Kuuntele podcastina

Marraskuun 11 päivä Iltasanomissa ilmestyi juttu keski-ikäisestä parisuhteessa elävästä biseksuaalimiehestä, joka omisti seksinuken, jonka kanssa hän kertoi käyvänsä orgioissa. Aiemmin syksyllä Iltalehti kertoi puolestaan 60-vuotiaasta naisesta, joka alkoi tuottaa sisältöä Onlyfans sivustolle ja jonka lapset kannustivat äitiään tämän uudessa harrastuksessa. 

Marraskuun 11 päivä Iltasanomissa ilmestyi juttu keski-ikäisestä parisuhteessa elävästä biseksuaalimiehestä, joka omisti seksinuken, jonka kanssa hän kertoi käyvänsä orgioissa. Aiemmin syksyllä Iltalehti kertoi puolestaan 60-vuotiaasta naisesta, joka alkoi tuottaa sisältöä Onlyfans sivustolle ja jonka lapset kannustivat äitiään tämän uudessa harrastuksessa.

Britanniassa julkaistiin puolestaan uusi väestötilasto, jonka mukaan valkoiset britit ovat jääneet vähemmistöksi maan kolmessa suurimmassa kaupungissa Lontoossa, Birminghamissa ja Manchesterissa. Maan pääkaupungissa Lontoossa, jossa valkoiset britit ovat olleet vähemmistönä jo yli kymmenen vuotta, heidän määränsä tippui 37 % väestöstä eli reiluun kolmannekseen. Saman tilaston mukaan enää alle puolet briteistä on kristittyjä. 

Ja niin minä aloin miettiä, löytyisikö näille orgioissa juokseville biseksuaaleille ja englantilaisten sukupuutolle kenties jokin yhteinen nimittäjä?                                             

Sillä, jos katsotaan mitä saarivaltakunnassa tapahtuu, niin lienee aiheellista kysyä mitä järkeä tässä oikein on? Miksi britit ja eurooppalaiset ovat päättäneet lakata lisääntymästä ja antaa maansa vieraille ihmisille? Tai miksi orgiat ja seurustelu muovisen nuken kanssa esitetään lehdessä normaalina harrastuksena kuin kyseessä olisi jalkapallo tai pöytätennis?

Jos aloitetaan maahanmuutosta ja sen älyttömyydestä, niin Englannin kanaalin yli on tänä vuonna tullut laittomasti yli 40 000 turvapaikanhakijaa, joista ylivoimaisesti suurimman joukon muodostavat albanialaiset. Albaniassa ei ole käynnissä mitään konfliktia, jonka perusteella turvapaikka voitaisiin edes teoriassa myöntää, jonka lisäksi kanaalin ylitykset olisi yksinkertaista estää, koska kanaali on kapeutensa takia helppo valvoa ja turvapaikanhakijat lähtevät liikkeelle Ranskasta, jonne heidät voisi turvallisesti palauttaa loukkaamatta kenenkään ihmisoikeuksia.

Ja silti. Kukaan ei tee mitään. Miksi?

Jos tarkastellaan Britannian ja albanialaisten sijaan pelkästään Englantia, joka ei siis ole sama asia kuin Iso-Britannia, mutta jonne valtava enemmistö maahanmuuttajista päätyy ja jossa sen suurimmat kaupungit kuten edellä mainitut Lontoo, Birmingham ja Manchester sijaitsevat, niin huomataan, että Englannin pinta-ala on vain reilu kolmannes Suomen pinta-alasta ja siellä asuu jo nyt 10 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa.

Mitä järkeä on Englannin kaltaisen maan, joka on jo nyt niin täynnä, että se on ratketa liitoksistaan ottaa vastaan laivalastillinen albaaneja päivässä? Varsinkin, kun Britannia myönsi vuonna 2021 oleskeluluvan yli miljoonalle uudelle maahanmuuttajalle. Mihin nämä kaikki ihmiset on tarkoitus saada mahtumaan? Miten tällainen ihmisvyöry kuormittaa terveydenhuoltoa ja mitä se tekee asuntomarkkinoille? Miten kaikkien näiden ihmisten, jotka puhuvat varmaankin maailman jokaista kieltä ja tunnustavat jokaista mahdollista uskontoa, on tarkoitus tulla toimeen keskenään? Onko jollakulla vastauksia näihin kysymyksiin? Yrittääkö kukaan edes vastata niihin?

Kun nyt jo lakkautetun Brexit puolueen perustaja Nigel Farage kertoi Twitterissä valkoisten jäämisestä vähemmistöön maan kolmessa suurimmassa kaupungissa, kommentoi konservatiivipuolueen kansanedustaja ja entinen sisäministeri Sajid Javid Twiittiä kysymällä ”mitä sitten?” Javid on pakistanilaistaustainen muslimi, joten voidaan tietysti ajatella, että Britannian valkoinen kuolema on hänellä vain iloinen asia. Mutta jos olemme reiluja Javidia kohtaan, niin mitä muuta hän olisi voinut sanoa? Että, hän onnellinen? Että, hän on pahoillaan? Mistä hän olisi voinut olla onnellinen tai pahoillaan? Javid elää maailmassa, jossa valkoisuudella tai kristinuskolla ei katsota olevan mitään merkitystä tai ainakaan niillä ei ole mitään sellaista positiivista merkitystä, että kukaan normaali poliitikko voisi kauhistella niiden vähenemistä saamatta ämpärillistä rasismisyytöksiä niskaansa.

Eikä valkoisuudella ja kristinuskolla ole mitään positiivista merkitystä, koska britit ovat jo vuosikymmeniä kertoneet itselleen tarinaa, jonka mukaan niillä ei ole, eikä saakaan olla mitään positiivista merkitystä. Jo vuosikymmeniä Britit ovat lukeneet kirjoja ja katsoneet elokuvia, tv-sarjoja ja mainoksia, joissa valkoiset naiset mustien miesten tai muslimien kainalossa on kuvattu positiivisessa valossa. Ja jos noissa elokuvissa, tv-sarjoissa tai mainoksissa on tarvittu jokin oikein konnamainen henkilöhahmo, niin tuo henkilöhahmo on voitu loihtia esiin kuvaamalla hänet sellaiseksi ihmiseksi, jonka mielestä valkoiset naiset mustien miesten tai muslimien kainalossa ovat ongelma. Tai joka on muuten vain suhtautunut skeptisesti mustiin, muslimeihin tai maahanmuuttajiin yleensä.

Ja jos tämä analyysi tuntuu ylilyönniltä. Niin mene katsomaan televisiota ja laske kuinka monta elokuvaa tai tv-sarjaa löydät, joissa maahanmuuttoon, islamiin tai afrikkalaisiin kielteisesti suhtautuva henkilö kuvataan jonain muuna kuin ilkeänä roistona tai ajastaan jälkeen jääneenä höppänänä. Ja koska me olemme opettaneet itsemme ajattelemaan näin, ei kukaan halua vastustaa afrikkalaisia, islamia tai albanialaisten maahanmuuttoa, koska kukaan ei halua, että hänen ajatellaan olevan roisto tai ajastaan jälkeen jäänyt höppänä.

Tarina, jota britit ovat jo vuosikymmeniä kertoneet itselleen, on että he ovat yksilöitä. Näin yhtäältä siksi, että toisen maailmansodan jälkeen syntynyt ennenkokematon vauraus on saanut vanhan kristillisen moraaliin tuntumaan ahdistavalta ja ihmisiä rajoittavalta. Ja toisaalta siksi, että heidän kollektiivinen identiteettinsä, historiallinen, uskonnollinen tai rodullinen olisi käytännössä sulkenut suurimman osan maahanmuuttajista brittiläisyyden ulkopuolelle. Ja koska Britanniaan on kuitenkin tullut maahanmuuttajia maailman joka kolkalta, on niin intellektuelleista kuin noiden elokuvien ja tv-sarjojen käsikirjoittajista ja ohjaajista tuntunut moraalisesti oikealta laajentaa tuota brittiläisyyden käsitettä kertomissaan tarinoissa. Näin yksinkertaisesti siksi, että noissa tarinoissa maahanmuuttaja on ollut se heikompi osapuoli ja heikompi on tietysti se, jonka puolta oikeamielisten ihmisten tulee pitää. Ja mikä olisikaan parempi tapa pitää heikomman puolta, kuin ottaa hänet, häntä aiemmin vainonneen vahvemman ryhmän täysivaltaiseksi jäseneksi.

Sivumennen sanoen tämä on erityisen yleistä Amerikassa, jossa on tapana kirjoittaa mahdollisimman hienoja ja vaikutusvaltaisia rooleja mustille hahmoille. Sellaisia kuin älykäs tiedemies, lääkäri tai Yhdysvaltain presidentti.

Samalla kun brittiläisyyden tai englantilaisuuden käsitettä venytettiin käsittämään niin mustat karibialaiset, Intian hindut kuin hunnutetut musliminaisetkin, noiden karibialaisten, hindujen ja hunnutettujen naisten sallittiin pitää oma kulttuurinsa, sekä historiallinen, rodullinen ja uskonnollinen identiteettinsä. Näin yksinkertaisesti siksi, että kulttuurin tuottajat eivät olleet karibialaisia, hinduja, eivätkä muslimeja, eivätkä siksi voineet kirjoittaa uutta identiteettiä noille itselleen vieraille ryhmille, vaikka olisivat halunneetkin. Sillä loppujen lopuksi, jonkin ryhmän identiteetin, voivat muuttaa vain ryhmän jäsenet itse. Ainoa mitä sisällöntuottajat voivat tehdä oli, joko hyväksyä noiden ryhmien jäsenet briteiksi tai olla hyväksymättä. Mutta samalla kun britit hyväksyivät nuo heistä itsestään poikkeavat ihmiset oman ryhmänsä jäseniksi, tulivat he samalla hyväksyneeksi kaikki ne kulttuurit ja uskomusjärjestelmät, joihin nuo ihmiset olivat identiteettinsä kiinnittäneet ryhmänsä jäseniksi.

Niinpä briteistä ja englantilaisista tuli yksilöitä, jotka voivat olla mustia tai valkoisia, kristittyjä tai ateisteja, homoja, heteroita, hinduja tai muslimeja. Ja tuo tarina yksilöistä, on se tarina, joka yhdistää tämän kirjoituksen alussa mainittua nukkemiestä, digitaaliseen prostituution hurahtanutta mummoa ja Englannin kansallista itsemurhaa.

Tämä laukalle lähtenyt individualismi, joka on murtanut brittien kollektiivisen identiteetin, on syy siihen, että englantilaiset voivat muuttua vähemmistöksi omassa maassaan, lehdet voivat glorifioida vanhusten prostituutiota ja mies voi seurustella pumpattavan Barbaran kanssa ilman, että kukaan sanoo mitään. Eikä kukaan sano mitään, koska me olemme opettaneet itsemme ajattelemaan, että me emme ole minkään ryhmän jäseniä, jota yhdistäisi jokin moraali, historia tai tietynlaiset tavat. Vaan päinvastoin, me olemme yksilöitä, joiden tulee olla mahdollisimman vapaitu tuosta moraalista, historiasta ja vanhojen tapojen painolastista.

Miehet voivat seurustella nukkejensa kanssa ja valkoiset englantilaiset voivat kaikessa rauhassa kuolla sukupuuttoon, koska meidän mielestämme ei ole mitään oikeaa tapaa olla englantilainen tai mies. Toisin sanoen englantilaisuudesta ja miehuudesta on tullut meille sisällöllisesti merkityksettömiä. Ja niistä on tullut sisällöllisesti merkityksettömiä, koska me olemme kertoneet itsellemme neljännesvuosisadan tarinoita, joiden mukaan ne ovat sisällöllisesti merkityksettömiä. Ja nyt kun rajat niiden ympäriltä on purettu englantilaiset voivat olla mustia, muslimeja, hinduja tai aasialaisia. Ja miehet voivat puolestaan olla homoja heteroita, naimisissa tai naimattomia. Ja kun uusi translaki tulee Suomessa voimaan, voivat miehet olla myös naisia.

Seikka, joka ei varmaan ole lainkaan hämmentävä heräävää seksuaalisuuttaan ihmetteleville teineille.

Pahoittelen, että jankutan näitä samoja asioita, mutta kuten unkarilaisbrittiläinen sosiologi Frank Furedi on sanonut, rajat osoittavat sen paikan, mistä asiat alkavat. Jos sinä menet suurelle ruohokentälle jalkapallokentän muotoisten rajojen sisäpuolelle, niin sinä olet jalkapallokentällä. Mutta, jos nuo rajat pyyhitään pois, sinä et ole enää jalkapallokentällä, eikä mitään jalkapallokenttää ole enää olemassakaan. Mutta tämä ei ole ainoa tapa hävittää jalkapallokenttä, vaan aivan yhtä tehokasta on tuoda kentälle ratsastajia, golfaajia ja auringonpalvojia ja kertoa palloilijoille, että tämä kenttä kuuluu ihan yhtä paljon noille golffareille ja auringonpalvojille kuin pallon potkijoillekin. Sillä rajat osoittavat sen, mistä jokin alkaa, vain sillä edellytyksellä, että se jokin todella alkaa tuon rajan toiselta puolelta.

Ja jos palaamme jalkapallo allegoriasta takaisin Englantiin, niin tämä englantilaisten sukupuutto ei johdu mustien, muslimeiden, albanialaisten tai Sajid Javidin ilkeydestä. Itse asiassa herra Javid voi aivan hyvin olla kunnon mies ja hänen majesteettinsa uskollinen alamainen.  Vaan se johtuu siitä, että englantilaiset ovat alkaneet uskoa, että englantilaisia erityisenä ryhmänä, jolla on oma historiansa, uskontonsa ja ulkoiset piirteensä, ei ole olemassakaan. Ja jos tuota ryhmää ei ole olemassa, niin miksi sen rajojen pitäisi olla hyvin vartioituja, jos ihmiset rajan kummallakin puolen ovat täysin samanlaisia?