöläKeskiviikko 18.6.2025 klo 19.24 Kuuntele podcastina Blogissani en yleensä kirjoita siitä, mitä teen työkseni tai niistä asioista, joita työssäni näen. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että demografisesta muutoksesta on kyettävä puhumaan yleisellä tasolla, jonka kuka tahansa voi ymmärtää ja toisaalta siksi, että työssäni saan luottamuksellista tietoa, jota ei voi kertoa eteenpäin. Nostan tässä kuitenkin esiin ilmiön, joka on tullut työssäni vastaan, koska ilmiössä ei sinänsä ole mitään salaista taikka laitonta ja se on eri viranomaisten ja poliitikkojen tiedossa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |
Kohti kolmatta maailmaaSunnuntai 25.5.2025 klo 10.13 Kuuntele podcastina Opin vähän aikaa sitten pari uutta englanninkielistä sanaa, joista toinen on scuzz, joka tarkoittaa rähjäistä tai surkeaa ja toinen on fly-tipping, joka tarkoittaa jätteiden dumppaamisesta jonnekin, mihin niitä ei kuuluisi dumpata. Jos Spectatorin kolumnistia Gus Carteria, ja hänen kolumniaan Welcome to Scuzz Nation on uskominen, niin nuo kaksi termiä kuvaavat varsin hyvin Englannin nykytilaa, ja antavat kenties osviittaa siitä, mihin me täällä pohjolassakin olemme matkalla.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi/podcast |



















