Pieniä tarinoita

Suuri muutto

Keskiviikko 7.4.2021 klo 21:39


Vuosien 1960 ja 1980 välillä tapahtunutta muuttoaaltoa maaseudulta kaupunkeihin ja Ruotsiin, kutsutaan sosiologiassa suureksi muutoksi. Suuri muutto on yksi merkittävimpiä tapahtumia sodanjälkeisessä Suomessa ja siitä on kirjoitettu useita kirjoja ja tutkimuksia, joista tunnetuin lienee Matti Kortteisen Lähiö, tutkimus elämäntapojen muutoksesta, joka julkaistiin vuonna 1982. Kortteinen, josta tuli myöhemmin kaupunkimaantieteen professori, haastatteli tutkimukseensa vantaalaisen kerrostalolähiön asukkaita ja kuvasi niitä ongelmia ja haasteita, joita maalta muuttaneet suomalaiset kokivat uudessa ympäristössään.

Suuri muutto tuli mieleeni, kun näin eri medioiden otsikoita Supon raportista, jossa äärioikeistolaisen terrorismin uhka oli mainittu yhdessä muslimifundamentalistien kanssa. Jutuissa kerrottiin väestönvaihtoteoriasta, joka on kuulemma salaliittoteoria, johon nuo sekopäiset natsit uskovat. Salaliittoteorian mukaan länsimaiden väestöä ollaan tietoisesti vaihtamassa.

Väestönvaihtoteorian on alun perin lanseerannut Renaud Camus vuonna 2011 julkaistussa kirjassaan Le Grand Remplacement, jota ei valitettavasti ole saatavilla suomeksi. En ole kyseistä kirjaa lukenut, joten en osaa sanoa kuinka järkevä tai järjetön tuo väestönvaihtoteoria on, mutta sen olen kyllä huomannut, että jonkinlaisia muutoksia maamme väestösuhteissa on 1990- luvulta lähtien tapahtunut.

Olen myös pannut merkille, että emme elä missään anarkotyranniassa, jossa vallitsevat viidakon lait ja kaikki saavat tehdä mitä haluavat. Joten ilmeisesti jonkun on täytynyt haluta lisääntynyttä maahanmuuttoa ja kaikista julkkisrahoitteisista kotouttamisohjelmista ja kielikursseista päätellen, joku myös hallinnoi tuota maahanmuuttoa. Kun vielä otetaan huomioon, että suomalaisten syntyvyys on ollut alle uusiutumistason yli 50 vuotta, joka tarkoittaa, että suomalaisten määrä vähenee samalla kun maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä määrä kasvaa, niin en ole aivan varma, että väestönvaihtoteoria on vain vainoharhaisen mielen kehittämä salaliitto.

Vaikka on kyllä myönnettävä, että olen kuullut ihmisistä, jotka uskovat, että käynnissä olevan demografisen muutoksen takana ovat ilkeät juutalaiset, jotka haluavat islamisoida Euroopan ja vapauttaa kapitalismin kansallisvaltioiden kahleista hukuttamalla ne siirtolaisista koostuvan halpatyövoiman tulvaan.

Mutta toisaalta, kyllä 1960- luvullakin, jossain takahikiällä asui joku maatalon isäntä, joka uskoi, että suuri muutto ja maaseudun autioituminen oli juutalaisten, sosialistien taikka ilkeiden kapitalistien salaliitto. No. Ei se varmaan ollut, mutta jos se ei ollut salaliitto, niin tarkoittaako tämä, että suurta muuttoa ei koskaan tapahtunutkaan? Jos minä menen nyt sinne takahikiälle ja näen vain hylättyjä taloja ja kylänraitilla ainoastaan vanhuksia, niin kärsinkö minä harhoista? Entäpä, jos menenkin takahikiän sijaan Puotinharjun ostarille ja huomaan, että kaikki ne suomalaiset, joita siellä näkyi palloilemassa vielä 90- luvulla ovat kadonneet ja tilalle on tullut lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia, niin uskonko minä salaliittoihin?

Kuten sanottu, voi aivan hyvin olla ihmisiä, jotka uskovat meneillään olevan demografisen muutoksen olevan ilkeiden juutalaisten tai liskoihmisten tekosia, mutta mitä sitten? Niin kuin viisas mies joskus sanoi. Hulluja on kaikkialla, jopa mielisairaaloissa. Oleellista väestönvaihtoteoriassa ei olekaan se, mitä Camus on oikeasti kirjoittanut tai mihin salaliittoon kukin uskoo, vaan se mitä Yleisradion tapaiset kunnianarvoisat julkaisut tuosta väestönvaihtoteoriasta kirjoittavat. Minkä tahansa yhteiskunnallisen ilmiön kritiikin voi nimittäin saada näyttämään hullulta, jos onnistuu kuvaamaan sen kriitikot epäilyttäviksi tyypeiksi, kuten kummallisiin salaliittoihin uskoviksi terroristeiksi ja yksinkertaistamaan heidän näkemyksensä karikatyyreiksi.

En henkilökohtaisesi usko väestönvaihtoteoriaan yksinkertaisesti siksi, että en tiedä mitä sillä tarkoitetaan. Mutta olen toisaalta hyvin perillä siitä, että niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin on runsaasti tahoja, jotka haluavat, kuka mistäkin syystä lisätä maahanmuuttoa Eurooppaan. Ja koska lähes kaikkien Euroopan maiden syntyvyys on alle uusiutumistason tarkoittaa tämä loogisesti sitä, että Euroopan väestö vaihtuu.

Tämä demografinen muutos on heittämällä aikamme tärkein tapahtuma, enkä oikein usko, että sen käsitteleminen äärioikeiston salaliittoteoriana on kauhean viisasta.  

Sinänsä varoitukset, niin muslimien kuin äärioikeiston terrori-iskuista ovat varmasti aivan asiallisia. Islam käskee muslimeita pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan ja vaikka suomalaiset ja eurooppalaiset ovat tyypillisesti vastanneet niin terrori-iskuihin kuin islamisaatioon yleensäkin lähinnä apatialla, niin epäilen, että jossain vaiheessa malja vuotaa yli sen toiseltakin reunalta. Aluksi asialla ovat luultavasti yksinäiset sudet tai Breivikin kaltaiset aidot sekopäät, mutta valtion väkivaltamonopolin heiketessä ja yhteiskuntien hajotessa etnisten ja uskonnollisten ryhmien tilkkutäkiksi syntyy pikkuhiljaa myös järjestäytyneitä oikeistolaisia ryhmiä, jotka ovat valmiita suoraan toimintaan.

En usko, että tulevaisuus on tähtiin kirjoitettu ja periaatteessa me voimme aivan hyvin estää Suomea muuttumasta etnisten ryhmien tilkkutäkiksi. Mutta niin tehdäksemme meidän täytyisi tunnustaa, että johtuen toisaalta suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä ja toisaalta maahanmuutosta meidän väestömme todella vaihtuu. Meidän pitäisikin lakata valehtelemasta itsellemme, että potentiaaliset terroristit, niin islamilaiset kuin oikeistolaisetkin, ovat jonkin ihmeellisen väärinkäsityksen uhreja ja ettei heitä siksi tarvitse ottaa vakavasti.

Islamilainen terrorismi johtuu siitä, että islam todella käskee seuraajiaan sotaan vääräuskoisia vastaan ja äärioikeistolainen terrorismi johtuu siitä, että länsimaalaiset pelkäävät menettävänsä oman maansa muille ihmisille, koska alhaisen syntyvyyden ja maahanmuuton seurauksena he todella menettävät oman maansa muille ihmisille.

Pitkässä juoksussa on aivan yhdentekevää, kuinka monta kertaa me sanomme päivän aikana salaliitto. Jos me haluamme ottaa terrorismin uhan vakavasti, niin meillä pitäisi olla mahdollisimman vähän islamia ja mahdollisimman vähän väestönvaihtoa. En haluaisi olla pessimisti, mutta pahaa pelkään, että kaikista raporteista ja varoitteluista huolimassa, kumpaakin on tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini