Pieniä tarinoita

Ajatuksia Amerikasta

Lauantai 9.1.2021 klo 21.21


Viimepäivinä on kohistu Trumpin kannattajien mielenosoituksesta, joka muuttui väkivaltaiseksi ja kulminoitui kongressirakennuksen valtaukseen. Mellakaksi yltynyt mielenosoitus on poikinut huolestuneita kirjoituksia amerikkalaisen demokratian tilasta, sekä monenlaisia kommentteja, joista yksi omituisimmista on ollut tapa linkittää Amerikan levottomuudet perussuomalaisiin. Esimerkiksi kokoomuksen euroedustaja Petri Sarvamaa antoi twiiteissaan ymmärtää, että myös perussuomalaiset ovat jollain lailla vastuussa Amerikan tapahtumista. 

Vaikka kongressin valtaus onkin ainutlaatuinen ja jopa historiallinen tapahtuma, ovat poliittinen väkivalta ja mielenosoitukset olleet yleisiä Amerikassa jo kesästä lähtien. George Floydin kuoleman jälkeen mellakoitsijat muun muassa polttivat kokonaisen poliisiaseman Minneapolisissa ja Floydin kuolemaa seuranneissa mellakoissa kuoli 19 amerikkalaista jo ensimmäisten kahden viikon aikana ja eräissä USA:n länsirannikon kaupungeissa, kuten Portlandissa mellakat ja mielenosoitukset jatkuivat yli kolme kuukautta.

Otin puheeksi Sarvamaan twiitit, koska ero kesän 2020 mellakoilla ja Trumpin kannattajien valtaamalla kongressilla oli, että kukaan ei syyttänyt esimerkiksi Sanna Marinia noista kesän mellakoista, vaikka hän kertoikin viime kesäkuussa tukevansa Black Lives Matter liikettä, joka oli useiden mielenosoitusten ja mellakoiden takana.

Kyse ei ole siitä, että Sanna Marinin kommentit ja BLM mellakat tekisivät kongressin valtaamisesta tai Trumpin kykenemättömyydestä myöntää vaalitappionsa jotenkin hyväksyttäviä. Tietenkään ne eivät ole hyväksyttäviä. Vaan kyse on siitä, että niin kutsuttujen populistien, kuten perussuomalaisten katsotaan olevan vastuussa jokseenkin kaikesta yhteiskunnallisesta kuohunnasta aina Anders Behring Breivikistä Brexitiin. Kun taas vasemmistoa ja maltillista oikeistoa ei pidetä vastuussa mistään, vaikka vasemmisto ja maltillinen oikeisto ovat olleet länsimaissa vallassa viimeiset 70 vuotta. Joten luulisi, että niiden politiikalla, sekä ideologioilla on jotain tekemistä myös niiden ongelmien kanssa, joita länsimaat nykyään kohtaavat.

Kaikille edes marginaalisesti yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille pitäisi olla selvää, että perussuomalaiset ja Trump eivät ole mikään asioiden perimmäinen syy, vaan seurausilmiö vuosia tai vuosikymmeniä jatkuneesta politiikasta, jonka satoa nyt korjataan.

Kylmänsodan päättymisen jälkeen onkin syntynyt tilanne, jossa vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu on lientynyt ja sen tilalle on noussut uusi vastakkainasettelu niin kutsuttujen populistien ja vasemmiston ja oikeiston välille. Niin kutsutut populistit haluavat vähemmän maahanmuuttoa ja globalisaatiota. Kun taas vasemmiston ja perinteisen oikeiston poliittisen ohjelman voisi kiteyttää lauseeseen, ”enemmän samaa kovemmalla intensiteetillä”. Vasemmisto haluaa enemmän samaa korkeammilla veroilla ja turvapaikanhakijoilla, kun taas oikeisto haluaa enemmän samaa matalammilla veroilla ja ulkomaisella työvoimalla.

Tässä uudessa vastakkainasettelussa läntisten yhteiskuntien instituutiot, kuten yliopistot, media, kulttuurin tuottajat ja suurimmaksi osaksi myös taloudellinen eliitti ovat asettuneet puolustamaan vanhoja puolueita ja vakiintunutta järjestelmää. Ja muutosta haluaviin suhtaudutaan usein vähättelevästi, esimerkiksi nimittämällä heitä populisteiksi, joilla ei ole realistista käsitystä siitä, kuinka valtiolaiva todella toimii tai kuinka sitä ohjataan. Monet uskovatkin aivan vilpittömästi, että populistit yleensä ja Trumpin kannattajat erityisesti ovat pahoja ja hölmöjä ihmisiä, joita ei missään tapauksessa saa päästää valtaan. Ja että kongressin valtaus on todiste tämän ääriaineksen todellisesta luonteesta, ja että nämä liikkeet kannattajineen muodostavat todellisen uhan länsimaisille demokratioille.

Tilanne on sikäli klassinen, että yhden tyyppistä väkivaltaa, kuten kesän BLM mellakoita sallitaan tai ne jätetään jopa huomiotta, koska ne ymmärretään legitiiminä protestina epäoikeudenmukaista järjestelmää kohtaan, mutta toisen tyyppinen väkivalta tuomitaan ja sen uskotaan kumpuavan pahoista vaikuttimista ja salaliittoteoreetikkojen houreista. Mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut, ei Amerikassa todellisuudessa ole mitään rakenteellista rasismia taikka systemaattista poliisiväkivaltaa mustia kohtaan, joka olisi nuo aiemmat kesän 2020 mellakat oikeuttanut. Kysymys on siitä, että ihmiset uskovat rasismin ja poliisiväkivallan olemassaoloon ja kokevat siksi kamppailun niitä vastaan oikeutetuksi. Trumpiin ja hänen kannattajiinsa ei sen sijaan usko kukaan, joten heidän väkivaltansakin näyttäytyy vain käsittämättömänä riehumisena, jolle on pantava stoppi.

Jos haluaa todella ymmärtää, mikä on saanut Amerikan niin sekaisin, ei riitä, että twiittaillaan perussuomalaisista tai toistellaan sanaa populismi, vaan vastausta on etsittävä Amerikan lähihistoriasta. Amerikassa onkin tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen kaksi murrosta, jotka mielestäni paljolti selittävät maan nykytilan ja sen vähittäisen hajoamisen. Ensimmäinen noista murroksista on kaksiosainen ja se alkoi 1960- luvulla, jolloin individualistinen kulttuuri löi läpi ja varsin homogeeninen yhtenäiskulttuuri alkoi hajota. Aiheesta on kirjoittanut erinomaisen kirjan amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Charles Murray, nimeltä Coming Apart, joka jäljittää amerikkalaisen yhteiskunnan murrosta 1960- luvulta meidän aikaamme. Toinen osa 1960- luvulla alkaneesta murroksessa oli luonteeltaan demografinen ja se johtui USA:n uudesta ulkomaalaislaista, jossa hylättiin maan aiempi maahanmuuttopolitiikka, jonka tarkoituksena oli pitää Amerikka etnisesti ja kulttuurisesti eurooppalaisena. Uuden ulkomaalaislain voimaantulon jälkeen Amerikkaan muuttikin 50 vuodessa 59 miljoonaa uutta siirtolaista, joista valtava enemmistö tuli Euroopan ulkopuolelta.

Seuraava merkittävä murros tapahtui 1990- luvulla ja oli luonteeltaan taloudellinen ja poliittinen. Kylmän sodan päättyminen vei amerikkalaisilta yhteisen vihollisen, jonka vastustaminen oli aiemmin yhdistänyt niin demokraatteja kuin republikaanejakin ja informaatioteknologian vauhdittama globalisaatio alkoi ajaa teollisuustuotantoa yhä kiihtyvällä vauhdilla Amerikasta Kiinaan ja muihin halvan tuotannon maihin, jättäen jälkeensä ruostuvia tehtaita, työttömyyttä ja päihdeongelmia.

Trumpin kannatus nousi tuosta muuttuneesta Amerikasta, jonka asukkaat kokivat, että heidän maansa lipsuu heidän käsistään. Ihmiset näkivät, että Amerikka täyttyi ihmisistä, jotka eivät näyttäneet heiltä itseltään, joiden äidinkieli oli heille vieras ja jotka eivät jakaneet heidän kanssaan sen paremmin yhteistä uskontoa kuin historiaakaan. Hyvät työpaikat muuttivat merten taa ja niiden tilalle tuli, silloin kun jotain tuli, heroiinia ja osa-aikaisia työsuhteita Starbucksissa. Ja ne jotka olivat mainituista asioista huolissaan leimattiin, niin mediassa kuin populaarikulttuurissakin rasisteiksi, populisteiksi, junteiksi tai muuten vain häviäjiksi, joiden olikin jo aika huuhtoutua historian viemäriin.

Tämän lisäksi on USA:ssa ollut viime vuosina kova yritys kirjoittaa maan historia uudelleen tavalla, jossa mustien kokemukset ja orjuus saavat keskeisimmän sijan ja jossa valkoisille on tarjolla yhä useammin vain roiston rooli. Tunnetuin esimerkki tästä historian uudelleen kirjoittamisesta lienee New York Timesin aloittama projekti 1619, joka historioitsijoiden kritiikistä huolimatta voitti Pulitzerin vuonna 2020. Sekä halu kaataa kaikki patsaat ja muistomerkit, jotka tuosta vanhasta valkoisesta Amerikasta muistuttavat. Wikipedian mukaan ainakin 354 muistomerkkiä ja patsasta onkin poistettu tai hävitetty George Floydin kuoleman jälkimainingeissa.

Historian roskakoriin joutuneita merkkihenkilöitä ovat olleet muun muassa Robert E Lee, Neitsyt Maria, Jeesus Kristus ja Hiawatha. Portlandissa poistettiin myös patsas, joka esitti hirveä. Toisin kuin Neitsyt Marian ja Hiawathan kohdalla, epäselväksi kuitenkin jäi, mihin rikoksiin kyseinen hirvi oli syyllistynyt.

On tärkeää ymmärtää, että olipa Trumpista tai hänen kannattajiensa sekoilusta mitä mieltä tahansa, niin Trumpin suosioon, sekä hänen kannattajiensa turhautumiseen ja mellakointiin on olemassa ymmärrettävät syyt ja ne ovat nuo äsken mainitsemani demografiset ja taloudelliset muutokset, jotka ovat USA:ssa olleet käynnissä jo 50 vuotta. Salaliittoteoriat tai uskominen vaalivilppiin tai muuhun höpön löpöön, vaikuttavat ihmisistä uskottavilta toisaalta siksi, koska sosiaalinen media mahdollistaa ihmisten eristäytymisen omia ennakkoluulojaan ruokkiviin kupliin ja toisaalta siksi, koska salaliittoteoriat ovat ainoita tarjolla olevia selityksiä, joissa valkoisia amerikkalaisia ei syytetä maailman ongelmista tai nimitellä rasisteiksi ja junteiksi.

Amerikan tilanteen seuraaminen ei ole tärkeää siksi, että voimme tuntea itsemme yleviksi katsellessamme jenkkien sekoilua, vaan siksi että oppisimme heidän virheistään. Vaarana onkin, että kukaan ei opi näistä tai niitä edeltäneistä mellakoista mitään, vaan niin meillä kuin Amerikassakin kongressin valtausta käytetään poliittisena lyömäaseena soraäänien vaientamiseksi, kuten kokoomuksen Sarvamaa yritti jo tehdäkin. Voin hyvin kuvitella, että niin perinteinen media kuin perinteiset poliittiset liikkeetkin haluaisivat sosiaalisen median alustojen, kuten Facebookin, Twitterin, sekä YouTuben kiristävän yhteisönormejaan, jotta ”vaarallisiksi” ja ”vääriksi” leimatut mielipiteet eivät pääsisi leviämään.

Amerikan, niin kuin Suomenkin ongelmien juurisyyt eivät kuitenkaan ole valtaa vailla olevien ihmisten väärät mielipiteet, vaan vallanpitäjien toiminta, joka on johtanut niin meillä kuin Amerikassakin holtittomaan talous- ja väestöpolitiikan, jotka näyttävät johtavan kokonaisten kansakuntien hajoamiseen.

Ongelma vain on, että politiikan suuntaa ei voi oikein muuttaa, jos ainoa hyväksytty suunta on sama kuin aina ennenkin.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini