Kuuntele podcastina

Yksi keskeisimpiä argumentteja kaltaisiani maahanmuuttopessimistejä vastaan on, että riippumatta maahanmuuton nykyisistä ongelmista, kuten työttömyydestä tai rikollisuudesta, noiden maahanmuuttajien jälkeläiset sopeutuvat uusiin kotimaihinsa ja omaksuvat länsimaalaisten liberaalit arvot. 

Yksi keskeisimpiä argumentteja kaltaisiani maahanmuuttopessimistejä vastaan on, että riippumatta maahanmuuton nykyisistä ongelmista, kuten työttömyydestä tai rikollisuudesta, noiden maahanmuuttajien jälkeläiset sopeutuvat uusiin kotimaihinsa ja omaksuvat länsimaalaisten liberaalit arvot.

Mitä nuo arvot oikein ovat, onkin sitten vaikeampi kysymys, mutta melko suurella varmuudella voitaneen sanoa, että ainakin usko demokratiaan, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sananvapauteen ovat arvoja, jotka erottavat Suomen kaltaiset kehittyneet demokratiat hieman vähemmän kehittyneistä demokratioista, sekä muista valtiomuodoista.

Mutta, jos noita kolmea arvoa tarkastellaan hieman lähemmin, niin millainen niiden tila on tämän päivän Suomessa? Noista arvoista sananvapaus lienee ilmeisimmän hyökkäyksen kohteena, kun ihmiset ovat alkaneet keksiä sellaisia sanoja kuin islamofobia ja vihapuhe vaientaakseen mielipiteitä, joista he eivät itse pidä. Ja jos vihapuheesta valittaminen tuntuu oikeiston hysterialta, niin tuo halu vaientaa toisinajattelijat on jo valunut lainsäädäntöön ja oikeusministeriön ylläpitämällä yhdenvertaisuus.fi sivustolla kerrotaan erikseen, että vihapuhe ei kuulu sananvapauden piiriin ja että epäluulo rotua tai uskontoa kohtaan voi täyttää rangaistavan vihapuheen tunnusmerkistön.

Mutta mitä jos meidän oma kokemuksemme tai rikostilastot kertovat että, mustat ovat väkivaltaisempia kuin valkoiset, niin saako sen sanomisesta sakkoja? Entä saavatko noiden tilastojen ylläpitäjät sakkoja? Tai mikä vielä älyttömämpää, jos ihmiset itse selittävät tekojaan uskonnollaan, niin emmekö me saa huomata heidän uskonsa ja tekojensa välistä yhteyttä? Jos muslimit oikeuttavat naisten alistamisen tai terrori-iskut islamin opetuksilla, niin kuin muslimiterroristit tekevät (paras esimerkki tästä lienee islamilainen valtio, joka selitti kaikki kauheutensa islamilla), niin saako islamiin uskovista ihmisistä vetää jotain johtopäätöksiä? Vai ovatko tällaiset kysymykset sittenkin sitä vihapuhetta, joka ei enää nykysuomessa kuulu sananvapauden piiriin?

Jos siirrytään sananvapaudesta sukupuolten väliseen tasa-arvoon, niin sekin tuntuu joustavan islamin edessä. Feministit jaksavat kyllä kiinnittää huomiota siihen, kuinka naiset ovat miehiä useammin äitiyslomalla, mutta uskonnosta, jossa naisten alistaminen on arkipäivää ja joka näkyy kaikkialla huivipäisinä tai silmiin asti kaavutettuina naisina, ei sanota juuri mitään.

Puhuttaessa islamista ruvetaan sen sijaan usein puhumaan kulttuurista tai naisten omasta valinnasta, joka on hieman omituista ottaen huomioon, että myös äitiyslomien epätasaista jakautumista, voidaan selittää naisten omalla valinnalla ja suomalaisella kulttuurilla. Nykyfeminismin koko idea on käsittääkseni muuttaa kulttuuria ja ihmisten henkilökohtaisia valintoja siten, että miesten ja naisten valinnat poikkeavat mahdollisimman vähän toisistaan. Siksi tuntuukin omituiselta, että kulttuurit, jotka tuota muutosta eniten tarvitsisivat saavat olla varsin rauhassa toimittajien ja feministien hyökkäyksiltä.

Ja mitä arvoista viimeiseen, eli demokratiaan tulee, niin demokratian ihannoinnin on korvannut yhä useammin puhe oikeusvaltioperiaatteesta ja ihmisoikeuksista, jotka ovat hauskoja termejä, koska ensimmäistä ei kukaan ymmärrä ja jälkimmäisestä on tullut eräänlainen uskonto.

Ihmisoikeudet tietysti kuulostavat hyviltä ja kaikki niitä kannattavat, mutta mennessään liian pitkälle alkavat ihmisoikeudet rajoittaa, niin demokratiaa kuin sananvapauttakin. Näin yksinkertaisesti siksi, että asioiden julistaminen ihmisoikeuksiksi rajaa ne niin julkisen keskustelun, kuin demokraattisen päätöksenteonkin ulkopuolelle. Ja juuri tästä syystä yhä useampi asia halutaan julistaa ihmisoikeudeksi, sillä kun asia on julistettu ihmisoikeudeksi, muuttuu sen vastustaminen moraalittomaksi ja niiden vastustajat epäilyttäviksi ja pahoiksi ihmisiksi. Juuri sellaisiksi vihapuhujiksi, joista oli aiemmin puhe ja joita kenenkään ei kannata kuunnella, koska heidän puheensa luultavasti täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Ihmisoikeuskäsitteen laajenemisestä toimikoon esimerkkinä, vaikkapa abortti, joka on kuulemma ihmisoikeus, niin Suomen kätilöliiton, Amnesty Internationalin, kuin Suomen vapaa-ajattelijoidenkin mukaan.

Tässä voisi tietysti kysyä, että minkä ihmisen oikeuksista tässä oikein puhutaan? Äidin vai lapsen?

En kategorisesti vastusta aborttia, mutta on aika pitkälle vietyä sanoa, että sikiön poistaminen naisen kohdusta ja sen tappaminen on ihmisoikeus. Ehkä ei olisi aivan mahdotonta kuvitella, että abortin kaltaiset vakavat lääketieteelliset ja eettiset kysymykset vaativat hieman syvällisempää pohdintaa, kuin niiden julistaminen ihmisoikeuksiksi.

Kenties aborttia merkittävämpi oikeus on kuitenkin oikeus hakea kansainvälistä suojelua, jonka moni mieltää ihmisoikeudeksi ja josta ei siksi tarvitse keskustella. Mutta jos tuota oikeutta hakea turvapaikkaa tarkastellaan lähemmin, niin jokseenkin kaikilla kiinalaisilla olisi kai oikeus saada Suomesta kansainvälistä suojelua, jos he sanovat kannattavansa demokratiaa ja ovat siksi uhattuina omassa maassaan. Yksinkertaisesti siksi, että kaikki kiinalaiset, jotka kannattavat Kiinassa demokratiaa, ovat uhattuina omassa maassaan. Ja samaa logiikkaa voisi soveltaa, jokseenkin kaikkiin seksuaalivähemmistöihin Lähi-Idässä ja Afrikassa, kuten myös miljooniin ja taas miljooniin ihmisiin ympäri maailman, jotka elävät tässä tai tuossa diktatuurissa tai kuuluvat kurdien tai Pakistanin kristittyjen kaltaisiin vainottuihin vähemmistöihin.

Mutta palataanpa diktatuureista takaisin demokratiaan, jota me kaikki tietysti kannatamme.

Vai kannatammeko?

Sillä jos me kannatamme demokratiaa, niin kai meidän pitäisi pystyä jotenkin vaikuttamaan omaan lainsäädäntöömme ja valitsemaan ne ihmiset, jotka meidän lakimme säätävät. Mutta millainen mahdollisuus sinulla tai kenelläkään on vaikuttaa siihen, miten asioista päätetään? Sillä suuri osa lainsäädännöstä tulee suoraan Euroopan Unionista, jonka lisäksi EU jäsenyys luo ne puitteet, joissa lakeja ylipäätään voi Suomessa säätää.

Esimerkiksi EU komission puheenjohtaja on Ursula von der Leyen, joka on varmasti tärkeä nainen. Mutta kuka hänet tuohon tehtävään on nimittänyt? Ja mikä tärkeämpää, miten me pääsemme hänestä eroon, jos hän ei osaa hoitaa tehtäviään? Kuten olen ennenkin sanonut sinä voit pitää tai olla pitämättä Sanna Marinista, mutta pidit sinä hänestä tai et, niin ensi keväänä me saamme yhdessä päättää jatkaako hän pääministerinä tai ylipäätään kansanedustajana äänestämällä eduskuntavaaleissa. Mutta missä vaaleissa Ursula von der Leyenin jatkosta päätetään?

Kyse ei ole siitä, etteikö olisi paljonkin toimittajia ja poliitikkoja, jotka ovat huolissaan demokratian tilasta Euroopassa. He vain ovat tyypillisesti huolissaan demokratian tilasta Puolassa ja Unkarissa. Eikä siinä mitään. Kyllä Puolasta ja Unkarista saa olla huolissaan, mutta on aika selvää, että ne ovat meidän poliitikoillemme ja toimittajillemme mukavia vihollisia, koska ne ovat meidän kannaltamme jokseenkin yhdentekeviä.

Ja koska en ole mikään Unkari asiantuntina, niin myönnetään sekin, että ehkä Unkari todella on liusumassa oikeistolaiseksi diktatuuriksi. Mutta jos ollaan rehellisiä, niin kummalla instanssilla on sinun elämässäsi enemmän valtaa Unkarin pääministerillä vai Euroopan Unionilla? Entäpä kumman demokratiavajeesta poliitikot ja lehdistö ovat enemmän huolissaan?

En voi olla huomaamatta, että ihmiset, jotka ovat huolissaan demokratian tilasta, ovat tyypillisesti huolissaan sen tilasta jossain muualla kuin täällä. Ja jos sinä ihan oikeasti olet huolissasi demokratiasta tai yksilönvapauksista täällä, koskivatpa ne sitten pakollisia koronapasseja tai Euroopan Unionin kasvavaa valtaa, niin sinua kutsutaan helposti salaliittoteoreetikoksi, populistiksi tai joksikin vielä pahemmaksi.

Mutta palatakseni alun kotouttamiseen, niin minun on hyvin vaikea uskoa, että maahanmuuttajat alkavat uskomaan meidän arvoihimme, kuten sananvapauteen, demokratiaan ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon, kun näyttää siltä, että emme oikeasti usko niihin itsekkään.