Kuuntele podcastina

Jokin aika sitten menin työpaikalla sanomaan, että en usko Venäjän hyökkäävän Ukrainaan, koska en usko Putinin olevan hullu. No. En vieläkään usko Putinin olevan hullu, mutta muilta osin olin kyllä pahasti väärässä.

Jokin aika sitten menin työpaikalla sanomaan, että en usko Venäjän hyökkäävän Ukrainaan, koska en usko Putinin olevan hullu. No. En vieläkään usko Putinin olevan hullu, mutta muilta osin olin kyllä pahasti väärässä.

Ukrainasta taikka Itä-Ukrainasta, jonka venäläisvähemmistöä Moskova väittää vapauttavansa, en tiedä juuri mitään. Paitsi sen, että Itä-Ukrainassa todella on huomattava venäläisvähemmistö, joka toimii venäläisten silmissä oikeutuksena alueiden miehittämiseksi. Se mitä alueen väestö oikeasti ajattelee, on ainakin minulle täysi mysteeri, mutta luulen, että moni alueen asukas olisi ollut valmis tyytymään Kiovankin komentoon. Enkä myöskään usko, että läpi aikojen jatkuneiden poliittisten mullistusten, karkotusten, sotien, väestönsiirtojen ja ristiin naimisen jälkeen tuon alueen ihmisille itsellekään on täysin selvää, missä kulkee raja ukrainalaisen ja venäläisen välillä. Toisaalta en usko sitäkään, että ukrainalaiset olisivat viimeisen 20 vuoden ajan kohdelleet venäläisvähemmistöään kuin herran enkelit, sillä niin paljon kuin me haluammekin jakaa maailman mustavalkoisesti hyviksiin ja pahiksiin, niin eivät Itä-Ukrainan kaltaiset separatistiliikkeet yleensä aivan tyhjästäkään synny.

Oleellista Ukrainan venäläisvähemmistössä ei olekaan, mitä tämä tai tuo Ukrainassa asuva venäläinen Moskovasta tai Kiovasta todella ajattelee, vaan oleellista on, että tuon vähemmistön pelkkä olemassaolo tarjoaa tekosyyn vihollisuuksien aloittamiselle.

Ja menemättä nyt sen syvemmälle vähemmistöihin, niin mainitaan nyt kuitenkin, että Suomessa asuvat vähemmistöt, niin venäläiset kuin muutkin ovat olleet viime vuosina kasvamaan päin. Ukraina voi tuntua meistä kaukaiselta paikalta, mutta Suomea ja Ukrainaa yhdistää venäläisvähemmistön lisäksi myös se, että kumpikaan maista ei kuulu Natoon, kumpikin on ollut osa Venäjän imperiumia ja kummallakin on pitkänlainen raja Venäjän kanssa.

Kysymykseen siitä, mitä meidän pitäisi nyt tehdä, voidaan vastata, joko Suomen taikka koko Euroopan kannalta, mutta kummassakin tapauksessa vastaus on sama. Jos sinä ajattelet, että Venäjä on uhka ja haluat panna kovan kovaa vastaan, on sinun itse oltava kova. Ei siitä muuten mitään tule. Ja ollaksemme kovia ja uskottavia venäläistenkin silmissä tulisi meidän olla mahdollisimman itsenäisiä ja riippumattomia muista. Meidän pitäisi kyetä esimerkiksi tuottamaan mahdollisimman itsenäisesti oma ruokamme ja energiamme. Mutta pystymmekö me siihen?

Esimerkiksi Saksa on hyvin riippuvainen venäläisestä kaasusta, osittain siksi, että se päätti Merkelin johdolla luopua ydinvoimasta. Päätös perustui vuoden 2011 Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen, joka oli siitä mukava ydinvoimalaonnettomuus, että se ei vaatinut lainkaan uhreja. Vertailun vuoksi WHO on laskenut, että ilmansaasteisiin, joita tuo Venäjän kaasun polttaminenkin tuottaa, kuolee noin seitsemän miljoonaa ihmistä vuodessa.

Säteilyyn ei käsitteekseni kuole kukaan.

Angela Merkelin päätös luopua ydinvoimasta Fukushiman jälkimainingeissa olikin ajallemme tyypillistä itsetuhoista idiotismia, joka ei tietenkään estänyt saksalaisia äänestämästä Merkeliä valtaan valtiopäivävaaleissa vuonna 2013 ja uudestaan vuonna 2017. Äänestystulos, joka kertoo kenties jotain oleellista saksalaisista ja heidän rappiostaan.  

Saksan ydinvoimapäätös on tässä oleellinen siksi, että Venäjän kanssa on helpompi vääntää kättä, jos ei ole riippuvainen sen tuottamasta energiasta. Monien Euroopan maiden kielteinen suhtautuminen ydinvoimaan on vaikuttanut Suomeenkin, koska se käytännössä ratkaisi, että seuraava ydinvoimalamme tilattiin venäläisiltä, yksinkertaisesti siksi, että kukaan muu ei enää suostu niitä rakentamaan.

Toinen tärkeä asia mitä itsenäiset valtiot energian lisäksi tarvitsevat ovat armeijat, joiden koko ja suosio ovat olleet pasifistisessa Euroopassa hiipumaan päin, jo ennen minun syntymääni. Mutta jos me haluamme armeijoita meitä puolustamaan, niin noihin armeijoihin pitäisi olla myös sotilaita ja noiden sotilaiden pitäisi tuntea, että heillä on jotain, jota puolustaa. Heillä pitäisi olla kotimaa, joka kuuluu heille ja jossa asuu heidän kaltaisiaan ihmisiä, jotka jakavat heidän tapansa ja kulttuurinsa. Sillä ilman tuota isänmaallisuuden tuomaa korkeamman päämäärän tunnetta ovat armeijat vain kokoelma palkkasotilaita, joiden taistelutahtoon ei voi koskaan täysin luottaa.

Valitettavasti on niin, että käynnissä oleva demografinen muutos tekee niin Suomesta, kuin muistakin Euroopan maista paikkoja, joita suomalaiset ja eurooppalaiset eivät enää tunne kodikseen, koska ne ovat täynnä meille suomalaisille ja eurooppalaisille vieraita ihmisiä outoine tapoineen. Eikä sellaista paikkaa, jota kukaan ei tunne omakseen, myöskään kukaan halua oikeasti puolustaa.

Sinänsä Putinin hyökkäys Ukrainaan on tietysti typerää ja väärin ja kertoo samasta näköalattomuudesta, joka on vaivannut myös läntisiä valtiomiehiä jo vuosikymmenten ajan. Venäjä näyttää jämähtäneen henkisesti jonnekin 1900- luvulle ja leikki suurvaltaa Euroopan takapihalla, vaikka sen todellisia ongelmia ovat köyhyys, korruptio, ja kuten muissakin Euroopan maissa, liian alhainen syntyvyys. Lännessä Venäjää pidetään usein pahana jättiläisenä, joka on todellinen uhka demokraattiselle maailmanjärjestykselle, mutta ei Venäjä sellainen ole. Eikä vähiten siksi, että mitään demokraattista maailmajärjestystä ei ole olemassakaan. Venäjä on kuoleva imperiumi ja sama demografinen muutos ja islamisaatio, jotka ovat käynnissä meilläkin ovat käynnissä myös Venäjällä. Ja samalla kun venäläiset pojat konttaavat pitkin Ukrainan peltoja kiväärit kädessään, ovat maan omat pellot ja rakennustyömaat täynnä uzbekkeja ja tadzikkeja ja kaupunkien toreja hallitsevat tsetseenit, dagestanilaiset, azerit ja muut entisten neuvostotasavaltojen asukkaat.

Erona länteen toki on, että niin Venäjän johtajilla kuin kansallakin on selvä käsitys venäläisistä omana etnisenä ryhmänään, jolla on oma ainutlaatuinen historiansa ja kulttuurinsa. Mutta yhtä kaikki, isossa kuvassa Venäjä on samassa veneessä kuin muukin Eurooppa ja jos venäläiset eivät ala tekemään enemmän lapsia häipyy Venäjä historian hämärään yhdessä muiden Euroopan kansojen kanssa.

Loppujen lopuksi me kaikki, niin venäläiset, ukrainalaiset kuin suomalaisetkin olemme samassa veneessä ja se, että aikana, jolloin koko eurooppalainen kulttuuripiiri on tekemässä demografista itsemurhaa, eivät venäläiset keksi muuta tekemistä kuin tapella jostain Ukrainan Takahikiästä on kaiken kaikkiaan aika surullista.

Mutta palatakseni siihen, mitä meidän Venäjän uhittelun edessä tulisi tehdä, niin ensiksikin pitäisi ymmärtää, että Venäjän toimien kauhistelu ei auta mitään. Venäjä on Venäjä, emmekä me voi sitä muuksi muuttaa.

Se mitä meidän pitäisi tehdä on aivan yksinkertaista. Meidän tulisi olla vahvoja, itsenäisiä ja isänmaallisia.

Eurooppalaisten pitäisi oppia taas seisomaan omilla jaloillaan ja tämä vaatisi sitä perinteistä isänmaallisuutta, joka on ollut laskussa maassamme ja maanosassamme jo pidemmän aikaa ja pitkässä juoksussa se vaatisi myös, että suomalaiset ja eurooppalaiset alkavat tekemään lisää lapsia. Sillä maa ilman kunnollisia lapsilaumoja on vain vanhainkoti, jonka oven kuka tahansa voi potkaista sisään, heittää vanhukset pellolle ja asuttaa talo omilla ihmisillään. Näinhän on meillä jo hyvää vauhtia käymässäkin ja seniiliytemme tasosta kertoo jotain sekin, että vanhainkotimme asukkaat ovat alkaneet kuvitella noita uusia tulokkaita hoitajikseen.

En haluaisi olla pessimisti, mutta pahaa pelkään, että isänmaallisuus ja lapsitalkoot ovat tällä hetkellä liikaa pyydetty, niin eurooppalaisilta yleensä kuin sen johtajilta erityisesti.

Mutta toisaalta. Voin minä olla väärässäkin. Sillä niin kuin tämän kirjoituksen alussa tuli selväksi, olen minä ollut väärässä ennenkin.