Kuuntele podcastina

Katsoin jokin aika sitten Winston Churchillista kertovan elokuvan, josta Churchillia näytellyt Gary Oldman palkittiin parhaan miespääosan Oskarilla. Elokuva sai minut ajattelemaan viime vuosisadan poliittisia johtajia yleisemmällä tasolla ja kuinka paljon nuo viime vuosisadan johtajat tuntuvat eroavan oman aikamme johtajista. 

Katsoin jokin aika sitten Winston Churchillista kertovan elokuvan, josta Churchillia näytellyt Gary Oldman palkittiin parhaan miespääosan Oskarilla. Elokuva sai minut ajattelemaan viime vuosisadan poliittisia johtajia yleisemmällä tasolla ja kuinka paljon nuo viime vuosisadan johtajat tuntuvat eroavan oman aikamme johtajista.

Viime vuosisadalle kuuluvat sellaiset nimet kuin Lenin, Stalin, Hitler, Churchill, kaksi Rooseveltiä, Mao Tse Tung, Nelson Mandela, Carl Gustaf Mannerheim, Kallio, Ryti, Paasikivi, Kekkonen, De Gaulle, Ajatollah Khomeini, Thatcher, Pol Pot, Ronald Reagan, Mussolini, Gandhi, Idi Amin, Jasser Arafat ja Mihail Gorbatshov.

Oli noista miehistä (ja naisista) mitä mieltä tahansa ja olivatpa heidän tekonsa hyviä taikka pahoja, niin kiistämätöntä on, että heidän elämällään ja teoillaan oli merkitystä. Esimerkiksi Hitler ja Churchill olivat käytännössä toistensa vastakohdat, mutta voiko joku väittää, että nuo miehet olisivat eläneet merkityksettömän elämän? Hitler oli mies, joka aloitti toisen maailmansodan ja Churchill puolestaan mies, joka piti britit siinä mukana ja näin mahdollisti Saksan tappion. Moni vähempi valtiomies olisi halunnut tehdä saksalaisten kanssa rauhan kesällä 1940, joka olisi tarkoittanut, että Venäjä olisi joutunut kohtaamaan Saksan yksin, ilman Brittien ja USA:n materiaalista tukea, jonka lisäksi Saksa olisi voinut heittää itärintamalle enemmän miehiä ja luultavasti voinut ostaa polttoainettakin Lähi-itää kontrolloivilta englantilaisilta, eli toisin sanoen, ilman Churchillia Saksa olisi todennäköisesti voittanut toisen maailmansodan.

Tai jos ajatellaan kotoista Kekkostamme, niin häneen voi suhtauta ihaillen kuten Juhani Suomi tai kriittisesti kuten Lasse Lehtinen, mutta olipa Kekkosen suhteen oikeassa sitten Suomi tai Lehtinen, niin molemmat ovat yksimielisiä siitä, että Kekkosella ja hänen politiikallaan oli väliä. Ja sillä todella oli väliä, niin idänkaupan synnyttämien mahdollisuuksien, kuten myös sen luomien talouden vääristymien takia, joista moni maksoi 90- luvun lamassa kovan hinnan. Ja sillä oli väliä myös Kekkosen keppihevosekseen valjastaman suomettumisen aiheuttaman itsesensuurin ja moraalisen rappion takia.

Ja oli noista kaikista muista Thatchereista, Maoista ja Mandeloista mitä mieltä tahansa, niin on tunnustettava, että heidänkin teoillaan oli merkitystä ja he kaikki olivat omalla tavallaan muuttamassa maailmaa.

Mutta mitä merkitystä on oman aikamme poliittisilla johtajilla? Voi esimerkiksi olla järkevää puhua Paasikiven Kekkosen linjasta, mutta voiko kukaan puhua esimerkiksi Jyrki Kataisen ja Aleksander Stubbin linjasta? Jos Lenin tai Mandela eivät olisi koskaan syntyneet, niin monia asia voisi olla toisin. Mutta mitä väliä olisi sillä, jos Jyrki Katainen ei olisi koskaan syntynyt? Tarkoitukseni ei ole sen kummemmin väheksyä Kataista tai Stubbiakaan, he voivat hyvinkin olla kelpo miehiä, joilla on sydän paikallaan, mutta mitä väliä heidän tekemisillään on ollut?

Tietysti voidaan sanoa, että tämä vuosisata on vasta aluillaan ja että ajat ovat nyt toiset. Eikä siinä mitään, tämä vuosisata on todella aluillaan ja ajat ovat toiset. Mutta viime vuosisadan ollessa tässä vaiheessa, sellaiset herrat kuin Mussolini, Mannerheim, Woodrow Wilson ja Lenin olivat jo nousseet historian näyttämölle.

Entä kuka näyttämölle on nyt noussut? Meloni, Marin, Joe Biden ja Putin. Ihmisillä on kaikenlaisia mielipiteitä esimerkiksi Sanna Marinista, mutta mitä hän on saanut aikaan? Mikä on hänen kontribuutionsa Suomen historiassa? Mikä on se asia, joka ei olisi tapahtunut, jos Marinista ei olisi tullut pääministeriä? Translaki? Miljoona seuraajaa Instagramissa? Marinin häät kesärannassa?

Entäpä Amerikan presidentit sitten. Viime vuosisadan alussa oli nähty Theodor Roosevelt, joka loi Amerikan kansallispuistot ja Woodrow Wilsson, joka perusti Kansainliiton ja vaikkei tuo liitto toiminutkaan oli se kuitenkin mallina YK:lle ja muille kansainvälisille järjestöille, jotka loivat keskusteluyhteyden ja diplomaattiset pelisäännöt kaikkien maailman maiden välille, joiden puitteissa asioista voidaan ainakin teoriassa sopia ja neuvotella.

Tällä vuosisadalla Amerikkaa ovat edustaneet George Bush, Barack Obama, Donald Trump ja Joe Biden. Ovatko nämä herrat aikamme suurmiehiä? Mikä näiden miesten perintö on jälkipolville? Enemmän ja enemmän velkaantuva valtiontalous ja yhä pahemmin jakautunut kansakunta, jonka suurvalta asema käy päivä päivältä ja presidentti presidentiltä yhä heikommaksi.

Tällaisiin pohdiskeluihin voidaan tietysti sanoa, että ajat ovat toiset ja suurmiehet eivät kerta kaikkiaan kuulu tälle vuosisadalle. Ja ehkä niin. Mutta toisaalta me itse teemme sen ajan, jota me elämme ja niin ikävältä kuin sen sanominen voi tuntuakin, niin se millaisia meidän johtajamme ovat kertoo myös jotain meistä itsestämme. Aivan niin kuin se, että sellaiset johtajat, kuin Paasikivi, Mannerheim, Mussolini tai Churchill ovat kertoneet jotain suomalaisista, italialaisista ja englantilaisista. Niin samalla tavalla meistä kertoo jotain sekin, että nyt meidän johtajiamme ovat Sanna Marin, Giorgia Meloni ja Rishi Sunak.

Ja oli näistä nykyisistä johtajista mitä mieltä hyvänsä, niin selvää on, että aivan niin kuin Paasikivi, Mannerheim, Mussolini ja Churchill jäivät historiaan, koska he tekivät jotain, niin samalla tavalla Meloni, Marin tai Sunak eivät jää historiaan, koska he eivät tee mitään.

Vallan luonne tällä vuosisadalla tuntuukin olevan, että se piiloutuu näkymättömiin suuryritysten hallituksiin ja Euroopan unionin kaltaisten kansainvälisten instituutioiden käytäville. Ja poliitikoista on meidän aikanamme tullut eräänlaisia julkisen elämän managereita, jotka eivät enää hallitse vaan pikemminkin hallinnoivat maitaan, kuin ylimmät byrokraatit yrittämättäkään varsinaisesti saada mitään aikaan.