Kuuntele podcastina

Luin viime keväänä yleisradion jutun neljän lapsen äidistä, joka kävi hiihtämässä ja ulkoilemassa lastensa kanssa. Nainen hymyili kuvissa ja vaikutti onnelliselta, sekä hyväkuntoiselta. Juttu alkaa otsikolla ”Susanna Ylisen tapa olla äiti ärsyttää muita”.  Rouva Ylinen vaikuttaa olevan poikkeuksellisen positiivinen ja energinen ihminen, joka nauttii luonnosta ja ulkoilusta. Silti puolet jutusta kertoo hänen sosiaalisessa mediassa saamastaan negatiivisesta palautteesta. Juttu hiihtelevästä äidistä onkin ajallemme tyypillinen siten, että siinä ei keskitytä liikunnalliseen äitiin, joka voisi olla innostava esimerkki muille äideille, vaan hänen somessa saamaansa kritiikkiin.

Luin viime keväänä yleisradion jutun neljän lapsen äidistä, joka kävi hiihtämässä ja ulkoilemassa lastensa kanssa. Nainen hymyili kuvissa ja vaikutti onnelliselta, sekä hyväkuntoiselta. Juttu alkaa otsikolla ”Susanna Ylisen tapa olla äiti ärsyttää muita”.  Rouva Ylinen vaikuttaa olevan poikkeuksellisen positiivinen ja energinen ihminen, joka nauttii luonnosta ja ulkoilusta. Silti puolet jutusta kertoo hänen sosiaalisessa mediassa saamastaan negatiivisesta palautteesta. Juttu hiihtelevästä äidistä onkin ajallemme tyypillinen siten, että siinä ei keskitytä liikunnalliseen äitiin, joka voisi olla innostava esimerkki muille äideille, vaan hänen somessa saamaansa kritiikkiin.

Yksi aikamme ilmiöistä onkin, että jokseenkin kaikki ovat uhreja. Maahanmuuttajat ovat rasismin uhreja, äidit ovat somen uhreja, naiset ovat miesten uhreja, palestiinalaiset israelilaisten uhreja, kehitysmaat länsimaiden uhreja, mustat valkoisten uhreja, homot heteroiden uhreja, vähemmistöt enemmistön uhreja ja lapset aikuisten uhreja. Kanadalainen evoluutiopsykologi Gad Saad onkin puhunut uhriutumisen olympialaisista, jossa ihmiset etsivät itselleen uhrin identiteettiä, nostaakseen sosiaalista statustaan.

Tyypillisesti syyllisiä uhrien kärsimyksiin ovat valkoiset, erityisesti valkoiset heteromiehet, mutta kyllä valkoiset heteromiehetkin osaavat tarvittaessa uhriutua. Esimerkiksi Länsiväylä uutisoi toukokuussa tapauksesta, jossa nainen oli tuomittu entisen miesystävänsä raiskauksesta yli vuoden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen, suorittamaan yhdyskuntapalvelua ja maksamaan 2500 € sakkoja. Naisen rikos oli, että hän oli umpihumalassa ottanut ex miehensä kikkelin suuhunsa. Myös mies oli kännissä kuin käki, mutta havahtui kuitenkin naisen tekemisiin ja pahastui asiasta. Mies ja nainen riitelivät ja koska pariskunta oli edellisenä päivänä eronnut, päätti mies kostaa naiselle tekemällä tästä rikosilmoituksen.

Luonnollisesti tällaisissa tapauksissa ottavana osapuolena on yleensä mies, josta esimerkkinä toimikoon Espanjan jalkapalloliiton entinen puheenjohtaja Luis Rubiales. Espanjan naisten voitettua jalkapallon maailmanmestaruuden suuteli Rubiales voitonhuumassa yhtä naismaajoukkueen pelaajista suulle. Sittemmin Rubiales painostettiin eroamaan tehtävistään ja nyt syyttäjä vaatii hänelle kohtuulliselta kuulostavaa kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.

Eikä potkuja jaella vain etelän lämmössä, vaan myös Turun Interin päävalmentaja Jarkko Wiss sai lähteä käyttäydyttyään epäasiallisesti kauden päätösjuhlassa lokakuussa 2023. MTV:n mukaan Wiss oli muun muassa puhunut naiselle seksuaalissävytteisesti ja ottanut tätä kädestä kiinni. Ilmeisesti Wissiä ei olla kuitenkaan vielä laittamassa vankilaan.

Maamme tunnetuin seksuaalirikollinen on kuitenkin Wille Rydman, jolle vasemmistoliitto esitti epäluottamuslausetta. Hallitus ei epäluottamuslauseeseen kaatunut, mutta Orpo totesi, että Rydman ei voisi toimia kokoomuksen riveissä ministerinä. Rydmanin rikos on, että hän ei ole tehnyt mitään rikosta, eikä häntä ole mistään rikoksesta syytettykään. Rydmanin juttu sai alkunsa Helsingin Sanomien artikkelista, jossa ilmeisesti erosta katkeroitunut entinen tyttöystävä halusi kostaa Rydmanille levittelemällä heidän yksityiselämäänsä maan suurimman päivälehden sivuilla ja josta kokoomus sai syyn hankkiutua turhan maahanmuuttokriittisestä Rydmanista eroon.

Mutta jos palataan Rydmanin ja Rubialesin kaltaisista ketkuista takaisin uhreihin, niin esimerkiksi formula ykkösten seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on kertonut, kuinka hän oli koulussa rasismin ja kiusaamisen uhri. Michelle Obama on puolestaan kertonut rasismista, jota hän kohtasi presidentin puolisona Valkoisessa talossa. Ja sitten on tietenkin Meghan Markle, jonka mukaan rasismi ajoi hänet ulos Englannin kuningasperheestä. Jos palataan takaisin suomalaisiin uhreihin, niin Iltalehti kertoo entisen maajoukkuehyökkääjän, Mikael Forselin Metti vaimon kärsivän PMS-oireista. Jos et ole kuullut kyseisestä oireyhtymästä, niin ei se mitään, en minäkään ole. Jutun mukaan kyseessä on   premenstruaalioireyhtymä, jolla tarkoitetaan kuukautiskierron lopulla toistuvasti esiintyviä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haittaavat elämää.

Meillä kaikilla on tietysti ristimme kannettavana, mutta formulatähtien ja prinsessojen uhriutumisessa on jotain absurdia. Hamiltonista todettakoon, että hän on epäilemättä menestyksensä omalla työllään ansainnut, mutta mitä Michelle Obamaan ja Meghan Markleen tulee, niin he eivät ole tehneet mitään muuta kuin menneet naimisiin oikean miehen kanssa. Ja Marklen tapauksessa hänen miehensäkään ei ole tehnyt mitään. Ja jos tarkastelemme uhriamme Suomessa, niin Mettin, joka on naimissa rikkaan jalkapallotähden kanssa ja joka on, niin kaunis, että on rakentanut itsestään menestyvän brändin, ongelma on, että hänellä on kuukautiskipuja, joiden takia hän on kärttyinen.

No. Kuukautisista ja kärttyisyydestä voisi tietysti sanoa paljonkin, mutta ehkä emme sano niistä nyt mitään.

Uhriutumisen kulttuuri synnyttää ainakin kaksi ongelmaa, joista ensimmäinen on, että se vääristää ihmisten välisiä suhteita ja toinen, että se luo moralismin ja kyttäämisen ilmapiirin. Vääristymisestä voin ottaa esimerkin omasta elämästäni. Sillä aivan kuten konnamainen Rubiales ja naisia ahdisteleva Jarkko Wiss, muistan itsekin käyttäytyneeni epäasiallisesti kollegaani kohtaan. Kyseinen tapaus sattui vuosia sitten. Olin pyytänyt kollegaani, joka oli hyvin kaunis nainen, ulos syömään ja treffien päätteeksi saatoin hänet kotiin ja suutelin häntä hyvästiksi. Kollegani torjui minut ja työnsi kauemmaksi itsestään. Kuten arvata saattaa menetin tapahtuman seuraukseni työpaikkani ja minut lähetettiin pakkotöihin Siperiaan.

Tai ei se ihan niin mennyt. Menimme vielä uudestaan ulos, aloimme seurustelemaan, muutimme yhteen ja nyt olemme olleet lähes 14- vuotta naimisissa ja meillä 4 on yhteistä lasta. Tarinan opetus on, että vaikka naisen ei, on usein ei, on se myös aika usein ehkä. Naiset haluavat, että heidät valloitetaan ja heitä riiataan. Se haluavatko he, että sinä valloitat heidät, on sitten toinen kysymys, johon vastaus totuuden nimessä, kyllä usein on ei. Ja sanotaan vielä sekin, että miehet todella ovat joskus ääliöitä ja toiset miehet ovat aina ääliöitä ja minäkin olen ollut ääliö, eivätkä kaikki minunkaan suudelmani ole johtaneet avioliittoon. Mutta mitä suutelemiseen tulee, niin on tilanteita, jotka ihmiset tulkitsevat väärin ja tilanteita, jotka he tulkitsevat oikein. Mutta on myös tilanteita, joissa ei tiedä vastataanko suudelmaan, jos ei ensin suutele. Ja jos siihen ei sitten vastatakaan, niin en ole aivan varma, että työpaikan menetys, julkinen häpäisy tai reissu käräjille ovat kohtuullinen rangaistus ei toivotusta suudelmasta.

Reaktioiden kohtuuttomuudesta päästäänkin toiseen ongelmaan eli moralismiin. Me olemme luoneet maailman, jossa flirttailu, voi johtaa potkuihin ja fellaatio vankeustuomioon. Tietenkään näin ei yleensä käy, mutta oleellista on, että näin voi käydä.

Tällainen moralismi johtaa eräänlaiseen keskinkertaisuuden maksimoimiseen, niin politiikassa, kulttuurissa, kuin elämässä yleensäkin, kun ihmiset yrittävät olla mahdollisimman latteita, etteivät vain loukkaisi ketään ja joutuisi itse ajojahdin kohteeksi. On hyvä muistaa, että uhrit tarvitsevat myös roistoja ja koska kukaan ei halua olla roisto vetäytyvät yhä useammat, erityisesti yhä useammat miehet äitiensä kellareihin tai tietokonepelien ja internetpornon ihmeelliseen maailmaan, jossa heidän sosiaalinen kömpelyytensä ei johda noloihin tilanteisiin taikka ahdistelusyytöksiin.

Ja mitä sosiaaliseen kömpelyyteen tulee, niin kaikki me olemme aluksi kömpelöitä ja toiset ovat aina kömpelöitä ja vain harjoitus, eli toisten ihmisten seura voi tehdä meistä kohteliaampia ja sosiaalisempia ihmisiä. Mutta oppiakseen sosiaalista kanssakäymistä pitää voida tehdä virheitä, lukea tilanteita väärin ja olla joskus ääliö.