Kuuntele podcastina

Jokin aika sitten Iltalehden pääkirjoitus käsitteli uutta tekoälyä nimeltä Chat GPT. Pääkirjoitus käsitteli lähinnä tekoälyn lisäämää mahdollisuutta huijata esseiden kirjoittamisessa, vaikka voisi kuvitella, että Chat GPT:n kaltainen tekoäly saattaa mullistaa muutakin kuin esseiden palautuksen yliopistoissa.

Jokin aika sitten Iltalehden pääkirjoitus käsitteli uutta tekoälyä nimeltä Chat GPT. Pääkirjoitus käsitteli lähinnä tekoälyn lisäämää mahdollisuutta huijata esseiden kirjoittamisessa, vaikka voisi kuvitella, että Chat GPT:n kaltainen tekoäly saattaa mullistaa muutakin kuin esseiden palautuksen yliopistoissa.

Ilmeisesti Chat GPT:tä on jo nyt kokeiltu ei vain esseiden kirjoittamiseen, vaan myös niiden arvosteluun, jonka lisäksi sen avulla voi käsikirjoittaa esimerkiksi elokuvan. Voi tietysti olla, että ohjelmassa on vielä pientä kömpelyyttä, mutta ohjelma pystyy jo nyt kirjoittamaan esseen maailman kuulun psykologin Jordan Petersonin tuotannosta, joka on niin hyvä, että Petersonin on itsekin vaikea erottaa koneen tuottamaa tekstiä omastaan. Jos ohjelma on niin hyvä nyt, niin kai se jo ensi vuonna suoltaa vähintään romaanin sekunnissa, elokuva ja tv- käsikirjoituksista nyt puhumattakaan, joihin se epäilemättä pystyy kohta luomaan digitaaliset näyttelijät ja suunnittelemaan eri kohderyhmille suunnatun mainoskampanjan.

Mutta kun Chat GPT:n kaltaiset ohjelmat tekevät yhä suuremman ja suuremman osan, niin luovista kuin suorittavistakin töistä, niin kysymys kuuluu, mitä me sitten teemme?

Tähän kysymykseen ovat vastanneet, niin tiedemiehet kuin taiteilijatkin, joista voidaan mainita ainakin Ray Kurzweill ja Hannu Rajaniemi. Ja voisin tietysti mainita itsenikin ja romaanini nimeltä Alku, mutta ehkä itsensä mainostaminen ei ole tässä aiheellista.

Kurzweill on amerikkalainen futuristi ja keksijä, jonka mukaan vuoteen 2045 mennessä saavutamme singulariteetin, eli meidän tietoisuutemme yhtyy koneälyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa, että singulariteetin jälkeen me saavutamme kuolemattomuuden ja ihmisen äly voi kasvaa loputtomasti ja omaa persoonallisuuttaan voi muokata, koodata ja tallentaa rajattomasti. Ihmiset siis lakkaavat olemasta biologiansa vankeja ja meistä tulee eräänlaisia jumalia tai ainakin perinteisillä mittareilla mitattuna jumalan kaltaisia kyvyiltämme ja älyltämme.

Tuota singulariteetin jälkeistä maailmaa on kenties parhaiten kirjallisuudessa kuvaillut Hannu Rajaniemi, jonka trilogian kirjat: Kvanttivaras, Fraktaaliruhtinas ja Kausaalienkeli kuvaavat singulariteetin muuttamaa maailmaa kirjan päähenkilön mestarivaras Jean le Flambeurin silmin. Millainen tuo tulevaisuuden maailma todellisuudessa on, on oikeasti tietenkin mysteeri, niin kuin on sekin, tuleeko tuota maailmaa lainkaan, vai tuhoavatko yliälykkäät koneet meidät kuin pahaiset hyttyset. Ja on tietysti mahdollista sekin, ettei mitään yli-inhimillistä koneälyä koskaan luodakaan ja tulevaisuuden ihmiset ovat oman biologiansa vankeja, niin kuin heidän edeltäjänsäkin olivat.

Oli singulariteetin laita miten tahansa, niin Chat GPT:n kaltaiset ohjelmat tulevat, ellei mitään katastrofia tapahdu, joka tapauksessa muuttamaan maailmaa ja jatkossa koneet kykenevät hoitamaan yhä enemmän tehtäviä ihmisiä paremmin. Esimerkiksi lakimiehet, jotka ovat vauras ja arvostettu ammattikunta, niin meillä kun muuallakin pohjaavat tietonsa lakipykäliin, hallituksen esityksiin ja tuomioistuinten päätöksiin, jotka tekoäly voi tulevaisuudessa käydä läpi sekunnissa ja kirjoittaa kaupanpäälle testamentin, kansainvälisten yritysten fuusiota koskevan sopimuksen ja tekaista vielä immateriaalioikeutta koskevan oppikirjan viimeisille lakitieteen opiskelijoille, jotka huomaavat valmistuvansa arvostetun ammatin sijasta suoraan kortistoon.

Niinpä olisikin tärkeää, että ennen kuin aika ajaa meistä kaikista lopullisesti ohi, me hiukan pohtisimme, mitä me sitten teemme, jos meitä ei tarvita enää mihinkään? Kysymykseen olisi hyvä saada jonkinlainen vastaus, sillä jos katsotaan ihmisiä, joita todella ei tarvita mihinkään, niin huomataan, että he alkavat usein tekemään pahoja asioita. Ja erityisen pahoja asioita he alkavat tekemään itselleen.

Esimerkiksi Amerikan mustat, tai ainakin köyhät mustat, ovat ihmisiä, joita kukaan ei tarvitse mihinkään. Ja heidän rappionsa on hyvin dokumentoitu, niin populaarikulttuurissa, josta paras esimerkki lienee poliisisarja the Wire, kuin asiaohjelmissakin kuten Lois Therauxin dokumentissa Killadelphia. Amerikassa rotukysymys on äärimmäisen politisoitunut ja gettojen syntymistä on selitetty niin aviottomilla lapsilla, mustien alhaisemmalla ÄO:lla kuin rasismillakin. Syitä mustan kulttuurin alamäkeen on varmasti useita, mutta uskallan väittää, että yksi noista syistä on yksinkertaisesti se, että kukaan ei tarvitse noiden gettojen asukkaita mihinkään.  

Tuota rappiota kuvaa ehkä parhaiten getoissa rehottava rikollisuus, joista seuraavat luvut antava paljon puhuvan kuvan. Amerikassa murhataan vuosittain noin 24 000 ihmistä ja mustat, joita on noin 13 % väestöstä tekevät noista murhista yli puolet ja ovat myös uhreina yli puolessa tapauksissa. Koska rikollisuus on vahvasti sukupuolittunutta, alueellista ja sidoksissa sosioekonomiseen asemaan, niin 15–35-vuotiaat köyhät mustat miehet, joita on ehkä muutama prosentti USA:n väestöstä tekevät lähes puolet maan murhista.  

Miten tämä on mahdollista? Kuten sanottu syitä on varmaan useita, mutta mitä ilmeisemmin noita nuoria miehiä ei oikeasti tarvita mihinkään, joten he voivat aivan hyvin myydä huumeita toisilleen, ampua toisiaan ja laulaa lauluja siitä kuinka he myyvät toisilleen huumeita ja ampuvat toisiaan. En ole mikään Amerikan mustien tai heidän kulttuurinsa ihailija, mutta on yksinkertaisesti tosiasia, että mustien musiikki ei ole aina ollut tätä bang, bang bang a nigger with a gang rallatusta, eikä väkivaltarikollisuus ole aina ollut mustien keskuudessa yhtä posketonta kuin nyt.

Eivätkä mustat suinkaan ole ainoa ihmisryhmä Amerikassa, jonka kulttuuria leimaa tuo sama itsetuhoisuus, kuin gettojen gangstereitakin.

Amerikan intiaaneilla menee vielä huonommin kuin mustilla ja heidän odotettu elinikänsä on alhaisempi kuin mustilla tai valkoisilla, jonka lisäksi kaikki mahdolliset sosiaaliset ongelmat alkoholismista abortteihin ovat käsittääkseni arkipäivää intiaanien reservaateissa ja autonomisilla alueilla. Ja intiaaneja, aivan niin kuin noita gettojen asukkejakaan, ei kukaan oikeasti tarvitse muuhun kuin tiedostavien poliitikkojen vaalimainoksiin. Intiaanien kulttuuri on tuhottu ja on aivan ymmärrettävää, että he eivät ole löytäneet paikkaansa maassa, joka kuului joskus heille, mutta jossa he nyt elävät valloitettuna ja alistettuna kansana, jossa heidän perinteisille tavoilleen ei ole enää vuosisataan ollut käyttöä muualla kuin Kevin Costnerin elokuvissa.

Ampumisten lisäksi amerikkalaiset kuolevat myös huumeisiin ennennäkemättömässä määrin. Viime vuonna huumeisiin kuoli yli 100 000 amerikkalaista. Eivätkä nuo kuolleet olleet suinkaan vain gettojen mustia poikia tai reservaattien intiaaneja, vaan maan fentanyyli epidemia on koskettanut erityisen pahasti valkoista työväenluokkaa kuolevissa pikkukaupungeissa kautta maan. Eikä noita valkoisia narkkareitakaan kukaan enää tarvitse mihinkään, kun heidän työnsä on voitu joko automatisoida, siirtää Kiinaan tai yksinkertaisesti antaa laittomille siirtolaisille, jotka eivät työoloista taikka palkoistaan natkuta.

Edellä mainitut esimerkit voivat olla äärimmäisiä ja ne voivat tuntua meistä suomalaisista myös kaukaisilta, mutta sama tarpeettomuuden ja itsetuhoisen käyttäytymisen kaava toistuu meillä Suomessakin. Ja monet suomalaisetkin elävät unohdettuina ja tarpeettomina maassa, joka kyllä tarjoaa heille perustoimeentulon, mutta jolla ei varsinaisesti ole heille mitään käyttöä. Työttömiä työnhakijoita ja työnhakijoita, jotka ovat te- toimistojen järjestämässä koulutuksessa tai työharjoittelussa on maassamme yli 300 000. Ja uskallan väittää, että kaikki mahdolliset ongelmat kuten alkoholismi, rikollisuus ja mielenterveydelliset ongelmat ovat yliedustettuina työttömien ja kokonaan työelämän ulkopuolelle pudonneiden keskuudessa.

Toinen esimerkki tarpeettomista ihmisistä maassamme, ovat maahanmuuttajien katujengit, jotka ovat nousseet viime kuukausina otsikoihin. Koska maahanmuuttopolitiikkamme on ollut yhtä hölmöä kuin muuallakin jengien syntyminen oli vain ajan kysymys, mutta voiko joku väittää, että Suomi tarvitsee noita jengiläisiä johonkin? Suurimmalla osalla noista nuorista miehistä ei luultavasti ole minkäänlaisia valmiuksia pärjätä suomalaisessa yhteiskunnassa. Ei työmoraalia, ei taitoja eikä koulutusta ja useimmissa tapauksissa heillä tuskin on valmiuksia mitään noista edellä mainituista hankkiakaan. Ja kun heitä ei tarvita mihinkään, he voivat hakea merkitystä elämäänsä liittymällä tähän tai tuohon jengiin, koska se saa heidät kuulumaan johonkin yhteisöön, joka sanoo välittävänsä heistä ja antaa heidän elämälleen tarkoituksen.

Huumekauppa, katuryöstöt, tappelut tai suomalaisten nuorten nöyryyttäminen eivät ehkä ole erityisen järkevää toimintaa, mutta se kuitenkin on toimintaa, johon nuo nuoret miehet voivat ottaa osaa ja tuntea kuuluvansa johonkin.

Chat GPT:n, Helsingin katujengien, Amerikan mustien ja Suomen työttömien välinen aasinsilta voi tuntua jostakusta liian pitkältä, mutta aivan niin kuin moderni maailma on tehnyt noista jengiläisistä, mustista ja työttömistä turhia, niin samalla tavalla kasvava koneäly tekee yhä suuremmasta osasta meistä muistakin turhia.

Kyse ei ole siitä, että kaikki juristit joutuvat oikeasti ensi vuonna kortistoon tai että robotit tekevät käsikirjoittajista ja näyttelijöistä työttömiä heti vuodenvaihteessa, vaan kyse on siitä, että jos mikään ei muutu, niin ensi vuonna koneet voivat tehdä suuremman osan ihmisten töistä kuin tänä vuonna ja sitä seuraavana vuonna taas enemmän ja niin edes päin. Edistykseen minua enemmän uskovien vastaväite luonnollisesti on, että tällaisia kauhukuvia on maalailtu jo 1700- luvulta lähtien, kun kehruukone keksittiin. Johon vasta-argumentti puolestaan on, että niin mullistava keksintö kuin Kehruu-Jenny olikin, ei se kuitenkaan osannut kirjoittaa esseitä, eikä sen kanssa voinut keskustella.

Eikä käsittääkseni ole olemassa mitään luonnonlakia, jonka mukaan jokaisen koneen vievän työpaikan tilalle syntyy automaattisesti toinen, jonka vain ihminen voi suorittaa. Eikä ole olemassa sellaistakaan lakia, jonka mukaan meneillään olevan teknologisen vallankumouksen tuottama vauraus jakautuisi ihmisten välillä tasaisesti ja me kaikki eläisimme tulevaisuudessa jossain utopiassa, jossa vietämme aikamme maalaamalla tauluja ja keskustelemalla Wittgensteinista. Vaan jatkossa yhteiskunnan polarisaatio saattaa päinvastoin kasvaa ja Suomikin repeää todella rikkaiden ja todella köyhien maaksi, jossa kasvavat työttömien armeijat kitkuttelevat rikkaampien tulonsiirroilla tai kokkaavat heille pienellä palkalla maukkaita aterioita, joita sitten vielä pienemmällä palkalla kitkuttelevat lähetit heille toimittavat.

Itse asiassa me elämme jo nyt jonkinlaisessa tieteisfantasiassa, jossa lihavat ihmiset huristelevat sähkökäyttöisillä potkulaudoilla pitikin kaupunkia. Viettävät yhä suuremman osan ajastaan tuijottamalla tätä tai tuota välkehtivää laitetta ja tilaavat kotiinsa nepalilaista ruokaa, jonka joku puoliorjana raatava kokki heille valmistaa ja Afrikasta Suomeen saapunut ”kansainvälinen osaaja” heille toimittaa.

Tarkoitukseni ei ole tässä lietsoa sen enempää pessimismiä, vaan tarkoitukseni on sanoa, että jos maailma todella muuttuu siten, että yhteiskunta tarvitsee meitä yhä vähemmän ja vähemmän. Niin meidän pitäisi hankkia todellista merkitystä elämäämme muualtakin kuin vain puhelimemme tuijottamisesta. Sosiaalinen media, tietokonepelit ja internetporno ovat äärimmäisen koukuttavia, kuten sellaiset tutkijat kuten Philip Zimbardo ja Jonathan Haidt ovat varsin vakuuttavasti osoittaneet. Mutta sen lisäksi, että ne ovat koukuttavia, ne ovat myös turruttavia ja vievät meidän huomiomme toisista ihmisistä ja vääristävät varsinkin nuorten kuvaa, niin kauneusihanteista kuin seksistäkin.

Mutta palatakseni kirjoituksen alun Chat GPT:hen. Jos kaikki menee, niin kuin viisaat ovat ennustaneet, niin tulevaisuuden tragedia ei ole, että sinun täytyisi tehdä jotain tai uskoa johonkin, jota et oikeasti haluaisi tehdä tai uskoa. Vaan tragedia on, että sinua ja sinun tekojasi ei oikeasti enää tarvita mihinkään.

Mutta toisaalta. Voi olla niinkin, ettei mitään tällaista tapahdu ja minun ennustukseni menevät pieleen. Sillä ihminen on erehtyväinen ja toisin kuin Chat GPT. Minäkin olevan vain ihminen.