Viime viikon ja viime vuosisadan uutiset osa V 

Kuuntele X:ssä tai YouTubessa

Aiheitamme tänään.

Aluevaalit Saksan Brandenburgissa, romanien ongelmat Suomessa, eduskunnan töhrityt pylväät ja nuorten naisten, sekä sorsastajien ahdinko Ranskassa.

Aiheitamme viime vuosisadalta.

Helsinki kasvaa kohisten, vanhasuomalaisten ja nuorsuomalaisten väliset kiistat. Hyvinkäällä lakkoillaan ja Etelä-Amerikassa kokeillaan kommunismia, ministeri murhataan Venäjällä ja Kuningatar Victoria kuolee Englannissa.

Aloitetaan Saksan osavaltiovaaleista Brandenburgista, jotka sosiaalidemokraatit voittivat saaden 30,9 % äänistä. AFD oli toinen 29,2 %:lla ja kolmas vasta tänä vuonna perustettu vasemmistolainen ja maahanmuuttokriittinen BSW, joka sai 13,5 % äänistä. Tulokset olivat siis AFD:n ja BSW:n osalta jokseenkin samat kuin aiemmin tässä kuussa järjestetyissä osavaltiovaaleissa, joissa AFD oli ensimmäinen ja toinen, saaden molemmissa noin 30 % äänistä ja joissa BSW oli kolmas saaden suunnilleen saman määrän ääniä kuin Brandenburgissakin.

AFD:N ja BSW:N nousu on luonnollisesti seurausta Saksassa käynnissä olevasta demografisesta muutoksesta. AFD:N ja BSW:N kaltaisten puolueiden ongelma kuitenkin on, että demografiaan on hyvin vaikea vaikuttaa politiikan keinoin. Saksalaisen yhteiskunnan ongelma ei loppujen lopuksi ole se, että maata hallitsevat sosiaalidemokraatit ovat huonoja ihmisiä vaan se, että saksalaiset eivät saa tarpeeksi lapsia. Ja oli AFD:stä, BSW:stä tai sosiaalidemokraateista mitä mieltä tahansa, niin saksalaisten syntyvyys ei nouse äänestämällä tätä taikka tuota poliittista liikettä.

AFD:N ja BSW:N äänestäminen kielii kuitenkin siitä, että kasvava joukko saksalaisia ymmärtää, että saksalaisten alhainen syntyvyys ja maahanmuutto tarkoittavat Saksan loppua, joka toivottavasti tarkoittaa, että yhä useampi saksalainen ymmärtää, että AFD:N ja BSW:N äänestämisen lisäksi saksalaisten tulee tehdä enemmän lapsia, joka toivottavasti myös johtaa siihen, että saksalaiset alkavat tekemään enemmän lapsia.

Saksalaisten väestöräjähdystä odotellessa on kuitenkin hyvä muistaa, että politiikassa on kyse monista muistakin asioista, jotka eivät liity demografiaan tai maahanmuuttoon, mutta ovat kuitenkin tärkeitä. Kuten saako koulussa räplätä kännyköitä, miten siellä opetetaan historiaa, kuinka paljon byrokratiaa yrityksen perustamiseen liittyy ja kuinka hyvin julkinen liikenne toimii. Jos AFD tai BSW haluavat pärjätä politiikassa, näissäkin asioissa pitäisi olla hyvä, sillä mikään menestyvä poliittinen liike ei voi olla vain yhden asian puolue, koska asioita on kuitenkin monta.

Otetaan seuraavaksi Spectatorin juttu nimeltä ”Naivety won’t solve Britain’s migrant crisis”. Jutun kirjoittaja Gavin Mortimer mainitsee artikkelissaan tapauksen Ranskasta, jossa kolme sorsametsällä ollutta miestä oli huomannut joukon laittomia siirtolaisia pyrkimässä Englantiin. Miehet hälyttivät poliisin, joka ajoi siirtolaiset tiehensä. Siirtolaiset raivostuivat metsästäjille ja hyökkäsivät kirvein ja viidakkoveitsin miesten metsästysmajalle. Metsästäjien hermot pitivät, eivätkä he ampuneet kuusikymmenpäiseen väkijoukkoon, eivätkä hyökkääjät lopulta päässeet mökkiin sisään vaan tyytyivät potkimaan heidän autoaan, kunnes poliisi ajoi joukkion taas tiehensä.

Tällaisista jutuista voi tietysti sanoa, että nämä ovat pikkujuttuja ja yksittäistapauksia, eikä niillä ole väliä. Eikä niillä olekaan väliä, kunnes niillä on. Mutta se mitä väliä niillä on, ei muutu poliittiseksi toiminnaksi, jos ihmiset eivät kykene tekemään näistä asioista oikeita johtopäätöksiä. Ja tuon johtopäätöksen tulisi olla, että pitkässä juoksussa me emme voi jakaa maitamme näitä kirveitä heiluttelevien ja autoja potkiskelevien laittomien siirtolaisten kanssa.

Syy siihen, miksi tällaisia johtopäätöksi on niin kovin vaikea tehdä, on, että meidän kulttuurissamme on hyvin vahva rasismi tabu, johon liittyy ajatus, jonka mukaan kaikki rodut, uskonnot ja kulttuurit ovat loppujen lopuksi yhtä hyviä ja ongelmat johtuvat poikkeusyksilöistä tai epäsuotuisista olosuhteista, jotka voidaan korjata tekemällä oikeanlaista sosiaalipolitiikkaa.

Todellisuus on kuitenkin toista.

Tai kuten Ayaan Hirsi Ali asian ilmaisi (käännös on omani).

”Todellisuudessa kaikkien kulttuurien yhtäläinen kunnioittaminen ei tarkoita kulttuuristaan ylpeiden ihmisten rikasta mosaiikkia, jossa nuo ihmiset elävät rauhassa keskenään, pitäen samanaikaisesti yllä ilahduttavaa ruoka- ja käsityökulttuurin moninaisuutta. Se tarkoittaa suljettuja yhteisöjä, jotka ovat täynnä sortoa, tietämättömyyttä ja väkivaltaa.”

Jos palataan johtopäätöksistä takaisin ranskalaisiin sorsastajiin, niin on yhdentekevää, millaisia poliittisia kantoja jutun metsästäjillä on tai onko heillä poliittisia kantoja lainkaan. Olivat nuo kannat millaisia tahansa, eivät metsästäjät halunneet ongelmia laittomien siirtolaisten kanssa, he halusivat ampua sorsia. Mutta maahanmuuton ja demografisen muutoksen takia sorsien ampuminen, joka ei sinänsä liity mitenkään demografiaan, politiikkaan taikka maahanmuuttoon muuttui heille hengenvaaralliseksi.

Kuten sanoin. Nämä asiat voi ohittaa pikkujuttuina, joilla ei ole väliä. Kunnes niillä on.

Pitkässä juoksussa, me emme voi jakaa maitamme näiden ihmisten kanssa, jos ei musta syystä, niin siksi, että monikulttuurisuus on vain välivaihe matkalla islamiin. Ja jos tämä tuntuu ylilyönniltä, niin kaikki ne Ruotsin ja Ranskan no-go alueet, joista aika ajoin mediassakin kohistaan, olivat aluksi ruotsalaisia ja ranskalaisia alueita. Sitten niihin alkoi virrata maahanmuuttajia ja niistä tuli monikulttuurisia alueita. Sitten valkonaamat lähtivät pois ja nyt ne ovat Lähi-idän ja Afrikan sekamelskaa, joita huumekauppa, näköalattomuus, islamilainen fanatismi ja rikollisjengit hallitsevat. Eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö koko Eurooppa olisi tulevaisuudessa Lähi-idän ja Afrikan sekamelskaa, jos me emme tee mitään.

Vasta-argumenttina tällaiseen pessimismiin voidaan sanoa, että kaikki maahanmuutto ei johda gettoihin. Eikä se tietenkään johdakaan. Mutta tuollaisten lausahdusten ongelma on, että ne ohittavat jengien hallitsemat getot ja islamisaation yksinkertaisesti alkamalla puhumaan muista asioista. Ja joku voisi väittää, että me olemme puhuneet muista asioista, jo aivan tarpeeksi kauan.

Otetaan vielä toinen Spectatorin juttu Ranskasta nimeltä French women are afraid. But the country’s politicians don’t seem to care.

Jutussa kerrotaan 19-vuotiaasta nuoresta naisesta, jonka laittomasti maassa ollut marokkolainen murhasi. Herra maahanmuuttaja oli tullut Ranskaan viisi vuotta sitten Espanjasta turistiviisumilla, ollessaan seitsemäntoista. Lastensuojeluviranomaiset ottivat hänet siipiensä suojaan ja kolme kuukautta myöhemmin hän raiskasi 23- vuotiaan naisen. Marokkolainen istui jonkin aikaa vankilassa, jonka jälkeen hänet piti karkottaa, mutta hänellä ei ollut papereita ja karkottaminen viivästyi.

Tämäkin on näitä yksittäistapauksia, joilla ei ole väliä, kunnes niillä on. Ranskassa on jutun mukaan 700 000 karkotetuksi määrättyä ihmistä ja karkotusprosentti on 7 ja naiset ovat kuulemma Pariisissa peloissaan.

Siirrytään seuraavaksi Ranskasta Suomeen ja Ylen juttuihin Romaneista, joista ensimmäisen nimi on Kunnian tähden ja toisen Kaukana kiiltokuvasta.  Juttujen taustalla ovat viimeaikaiset murhat, joissa Helsingin Pitäjänmäessä romanimies tappoi naisen McDonaldissa ja toinen ampui raskaana olevan naisen kuoliaaksi kadulle Tampereen keskustassa. Jos asia halutaan ilmaista hyvin yksinkertaisesti, niin romanien ongelma on, että he ovat romaneja. Maailma on muuttunut ja aika rientänyt, mutta romanit eivät ole rientäneet sen mukana. Ja jos olemme rehellisiä, ei kukaan oletakaan heidän rientävän muualle kuin raviradalle ja sieltä ALKON kautta vankilaan.

Romanit ovat kuitenkin hyvä esimerkki vähemmistöstä, jonka käsitykset sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai työmoraalista, ovat jokseenkin päinvastaisia kuin meillä ja ainoa asia mitä me osaamme tehdä on tottua tuon vähemmistön toilailuihin ja kirjoittaa niistä, milloin tällaisia ja milloin tuollaisia artikkeleita. Ja jos me emme tee mitään, niin me totumme myös sorsastajia ahdisteleviin laittomiin siirtolaisiin, gettoihin ja no-go alueisiin, joille emme rasismitabun ja monikulttuurisen ideologian takia enää uskalla kuvitella vaihtoehtoa.

Otetaan tähän loppuun vielä eduskuntatalon töhrityt pylväät ja Katariina Sourin paheksuntaa herättäneet kommentit. Oleellista tapauksessa on, että nämä elokapinan aktivistit uskaltavat tehdä tällaisia tempauksia ja Katariina Souri uskaltaa heitä julkisesti puolustaa, vaikka sekä Souri, että kapinoitsijat tietävät tekojensa ja mielipiteidensä herättävän pahennusta. Elokapina uskoo, että tulevaisuus kuuluu heille ja historia on heidän puolellaan. He ovat moraalisesti oikeassa ja siksi tarkoitus pyhittää heidän keinonsa.

Kysymys kuuluukin, miksi kukaan muu ei usko mihinkään? Niin kauan kuin maahanmuuton vastustajat ovat, joko liian kilttejä tai liian kaheleita, he eivät kykene kääntämään kulttuurin virtaa, joka pitkälti määrittää myös politiikan suunnan. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeudet tai homoliitot eivät 20-vuotta sitten kiinnostaneet ketään, kunne ne aktivistien hellittämättömän työn takia alkoivat kiinnostaa ja nyt niiden vastustamista pidetään lähes hyökkäyksenä ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastaan. On hyvä ymmärtää, että tämä muutos ei ollut poliittinen, vaan kulttuurinen ja lainsäädäntö vain seurasi muutoksia ihmisten asenteissa, jotka olivat jo tapahtuneet. Ja nuo muutokset tapahtuivat, koska kaikkia mahdolliset kulttuuri-instituutiot kustantamoista Kansallisteatteriin, ovat olleet tuollaisia muutoksia haluavien ihmisten käsissä viimeiset 40- vuotta tai kauemmin.

Mutta palatakseni eduskunnan pylväisiin ja Katariina Souriin, niin Souri voi jostakusta tuntua turhalta julkkikselta, jonka ura on perustunut siihen, että hän oli ja on kaunis. No. Ehkä näin. Mutta Souri on kuitenkin tarpeeksi tunnettu, jotta Iltalehti noteeraa hänen some kirjoituksensa, jotta kansa voisi niitä sitten paheksua.

Kysymys kuuluukin, missä on maahanmuuttokriittisten Katariina Souri, joka vastustaisi avoimesti Euroopan tummenemista ja islamisaatiota.