Kuuntele podcastina

Viime vuosina on puhuttu paljon totuuden jälkeisestä ajasta ja valemediasta, jolla tarkoitetaan yleensä niin sanottua vaihtoehtomediaa, josta tunnetuin esimerkki meillä Suomessa lienee MV-Lehti ja sen nyt jo edesmennyt perustaja Ilja Janitskin.

Vaihtoehtomedioiden lisäksi huolta ovat herättäneet netin salaliittoteoriat ja trollit, joiden takana katsotaan yleensä olevan Venäjän, Donald Trumpin tai erilaisten kansallismielisten poliittisten liikkeiden kaltaisia voimia. Yhteistä kaikille näille Trumpeille, trolleille, kansallismielisille ja venäläisille katsotaan olevan, että he eivät välitä totuudesta, vaan pelaavat häikäilemätöntä peliään kasvattaakseen omaansa tai oman viiteryhmänsä valtaa johtamalla kansalaisia harhaan valeuutisillaan.

Lisäksi kaikkia näitä tahoja yhdistää oikeistolainen maailmankuva ja niin Trumpin kannattajia kuin Euroopan kansallismielisiä liikkeitäkin nimitetään usein äärioikeistoksi, populisteiksi tai valkoisen ylivallan kannattajiksi.

Viime vuosina on puhuttu paljon totuuden jälkeisestä ajasta ja valemediasta, jolla tarkoitetaan yleensä niin sanottua vaihtoehtomediaa, josta tunnetuin esimerkki meillä Suomessa lienee MV-Lehti ja sen nyt jo edesmennyt perustaja Ilja Janitskin.

Vaihtoehtomedioiden lisäksi huolta ovat herättäneet netin salaliittoteoriat ja trollit, joiden takana katsotaan yleensä olevan Venäjän, Donald Trumpin tai erilaisten kansallismielisten poliittisten liikkeiden kaltaisia voimia. Yhteistä kaikille näille Trumpeille, trolleille, kansallismielisille ja venäläisille katsotaan olevan, että he eivät välitä totuudesta, vaan pelaavat häikäilemätöntä peliään kasvattaakseen omaansa tai oman viiteryhmänsä valtaa johtamalla kansalaisia harhaan valeuutisillaan.

Lisäksi kaikkia näitä tahoja yhdistää oikeistolainen maailmankuva ja niin Trumpin kannattajia kuin Euroopan kansallismielisiä liikkeitäkin nimitetään usein äärioikeistoksi, populisteiksi tai valkoisen ylivallan kannattajiksi.

Kaikki nämä valeuutiset ja trollit tulivat mieleeni, kun luin Jukka Hankamäen kirjan nimeltä, Totuus kiihottaa, jossa Hankamäki analysoi mediaa, ja siinä tapahtunutta halkeamista perinnemediaan ja tuohon pahamaineiseen vaihtoehtomediaan. Hankamäen mukaan median halkeamisen taustalla on väestöpoliittinen halkeaminen, joka on tapahtunut runsaan maahanmuuton seurauksena lähes kaikkialla Länsi-Euroopassa. Hankamäen mukaan medioiden ero on käytännössä se, että perinnemedia suhtautuu tähän väestöpoliittiseen muutoksen lähtökohtaisesti myönteisesti ja vaihtoehtomedia kielteisesti.

Toisin kuin monet muut analysaattorit Hankamäki ei kuitenkaan puhu valemediasta, valeuutisista taikka Trumpin trolleista, vaan lähtee siitä, että median jakaantuminen on seurausta todellisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja on aivan luonnollista, että ne, jotka suhtautuvat käynnissä olevaan demografiseen muutokseen kielteisesti ovat halunneet saada äänensä kuuluviin. Ja koska niin sanottu perinnemedia ei ole suostunut toimimaan kanavana kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuville on sen rinnalle syntynyt uutta mediaa täyttämään tuota journalistista tyhjiötä.

Hankamäki toteaa, että suuri osa vaihtoehtomediaan kohdistetusta kritiikistä ja sen leimaaminen valemediaksi, ei johdu vaihtoehtomedian valheellisuudesta, vaan siitä, että sen kriitikot sekoittavat makro- ja mikrososiologiset ilmiöt keskenään. Makro- ja mikrososiologisten ilmiöiden sekoittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että jos minä tunnen yhden muslimin tai tummaihoisen ihmisen, joka on hyvä tyyppi, niin tästä vedetään johtopäätös, että kaikki tummaihoiset ja muslimit ovat hyviä tyyppejä, joten ei ole mitään syytä, miksi tummaihoisten tai muslimien maahanmuutolla olisi mitään sen kummempia negatiivisia seurauksia. Tästä puolestaan päätellään, että vaihtoehtomedian, joka noiden tummempien ja muslimien maahanmuuttoa vastustaa täytyy koostua rasisteista, Putinin trolleista tai jollakin muulla lailla epäilyttävistä tyypeistä.

Kirjassaan Hankamäki kirjoittaa auki omat lähtökohtansa ja määrittää itsensä hegeliläis- snellmanilaiseksi filosofiksi, eli hänen valtiofilosofiassaan kansa tulee ennen valtiota. Hankamäen ajattelua kuvaa hyvin seuraava lainaus hänen tekstistään:

”Valtio ja yhteiskunta ovat pitkälti sama kuin niiden väestö. Suomea nykymuodossaan ei ole, jos vaihdetaan Suomen kansa, eli etniset alkuperäiset suomalaiset muuntaustaisiin, jotka eivät kuulu Suomen kansaan, vaan edustavat vain juridishallinnollisella tasolla luovutettua kansalaisuutta. Perinteisissä kansallisvaltioissa etnografinen kansaan kuuluminen muodostaa perustan kansakunnalle, kansakuntaan kuuluminen, juridishallinnolliselle kansalaisuudelle ja se puolestaan kansalaisyhteiskunnalle ja edelleen kansallisvaltiolle, joka on hegeliläisen järjen korkein ja kirkkain luomus… …valtio on kansakunnan sisäisen edunvalvonnan väline, jonka kautta kansalaisten eripura on voitettu ja jonka hedelmä on hyvinvointivaltio.”

Kirjassaan Hankamäki esittelee monia muitakin ajatuksiaan, kuten sen, että yhteiskunnan naisistuminen ja naisten nouseminen määrääviin asemiin, niin politiikassa, journalismissa kuin akatemiassakin ei ole vain hyvä asia. Hankamäki katsookin, että naisten ajattelua leimaa miehiä useammin tunteellisuus, kun taas miehet ovat keskimäärin naisia rationaalisempia. Ja nimenomaan rationaalisuuden puute edesauttaa sotkemaan, nuo edellä mainitut mikro- ja makrososiologiset ilmiöt toisiinsa.

Kaiken kaikkiaan Hankamäki on tehnyt kirjassaan suuren ja tarpeellisen työn, niin median, kuin laajemminkin suomalaisen yhteiskunnan analyysissa. Mielestäni kirja sopisikin mainiosti viestinnän ja yhteiskuntatieteiden kurssikirjaksi esimerkiksi laudatur tason opintoihin. Hankamäki on muodollisesti täysin pätevä, hän on sekä filosofian, että valtiotieteiden tohtori ja kirjaa tarjoaa juuri sen tärkeän toisen näkökulman asioihin, joka niin akateemisesta kuin laajemmastakin yhteiskunnallisesta keskustelusta tuntuu puuttuvan.

Siksi onkin harmi, ettei Hankamäen kirjaa koskaan julkaistu.

Perussuomalaisten ajatuspajan Suomen perustan oli kyllä tarkoitus julkaista kirja ja se oli rahoittanut sen kirjoittamistakin 10 000 eurolla. Juuri ennen kirjan virallista julkaisua yleisradio teki kuitenkin Hankamäen kirjasta jutun, jossa se syytti kirjaa, ja ilmeisesti myös sen tekijää naisvihamielisyydestä. Jutussa esitettiin muutama lyhyehkö kappale Hankamäen yli 400 sivuisesta kirjasta ja pyydettiin lausuntoja perussuomalaisilta poliitikoilta perustuen noihin kappaleisiin. Lisäksi yleisradion jutussa haastateltiin keskustalaista tiede- ja kulttuuriministeriä Hanna Kososta, jonka mukaan ajatuspajan valtion rahoituksen saama ehto on, että se edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ministeri Kosonen pitikin jutun mukaan selvänä, ettei tutkimus täytä kyseistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevaa vaatimusta.

Syyskuussa ministeriö, jonka johtavaksi ministeriksi oli tässä vaiheessa ehtinyt nousta keskustan uusi puheenjohtaja Annika Saarikko, päättikin sitten karhuta Hankamäen palkkion eli 10 000 € takaisin Suomen perustalta. Yleisradio kertoi asiasta kertovassa jutussaan, että perussuomalaisten ajatuspaja menettää osan valtionavustuksestaan naisvihamieliseksi arvoidun kirjan julkaisun takia.

Jutussa unohdettiin tosin mainita, että kirjan oli arvioinut naisvihamieliseksi yleisradio itse.

Mietitäänpä mitä tässä oikein tapahtui. Suomalainen filosofi kirjoitti ajatuspajalle kirjan, jossa hän kritisoi mediaa ja monia muitakin yhteiskunnan instituutioita. Media, jota filosofi ensisijaisesti arvosteli, nosti kirjan yksittäisistä kohdista äläkän ja sai lausunnon ajatuspajan rahoitusta kontrolloivalta ministeriltä, joka näki tilaisuuden kilpailevan poliittisen puolueen vahingoittamiseen ja uhkasi viedä koko ajatuspajan rahoituksen. Ajatuspajan emopuolue, eli perussuomalaiset pelästyi ja kun monet puolueen omatkin kansanedustajat alkoivat kauhistella kirjasta esitettyjä yksittäisiä kohtia, päätettiin filosofi kirjoineen uhrata, jotta ajatuspaja ei menettäisi rahoitustaan.

Hienoa toimintaa. Eikö totta?

Aiemmin kirjoituksessa mainituista naisia ja Hankamäen filosofiaa koskevista lainauksista huolimatta, kirja todella käsitteli mediaa ja sen roolia suomalaisessa yhteiskunnassa ja sitä kuinka värittynyttä tuosta mediasta on tullut. Hankamäki viittasi muun muassa tutkimukseen, jonka mukaan 86,4 % journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistossa opiskelevista kannatti SDP:tä, vasemmistoliittoa tai vihreitä. Perussuomalaisia ei kannattanut kukaan.

Hankamäki kritisoi myös median ja akatemian epäpyhää liittoa, jossa toimittajat valitsevat omaa kantaansa tukevat asiantuntijat, jotka legitimoivat toimittajien näkökulmat tieteen auktoriteetilla. Asiantuntijat saavat puolestaan medialta näkyvyyttä, joka auttaa heitä akateemisia virkoja ja apurahoja haettaessa. Virat ja apurahat muuttuvat aikaa myöten professuureiksi ja paikoiksi Suomen akatemiassa, jossa puolestaan ollaan päättämässä kenelle noita apurahoja ja virkoja seuraavaksi jaetaan. Esimerkkinä asiantuntijoiden ja median epäpyhästä liitosta Hankamäki mainitsee muun muassa Turun terrori-iskun, jonka analyysissa asiantuntijana käytettiin terrorismintutkija Leena Malkkia, joka neuvoi terrorismista huolestuneita ihmisiä olemaan ajattelematta koko asiaa. Islamilaisen teologian merkitys iskun takana jätettiin sen sijaan hieman vähemmälle huomiolle.

Loppukaneettina kirjasta voidaan sanoa, että sen kirjoittaja joutui häikäilemättömän poliittisen ajojahdin kohteeksi, jonka toteuttivat yhdessä yleisradio, sekä maan hallitus tiede- ja kulttuuriministeriön johdolla. Mutta mitä muuta Hankamäen tapauksesta voidaan sanoa? Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, meille on kerrottu viime vuosina, että maailma on täynnä valeuutisia, Tumppeja, trolleja, populisteja ja ties mitä Putinin kätyreitä, jotka eivät välitä totuudesta tuon taivaallista vaan pelaavat häikäilemätöntä peliään kasvattaakseen omaa, tai oman viiteryhmänsä valtaa johtamalla kansalaisia harhaan.

Niin Hankamäen kirjan sisältö kuin hänen kohtelunsakin herättävät kuitenkin kysymyksen, että pelaakohan sitä häikäilemätöntä peliä tässä maassa kenties joku muukin kuin se ilkeä trolli populisti kavereineen.