Pieniä tarinoita

Ameriikan raitti

Tiistai 10.3.2020 klo 22:12


1960- lukua pidetään yhtenä historian murroskohdista, jolloin vanhat normit murtuivat ja lupaus valoisemmasta tulevaisuudesta tuntui todella mahdolliselta.

Tuota 60- luvulla alkanutta muutosta ja sen vaikutuksia amerikkalaiseen yhteiskuntaan tarkastelee Christopher Caldwell kirjassaan Age of Entitlement: America Since the Sixties. Caldwellin mukaan monet perustavanlaatuisimmista muutoksista, jotka saivat alkunsa 60- luvulla liittyivät lainsäädäntöön, jonka tarkoitus oli lopettaa rotusorto Yhdysvaltain etelävaltioissa. Rotusorron lopettamisella oli pitkäkestoisia ja ennalta arvaamattomia vaikutuksia, koska tuon sorron lopettamiseksi valtiolle annettiin valtuuksia ja tehtäviä, jollaisia sillä ei ollut milloinkaan rauhan aikana ollut.

Rotusorron lopettaminen oli epäilemättä moraalisesti oikein, mutta lainsäädäntöön, jolla rotusorto etelävaltiosoissa lopetettiin, liittyi kuitenkin ongelma. Lainsäädäntö oli nimittäin Yhdysvaltain perustuslain vastainen, sillä segregaation lopettaminen tarkoitti puuttumista Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen (First amendment) takaamaan kokoontumisvapauteen.

Jos kokoontumisvapaus tarkoittaa, että vapaa kansalainen saa itse päättää, kenen kanssa hän viettää aikaansa ja kenen kanssa ei. Niin silloin se tarkoittaa, että voit halutessasi perustaa jalkapallojoukkueen, jossa pelaa vain ruotsalaisia tai ravintolan, joka on tarkoitettu vain juutalaisille. Rotusorron lopettamiseksi säädetyt lait kajosivat tuohon vapauteen pakottaen, niin jalkapallojoukkueet kuin ravintolatkin, ottamaan jäsenikseen ja asiakkaikseen ihmisiä, joita jalkapallojoukkueiden ja ravintoloiden omistajat, pelaajat ja työntekijät eivät olisi halunneet asiakkaikseen ja jäsenikseen ottaa.

60- luvun myötä valtio alkoi puuttua ihmisten työ- ja seuraelämään tavalla, joka oli ennenkuulumatonta Amerikassa.

Lainsäädäntö käsitettiin kuusikymmentäluvulla kuitenkin väliaikaiseksi työkaluksi, jolla etelävaltiot potkaistaan kerralla nykyaikaan pohjoisvaltioiden tasolle. Amerikkalaiset ajattelivat, että kun etelävaltioiden syrjivät käytännöt on poistettu, asia on loppuun käsitelty, eikä siihen tarvitse enää palata. Kuusikymmentäluvulla tehtyjen kyselytutkimusten mukaan enemmistö (70 – 83 %) pohjoisten osavaltioiden asukkaista olikin sitä mieltä, että etelävaltioiden ulkopuolella mustia kohdeltiin yhtä hyvin kuin valkoisiakin. Martin Luther Kingin ja muiden aktivistien vaatimusten ei koskaan ajateltukaan koskevan koko Yhdysvaltoja, vaan vain tiettyjä sorrettuja ihmisiä tietyissä osavaltioissa.

Caldwellin mukaan lainsäädännöstä tuli ongelma, koska sen myötä Amerikan perinteiset kansalaisoikeudet muuttuivat ihmisoikeuksiksi. Kansalaisoikeudet tarkoittivat vapautta jostakin, lähinnä valtion tyranniasta ja noiden oikeuksien varaan Amerikan Yhdysvallat oli rakennettu, mutta ihmisoikeudet tarkoittivat oikeutta johonkin. Kansalaisoikeudet tarkoittivat oikeutta perustaa jalkapallojoukkue, ihmisoikeudet taas oikeutta päästä siihen pelaamaan.

Eikä aikaakaan, kun muutkin ryhmät alkoivat vaatimaan itselleen, ei vaputta jostakin, vaan oikeuksia johonkin. Naisten, seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien lisäksi Amerikkaan syntyi vaikeasti määriteltävissä oleva ihmisryhmä nimeltä värilliset (people of colour). Jonka ainoa yhteinen nimittäjä oli, että sen jäsenet eivät olleet valkoisia. Ja vaikka kukaan ei ollut ihmisoikeuslainsäädäntöä sellaiseksi tarkoittanutkaan, se jakoi amerikkalaiset ihmisiin, joilla oli oikeuksia johonkin, eli värillisiin ja muihin niin sanottuihin vähemmistöihin ja ihmisiin, joilla oli tuo jokin, johon kaikilla muilla oli nyt oikeus. Eli valkoisiin miehiin.

Käytännössä tuo jokin oli Amerikan Yhdysvallat ja tuohon johonkin liittyi lupaus menestyksestä ja vauraudesta. Ja koska kyse ei ollut enää vapaudesta jostakin, vaan oikeudesta johonkin muuttui vauraus oikeudeksi ja sen puutteesta tuli, ei vain sosiaalinen, vaan moraalinen ongelma, josta vastuussa olivat valkoiset miehet, joilla vaurautta oli pisimpään ollut.

Kuusikymmentäluvulla luotu lainsäädäntö antoi myös tuomioistuimille aivan erilaisen vallan päättää asioista kuin sillä oli aiemmin ollut. Eikä tuo valta näyttänyt enää toteuttavan demokratian periaatteita.

Esimerkiksi abortin ja homoliittojen sallimisesta ei Yhdysvalloissa päätetty demokraattisesti kuten Suomessa, vaan kongressin ja senaatin sijaan päätöksen tekivät tuomioistuimet. Eivätkä tuomioistuimet päättäneet ainoastaan mitä tuli sallia, vaan myös sen, mitä sai kieltää. Esimerkiksi Kaliforniassa järjestettiin vuonna 1994 kansanäänestys lakiesityksestä, joka olisi kieltänyt laittomilta siirtolaisilta sosiaalietuudet. Esitys meni heittämällä läpi, mutta lakia ei koskaan saatu voimaan paikallisen tuomioistuimen päätettyä, että lakiehdotus oli laiton, koska sen tulkittiin vaikuttavan maahanmuuttopolitiikkaan, joka oli vuorostaan kansallista, ei paikallista lainsäädäntöä.

Syystä tai toisesta tuomarit olivat kuitenkin hiljaa, kun Kaliforniassa säädettiin vuonna 2017 laki, jonka tarkoitus on estää paikallisviranomaisia pidättämästä karkotuspäätöksen saaneita laittomia siirtolaisia, jos heitä ei ole tuomittu vakavista rikoksista. Ilmeisesti karkotuspäätökset ja niiden toimeenpaneminen eivät liitykään maahanmuuttopolitiikkaan? Laissa ei myöskään ollut mitään uutta tai ihmeellistä, vaan vastaavia lakeja on ollut voimassa kaupunkitasolla Kaliforniassa jo vuosikymmeniä.

Jotain amerikkalaisesta nykytavasta tehdä politiikkaa kertoo sekin, että Trumpin hallinnon vastaus Kalifornialle oli haastaa se oikeuteen. Trumpin hallinto luonnollisesti hävisi jutun.

Toinen merkittävä 60- luvulla alkanut muutos oli luonteeltaan demografinen ja se sai alkunsa vuonna 1965 uudistetusta maahanmuuttoa koskevasta lainsäädännöstä. Vuoteen 1965 asti USA:n maahanmuuttopolitiikan tarkoitus oli ollut pitää Amerikka väestöltään eurooppalaisena ja 60- luvun puolivälissä Amerikka olikin suunnilleen 90 % valkoinen. Ja vaikka lainsäätäjät aikanaan vakuuttivat, ettei uusi lainsäädäntö tulisi muuttamaan USA:n demografista rakennetta, niin nykyisten ennusteiden mukaan valkoiset amerikkalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan joskus 2040- luvulla.

Vuoden 1965 jälkeen USA:han onkin muuttanut 59 miljoona ihmistä, joista valtava enemmistö Euroopan ulkopuolelta. Luku on hämmästyttävä, kun ottaa huomioon, että se on 16 miljoonaa ihmistä enemmän kuin Amerikkaan muutti sitä edeltävän 350 vuoden aikana!

No. Onneksi erilaisuus on rikkaus.

Rikkaus ei kuitenkaan ole jakautunut tasaisesti, vaan tämän päivän Amerikka on velkaantuneempi kuin koskaan. USA:n valtionvelka vuonna 2020 on mukavat kaksikymmentäneljä triljoonaa, eli kaksikymmentäneljättuhatta miljardia dollaria ja on suurempi kuin koko maan bruttokansantuote. Mustat, joita uuden lainsäädännön oli tarkoitus auttaa, muodostavat 13 % väestöstä, ovat edelleen enimmäkseen köyhiä ja tekevät suunnilleen puolet USA:n murhista ja ryöstöistä. Kaikki tämä siitä huolimatta, että positiivinen syrjintä (affirmative action) suosii mustia esimerkiksi korkeakoulujen pääsykokeissa.   

Valkoisista on tullut puolestaan jonkinlaisia Amerikan sylkykuppeja, joiden huolet ja murheet kuitataan rasismina, valkoisena heikkoutena (white fragility) tai etuoikeutettujen valituksena (white privilege) ja varsinkin republikaanien äänestäjät kuvataan, niin uutisissa kuin populaarikulttuurissakin aseita ja raamattuja heilutteleviksi junteiksi, joiden on jo aikakin kuolla sukupuuttoon.

Hyvä uutinen onkin, että niin nuo juntit ovat tekemässäkin. Syntyvyyden laskun ja itsemurhien kasvun lisäksi huumekuolemat ovat nousseet Amerikassa aivan uudelle tasolle ja vuonna 2016 yli 60000 amerikkalaista kuoli huumeiden yliannostukseen. Kuolleiden määrä vuodessa on siis suurempi kuin Amerikan miestappiot koko vietnamin sodassa. Hieman perspektiiviä uhrien määrästä antaa sekin, että aiemmin, esimerkiksi seitsemän- ja kahdeksankymmentäluvuilla huumeisiin kuoli noin 1 – 2 amerikkalaista per 100000 henkeä ja molempina vuosikymmeninä huumeiden käyttö aiheutti moraalipaniikin. Vuonna 2016 huumeisin kuoli 20 amerikkalaista sadastatuhannesta, eikä aihe noussut kunnolla edes otsikoihin ennen Trumpin vaalikampanjaa. Ja miksi se olisi noussutkaan? Ongelmahan oli pahin sellaisissa ikävystyttävän valkoisissa osavaltioissa kuin New Hampshire, Ohio, Pennsylvania ja Länsi-Virginia, joissa kuolleisuus nousi 40 - 50 henkeen per satatuhatta amerikkalaista.

Onneksi uusia amerikkalaisia tulee kuitenkin rajan yli koko ajan lisää.

Mutta entäpä republikaanit? Eikö Amerikassa ole voimakas kristillinen oikeisto ja konservatiivinen liike, jolla on sekä rahaa, että kannatusta? Eivätkö republikaanit ole itse asiassa nytkin vallassa? Republikaaneista ja konservatiiveista Caldwell toteaa lakonisesti, että heidän poliittinen ohjelmansa 60- luvulta alkaen on ollut yhdistelmä alhaisia veroja ja hyödytöntä nostalgiaa. Esimerkiksi Ronald Reaganin oli tarkoitus panna laiton maahanmuutto kuriin ja kumota mustia suosiva positiivinen syrjintä (affirmative action). Reagan ei saanut kumpaakaan aikaiseksi, mutta sen sijaan hän kevensi keskiluokan verotusta, kasvatti puolustusmäärärahoja ja piti paljon hyvältä kuulostavia puheita.

Konservatiivit eivät saa Amerikassa mitään aikaan, päättymättömiä sotia lukuun ottamatta, koska he eivät ole tajunneet, että se, miten asioita saadaan aikaan on muuttunut. Caldwellin mukaan uusi ihmisoikeus lainsäädäntö on käytännössä korvannut USA:n vanhan perustuslain, johon konservatiivit vieläkin uskovat. Ihmisoikeudet ovat uusi perustuslaki ja uusi perustuslaki vaatii uudenlaisen järjestelmän. Eikä tässä uudessa järjestelmässä päätöksiä tehdä vaaliuurnilla, vaan tuomioistuimissa. Ja jos kansan tahto on ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa, niin kuin se oli kolmessakymmenessä osavaltiossa, joissa äänestettiin homoliittoja vastaan, sen pahempi kansan tahdolle.

Entä mitä tämä kaikki tarkoittaa Amerikan tulevaisuuden kannalta?

Ennen 60- luvulla alkanutta demografista ja lainsäädännöllistä muutosta amerikkalaiset tunnistivat toisensa amerikkalaisiksi, koska he olivat juuriltaan eurooppalaisia. Heille historia oli eurooppalaisten historiaa, uskonto kristinuskoa ja Amerikan perustuslakiin kirjatut periaatteet vapautta jostakin.

Mutta kun amerikkalaiset muuttuvat kokoelmaksi ihmisiä, joita ei yhdistä ihonväri, uskonto eikä historia, vaan käsitys siitä, että heillä on oikeus johonkin, niin mikä se jokin oikein on, jonka on tarkoitus pitää tuo kansakunta koossa?

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini