Timo havahtui siihen, että häntä lyötiin kasvoihin. Isku sattui vasempaan poskeen ja sai hänet horjahtamaan taaksepäin. Seuraava lyönti oli suora, joka oli tähdätty suoraan hänen leukaansa, Timo väisti vasemmalle alas ja iski vastustajaansa vasemmalla kädellään kylkiluiden alapuolelle maksan kärkeen, niin kuin hänen isänsä oli pienenä opettanut. Toinen hyökkääjä potkaisi häntä oikealta, mutta potku oli ponneton ja Timo kävi mieheen kiinni samalla takoen tätä kyynärpäällä kasvoihin. Maksan kärkeen iskun saanut vastustaja sai toimintatarmonsa takaisin ja hyppäsi Timon kaulaan takaapäin. Timo pyöräytti hyökkääjän selästään toisen vihollisensa päälle ja alkoi ahdistaa miehiä taaksepäin kohdistaen heihin voimakkaita suoria ja koukkuja. 

Timo havahtui siihen, että häntä lyötiin kasvoihin. Isku sattui vasempaan poskeen ja sai hänet horjahtamaan taaksepäin. Seuraava lyönti oli suora, joka oli tähdätty suoraan hänen leukaansa, Timo väisti vasemmalle alas ja iski vastustajaansa vasemmalla kädellään kylkiluiden alapuolelle maksan kärkeen, niin kuin hänen isänsä oli pienenä opettanut. Toinen hyökkääjä potkaisi häntä oikealta, mutta potku oli ponneton ja Timo kävi mieheen kiinni samalla takoen tätä kyynärpäällä kasvoihin. Maksan kärkeen iskun saanut vastustaja sai toimintatarmonsa takaisin ja hyppäsi Timon kaulaan takaapäin. Timo pyöräytti hyökkääjän selästään toisen vihollisensa päälle ja alkoi ahdistaa miehiä taaksepäin kohdistaen heihin voimakkaita suoria ja koukkuja. 

Oliko kaikki tuo todella tapahtunut, vai keksinkö minä sen nyt? Ajatus herätti Timon transsista. Hän istui Tampereen rautatieaseman takana Tullintorin harmailla ulkoportailla muiden narkomaanien ja sekakäyttäjien ympäröimänä ja hänen huulensa mumisivat, selittäen eilistä tappelua hänelle itselleen samalla kun hänen kätensä tekivät suoria ja koukkuja ilmaan. Kukaan ei kiinnittänyt Timoon mitään huomiota, päinvastoin, kaikki ohikulkijat yrittivät parhaansa mukaan olla näkemättä häntä. 

Timo keskittyi uudelleen muistelemaan tappelua. Hän oli ollut elämässään monissa tappeluissa, joten oli aivan mahdollista, että hän oli tapellut eilenkin. Viinan juonnista ja huumeiden käytöstä huolimatta, hän oli vielä melko hyvässä kunnossa, hänen ruumiinsa oli jäntevä ja hän oli 185 cm pituinen. Mutta oliko tuo tappelu todellinen vai ei? Timo koetti muistella, miten kaikki oli saanut alkunsa. Miksi hänen kimppuunsa oli hyökätty, mutta hänen mielessään tarina alkoi jotenkin keskeltä. Hänen kimppuunsa käytiin ja sitten hän tappeli voitokkaasti vastaan. Jokin siinä ei täsmännyt. Ja kun hän jatkoi muisteluaan, Timo alkoi hymyillä. Hän sulki silmänsä ja hänen mielensä vei hänet takaisin tappeluun. Nyt Timo oli saanut ahdistettua hyökkääjänsä tullintorin valkeaksi rapatun ostoskeskuksen nurkalle ja lyödessään miehiä he väistivät ja Timo näki kuin hidastettuna, kuinka hänen nyrkkinsä osuivat ostoskeskuksen kulmaan sellaiselle voimalla, että ne lohkoivat siitä isoja kimpaleita betonia ja rappausta. 

Timo hymyili, sillä nyt hän tiesi, että tappelu oli vain kuvitelmaa. Vaikka hänen tekikin mieli nousta ja kokeilla pystyisikö hän murtamaan seiniä paljon käsin. 

Timo havahtui katsomaan edessään avautuvaa näkymää. Etu vasemmalla oli sisäänkäynti S-markettiin, sekä rautatieasemalle ja muutaman metrin päässä hänen edessään oli jalkakäytävä ja U:n muotoinen autojen kääntöpaikka. Jalkakäytävällä kulki harvakseltaan ihmisiä, joista jokainen väisti hänen sameaa katsettaan. Yksi ohikulkevista miehistä kuitenkin katsoi suoraan Timoa silmiin ja kiinnitti hänen huomionsa. Oliko se hänen isänsä? Timo ei ollut nähnyt isäänsä pitkään aikaan ja häntä hävetti istua siinä Tullintorin portailla muiden sekakäyttäjien kanssa, kun hänen isänsä, jos se nyt oli hänen isänsä, käveli ohi. Kaiken lisäksi hän oli istunut lätäkköön ja hänen alkoi tulla kylmä.

Timon isä Markku, oli ollut Timon äitiä melkein 10 vuotta vanhempi, kun Timo oli syntynyt. Äiti oli yhdeksäntoista ja Timo muisti lapsuudestaan kohtauksen, jossa isä kutsui äitiä juopoksi hupakoksi ja heitti äidin eteisen lattialle makaamaan ja lähti ovet paukkuen ulos asunnosta. Isä ja äiti eivät koskaan asuneet yhdessä tai ainakaan Timo ei muistanut sellaista aikaa. Äiti oli ollut nuorena kaunis, mutta saamaton ja viinaan menevä. Isä oli taas ollut, ja oli kai vieläkin, sellainen tosimies, jollaista Timosta ei koskaan tullut ja josta hän tunsi sisimmässään häpeää. 

Timon isä oli reservin upseeri, joka oli palvelut nuoruudessaan YK joukoissa Kosovossa. Hän oli isokokoinen, niin kuin Timokin, kävi neljä kertaa viikossa punttisalilla, syksyisin hirvimetsällä ja oli hyvin palkatussa työssä jossain Pirkanmaalaisessa maansiirtofirmassa. Lauantaisin isä kävi baareissa ryyppäämässä ja iskemässä itseään parikymmentä vuotta nuorempia naisia. Timo tiesi, että isä oli toivonut hänen kasvavan kaltaisekseen tosimieheksi ja häpesi Timon heikkoutta, eikä puhunut pojastaan koskaan kavereilleen tai naisystävilleen. 

Lapsena isä oli useimmiten poissa Timon elämästä, mutta kun hän oli läsnä oli se Timosta hirvittävän jännittävää. He kävivät isän kassan Särkänniemessä ja Megazonessa ja kun Timo oli vähän isompi, ehkä 12-vuotias otti isä hänet hirviporukan mukaan ja esitteli hänet kavereilleen. Timo oli hurjan ylpeä isästään ja hänestä oli jännittävää, mutta samalla myös turvallista olla miesporukassa, jossa kaikki suhtautuivat häneen hyvätahtoisesti ja melkein kuin aikamieheen. Hän sai kokeilla isän kivääriäkin ja kerran kun hän oli 14-vuotias, vei isä hänet haulikkoradalle ampumaan savikiekkoja. 

Mutta loppujen lopuksi isä kävi tapaamassa häntä vain harvoin ja juuri neljätoista vuotiaana Timo alkoi kapinoida yhä enemmän äitiään vastaan ja viettää aikaansa kaupungilla toisten nuorten parissa. Timo joi alkoholia ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, mutta 14-vuotiaasta lähtien hän alkoi juoda sitä useammin ja samoihin aikoihin hän alkoi kokeilla muitakin päihteitä. Ensin hän poltti pilveä ja kokeili diapameja oluen kanssa, mutta vuosien kuluessa hän kokeili jokseenkin kaikkea muutakin mitä kadulta sai, aina amfetamiinista subuteksiin. 16-vuotiaana hän lopetti koripallon peluun, jota oli harrastanut kymmenen vanhasta saakka, harrastuksen, jonka isä oli maksanut ja joka oli silloin tällöin käynyt katsomassa hänen pelejäänkin ja kun harrastus loppui, katkesivat Timon siteet hänen isäänsäkin lopullisesti. 

Samaan aikaan koripalloharrastuksen loppumisen kanssa Timo oli tajunnut, että hänen isällään oli muitakin lapsia, jotka hekin asuivat äitiensä luona ja joiden elämässä hänen isänsä näyttäytyi vain satunnaisesti. 16- vuotiaaksi asti Timo oli saanut itsevarmuutta siitä, että oli tuon miehekkään ja lihaksikkaan miehen poika, joka kohteli Timoa melkein kuin vertaistaan. Jollain tasolla Timo ajatteli, että hänessä oli jotain erityistä, joka asetti hänet muiden yläpuolelle, koska hänen isänsä oli sellainen kuin oli ja että aikanaan hänestäkin kasvaisi isän kaltainen, miehiä nyrkeillään ja naisia charmillaan kaatava menestyjä. 16- vuotiaaksi asti Timo vilpittömästi uskoi, että hänestä kasvaisi mies, joka tekisi mitä haluaisi ja joka ei olisi riippuvainen mistään tai kenestäkään. Ja kun Timo tajusi olevansa vain yksi neljästä tai viidestä lapsesta, joita isälle oli siinnyt Tampereella ja kauempanakin tunsi Timo itsensä petetyksi. Ja hänen elättelemänsä kuva omasta erityisyydestään vaihtui määrittelemättömään katkeruuteen kaikkia ja kaikkea kohtaan.

Timon lapsuudenkoti oli sekainen kaksio Tesomalla, jonka hän jakoi äitinsä kanssa ja joka tuntui Timosta ahdistavalta ja tunkkaiselta. Äidillä oli usein vieraita, useimmiten miehiä, jotka muuttuivat Timosta vuosi vuodelta epäilyttävimmiksi ja rähjäisemmiksi. Pitkään äiti kävi kuitenkin töissä. Monta vuotta äiti työskenteli kampaajana, johon hänellä oli koulutuskin, mutta lopulta äidin piti lopettaa kamppaajan työ, koska se vaati sellaista tarkkuutta, johon hän ei krapulassa yksinkertaisesti pystynyt. Timolle äiti väitti kärsivänsä jännetuppitulehduksesta ja sätti niin KELA:N kuin sosiaalitoimistonkin työntekijät ärsyttäviksi paskiaisiksi, jotka eivät ymmärtäneet hänen tilannettaan. 

Timo muutti lopullisesti pois kotoa 17-vuotiaana. Timo oli tullut keskellä yötä kotiin ja yllättänyt äidin viimeisimmän poikaystävän, iso kokoisen ja julman miehen, nimeltä Martti B katselemassa pornoa ja masturboimassa olohuoneen sohvalla hänen sammuneen äitinsä vieressä. Martti B oli hymyillyt Timolle ilkeästi ja sanonut, että oli kuullut Timon olevan homo. Sitten Martti B otti Timoa kädestä kiinni, työnsi hänet vessaan, löi tätä avokämmenellä kasvoihin ja pakotti Timon ottamaan itseltään suihin.

Kun Timo pääsi ulos vessasta, ilmoitti Martti B, että levättyään vähän aikaa ja otettuaan amfetamiinia hän naisi Timoa perseeseen. Silloin Timo otti reppunsa, työnsi sinne umpimähkään joitakin vaatteita, hyppäsi ulos toisen kerroksen ikkunasta ja lähti juoksemaan. Timo ei koskaan puhunut äidilleen siitä mitä kylpyhuoneessa tapahtui, eikä hän enää koskaan palannut kotiin äitinsä luo. Aina siihen asti kun hän täytti 18, Timon suurin pelko oli, että poliisi ottaisi hänet kiinni ja veisi hänet takaisin kotiin. 

18- vuotiaaksi asti Timo asui tyttöystävänsä luona, joka oli jo yhdeksäntoistavuotias ja asui opiskelijoiden soluasunnossa lähellä Hervantaa. Timosta oli kasvanut komea nuorimies ja tultuaan täysi-ikäiseksi, hän jätti hervantalaisen tyttöystävänsä ja siirtyi toisen nuoren naisen elätettäväksi, joka naiiviudessaan kuvitteli Timon holtittoman elämäntavan olevan merkki hänen taiteellisuudestaan. Timo ja tyttö, jonka nimi oli Viivi, pitivät yhtä monta vuotta, kunnes Viivi lopulta kyllästyi poikaystävänsä saamattomuuteen ja toistuviin pettämisiin ja tajusi, että vaikka taiteilijat olivatkin juoppoja, eivät kaikki juopot tainneet sittenkään olla taiteilijoita. Ja heitti Timon pihalle.

Suhteen ollessa lopuillaan oli Viivi todennut Timolle, että hän oli omaksunut molempien vanhempiensa huonot puolet. Toisaalta hän oli isänsä kaltainen naisten naurattaja ja toisaalta äitinsä kaltainen juoppo, joka takertui kehen tahansa kaksilahkeiseen saadakseen tästä itselleen seuraa ja elättäjän. 

Timo oli nauranut Viivin huomiolle, koska ei kyennyt myöntämään itselleen kuinka oikeassa hän oli. Viivin jälkeen hän kuitenkin yritti saada itsensä selvemmille vesille ja pääsi kaupungin järjestämään kuntoutukseen, jossa ei Timon mielestä ollut aluksi mitään järkeä. Hän kävi kaksi kertaa viikossa istumassa luusereiden kanssa terapiaistunnoissa, jossa heidän oli tarkoitus suunnitella itselleen uusi elämänpolku, jonka päässä heitä odottaisi ammattikoulutus ja työpaikka. Timo kävi aikansa istunnoissa ja raitistuikin joksikin aikaa. 

Raitistumiseen vaikutti kuitenkin terapiaistuntoja enemmän yksi Timon vanhimmista ystävistä nimeltä Otto, joka oli itse onnistunut lopettamaan juomisen alettuaan käyttää hallusinogeenejä. Otto tarjosi Timollekin LSD:ta ja tuo ihmeellinen huume avasi hänelle uuden maailman. Timo otti LSD:ta viisi kertaa parin kuukauden aikana ja nuo pari kuukautta olivat hänen elämänsä parasta aikaa. Hän ei pystynyt kuvailemaan sitä kokemusta, jonka hallusinogeeni hänessä aiheutti, eikä sitä kyennyt kuvailemaan kukaan muukaan. Hänen kaverinsa kertoi, että joku kuuluisuus oli sanonut, että se on kuin laittaisi oikean kätensä vasempaan taskuunsa ottaakseen sieltä esiin kellon, mutta kellon sijaan vetäisikin taskusta Andromedan galaksin. 

Timo ei tiennyt mikä Andromedan galaksi oli, mutta määritelmä kuulosti hyvältä ja hän alkoi käyttää sitä itsekin. LSD oli erilaista kuin muut hänen käyttämänsä päihteet. Se ei aiheuttanut pahaa oloa, eikä riippuvuutta, eikä tehnyt elämästä tripin jälkeen vaikeampaa tai krapulaisempaa. Päinvastoin. Timo ei enää halunnut juoda, niin kuin oli aiemmin juonut ja terapia sessiotkin alkoivat tuntua järkevämmiltä ja hänen koko elämänsä positiivisemmalta. Oli aivan kuin mennyt Timo olisi elänyt harmaassa ja ikävässä maailmassa, kun taas nyt värit, valo ja viaton iloisuus palasivat hänen elämäänsä. 

Näin meni pari kuukautta ja Timo pääsi töihinkin, blokkaamaan tuoppeja suosittuun yökerhoon. Ennen Timo olisi tuntenut häpeää noin vähäarvoisesta työstä, mutta nyt hän näki, että se oli jonkin paremman alku. Ensin blokkari, sitten baarimikko ja sitten vaikkapa oma ravintola. Tuohon aikaan, vain taivas oli rajana Timon kuvitelmille. 

Mutta sitten hän otti LSD:ta kuudennen kerran ja koki sen mitä sanotaan huonoksi tripiksi. Ja aivan niin kuin hyvät tripit olivat jotain, mitä hän ei kyennyt kuvaamaan, myös huono oli jotain, jota hän ei kyennyt selittämään. Timosta tuntui, että hän joutui helvettiin ja että hän oli siellä ikuisesti, oli ollut tuossa helvetissä aina, eikä mitään muuta ollut koskaan ollut olemassakaan. Ja kun hän vihdoin laskeutui alas tuosta helvetistä takaisin todellisuuteen, olivat värit ja valo hävinneet hänen maailmastaan ja tilalle tuli harmaus ja määrittelemätön pelko, joka hänen unissaan sai Martti B:n ilkeät kasvot. 

Timon kaveri yritti vakuuttaa hänelle, että hän ei saa lopettaa käyttämistä huonoon trippiin, vaan hänen on otettava LSD:ta vielä kerran, jotta hyvä trippi korvaa huonon, mutta Timo ei enää uskaltanut kokeilla hallusinogeenejä. Asiaa ei auttanut sekään, että poliisi teki ratsian asuntoon, jossa Otto asui ja hänen kaverinsa sai syytteen huumausaineiden hallussapidosta. 

Poliisin ratsia palautti Timon elämän sen vanhoille raiteille, jossa Timo elätti itsensä toimeentulotuella, pikku rötöksillä ja tasaisin väliajoin vaihtuvilla naisilla, jotka muuttuivat vuosi vuodelta vähemmän kimmoisiksi. Timo oli huomannut naistensa tason laskun heidän ulkonäkönsä rapistumisen lisäksi siinä, kuinka vähän empatiaa heiltä herui ja toisaalta siinä, kuinka vähän hän enää sitä kaipasi. Jokin aika sitten Timo oli varastanut tyttöystävältään kaksikymppiä, ja siitä alkaneessa riidassa hän oli yrittänyt herättää tyttöystävässään sääliä kertomalla tarinan Martti B:stä, ja siitä mitä tämä oli Timolle tehnyt. Mutta tyttöystävä oli vain hymähtänyt Timon jutuille, koska oli heti tajunnut, että tarinan tarkoitus oli vain lepyttää Johanna, joka oli tyttöystävän nimi, ja saada tämä ostamaan Timolle lisää viinaa. 

Timo ei myöskään kyynelehtinyt Johannan välinpitämättömyyden edessä, eikä loukkaantunut tämän hymähtelyistä, koska tajusi itsekin, että hänen elämänsä traumat olivat loppujen lopuksi vain valuuttaa, jota hän oli jo vuosia yrittänyt vaihtaa naisten hyväilyihin, tai mikä tavallisempaa, päihteisiin. 

Istuessaan  noilla Tullintorin harmailla rappusilla, toisten juoppojen ja narkomaanien ympäröimänä, Timon mieleen juolahti, että vaikka hän ei ollut vielä 30 täyttänyt oli hän jo ylittänyt jonkin rajan, jota ihmisen ei pitäisi ylittää. Sameiden ajatustensa keskellä Timo yritti kohdistaan katseensa edessään olevalle aukealle ja yritti löytää miehen, jota oli luullut isäkseen, mutta mies oli jo kadonnut. 

Ja sitten. Aivan yhtäkkiä Timo tunsi olevansa aivan selvä. Lämmin turtumus, joka oli kietonut hänet vaippaansa kuin peite oli poissa ja Timo tunsi kylmän viiman ihollaan ja inhottavan kosteuden housuissaan. Hetken hän tunsi punastuvansa, koska luuli, että lätäkkö johon hän oli istunut ei ollutkaan lätäkkö, vaan että hän oli laskenut alleen. Timo nousi hätäisesti seisomaan, kääntyili katsomaan itseään ja tunnusteli housujaan edestä ja takaa kunnes tajusi, että ei ollutkaan pissannut housuun, vaan märkyys todella johtui siitä, että hän oli huumepäissään istunut lätäkköön. 

Timo jäi hetkeksi aikaa seisomaan hieman horjuen paikalleen. Sitten hän sylkäisi, nosti maassa lojuneen keltaisen muovikassin, jossa oli pari kaljaa ja toppa tupakanpuruja ja lähti tallustelemaan kohti Nekalaa, jossa toivoi tyttöystävänsä vielä päästävän hänet sisään.