Pieniä tarinoita

Sofien maailma

Keskiviikko 29.6.2022 klo 21:12


Jokin aika sitten otsikoihin nousi kansanedustaja Wille Rydman, joka Helsingin Sanomien kirjoittaman jutun mukaan on käyttäytynyt naisten seurassa tavalla, jonka osa naisista on kokenut ahdistavana.
En ota kantaa siihen, onko Wille Rydman tehnyt jotain sopimatonta, vai onko kyseessä Hesarin ja entisten tyttöystävien masinoima ajojahti, mutta oli tuon asian laita miten tahansa, niin kansanedustaja Rydmanin naisseikkailut ovat nostaneet seksuaalisen häirinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen julkisen keskustelun ytimeen. Muun muassa Yleisradion netti sivuilla on julkaistu useita häirintää ja ahdistelua koskevia kirjoituksia, joista mainittakoon esimerkkinä tietokirjailija Asta Lepän kolumni, jossa kirjailija kertoo nuorena saamistaan huohotuspuheluista ja siitä kuinka miehet, joista Leppä ei ollut kiinnostunut yrittivät iskeä häntä baarissa.
Seksuaalinen häirintä ja epäasiallinen käytös eivät ole vain suomalaisia ongelmia, vaan myös Britteinsaarilla on tullut esiin tapauksia, jotka meillä ovat jääneet Rydmanin tapauksen varjoon. Esimerkkinä seksuaalisesta häirinnästä mainittakoon Oldham, joka on suunnilleen Kuopion kokoinen kaupunki Luoteis-Englannissa ja jossa julkaistiin äskettäin vuosiin 2011–2014 keskittyvä raportti, joka käsittelee kaupungissa tapahtunutta lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Jos raporttia ei jaksa lukea, on Mark Steyn käsitellyt tapahtumia ohjelmassaan, jonka voi katsoa oheisesta linkistä
Yksi raportissa mainituista tapauksista koskee jo hieman aiempaa sattumusta, joka sai alkunsa vuonna 2006 paikallisella kirkkomaalla. Sattumus koski 12-vuotiasta tyttöä, joka esiintyy raportissa nimellä Sofie. Sofielle tapahtui raportin mukaan seuraavaa.
Lokakuussa 2006 Sofie, jolla oli vaikeuksia sekä kotona, että koulussa, oli ollut kaupungilla ystäviensä kanssa. Sofie ystävineen oli päätynyt paikallisen kirkon pihamaalle, jossa aikuinen mies nimeltä Ali, oli raiskannut Sofien. Raiskauksen jälkeen Sofie oli mennyt poliisiasemalle tekemään ilmoituksen raiskauksesta, mutta poliisi ei ollut tapauksesta kiinnostunut, vaan päivystävä komisario oli käskenyt Sofieta tulemaan takaisin, sitten kun hän on selvinpäin.
Sofie oli tapahtuneesta häkeltynyt, eikä uskaltanut mennä kotiin. Sofien ollessa vielä poliisiasemalla kaksi miestä lähestyi häntä ja kysyi halusiko hän tulla heidän autoonsa chillaamaan. Sofie suostui ja miehet veivät hänet autoon, jossa toinen miehistä raiskasi hänet. Raiskauksen jälkeen miehet jättivät Sofien hänelle tuntemattoman puiston lähelle, jossa Sofie kysyi paikalla olleelta mieheltä ohjeita, kuinka hän pääsisi kotiin. Tässä vaiheessa kello oli jo paljon ja mies halusi auttaa Sofieta ja niinpä mies vei tytön kotiinsa, jossa raiskasi hänet. Kiitokseksi tytön palveluista, mies antoi Sofielle bussirahaa ja lähetti hänet matkoihinsa. Päästyään kadulle uusi mies ilmestyi Sofien luokse ja kertoi voivansa auttaa häntä. Mies otti Sofien autoonsa ja vei hänet kotiinsa, jossa mies, sekä hänen neljä ystäväänsä raiskasivat Sofieta vuorotellen koko yön. Aamunkoitteessa mies antoi Sofielle vielä kyydin takaisin tämän kotiin.
Asia tuli myöhemmin poliisin tietoon, mutta tutkinta tehtiin hutiloiden ja vain yksi mies, nimeltä Shakil Chowdhury, tuomittiin Sofien raiskauksesta. Raportti ei sitä mainitse, mutta tuntuu hieman epäuskottavalta, että kaikki nuo miehet, jotka vuoron perään Sofien raiskasivat, olisivat osuneet hänen tielleen aivan sattumalta.
Sofien tapaus on tietysti karmea, ehkä vielä karmeampi kuin Asta Lepän kokemukset humalaisista suomalaismiehistä, mutta tosiasia on, että Sofien raiskaus, kuten Oldhamissa tapahtunut lasten järjestelmällinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan grooming ilmiöksi ovat olleet arkipäivää jo vuosikymmeniä englantilaisissa pikkukaupungeissa, kuten aiemmat tapaukset esimerkiksi Telfordista, Rochdalessa ja Rotherhamista osoittavat.
Oldhamissa kuten muuallakin tekijät ovat tyypillisesti pakistanilaistaustaisia miehiä ja heidän uhrinsa tavallisesti valkoisia englantilaistyttöjä. Oldhamissa vuosina 2011–2014 toimineen raiskaajajengin johtaja oli muuan Shabir Ahmed, joka ei suinkaan ollut mikään sosiaaliturvalla loisiva velttoilija, vaan yhteisönsä arvostettu jäsen, joka oli töissä kaupungilla sosiaalityöntekijänä. Mikä on oikeastaan aika loogista, sillä sosiaalityöntekijänä herra Ahmed on varmasti ollut hyvin perillä siitä, mistä voi parhaiten löytää Sofien kaltaisia moniongelmaisia 12-vuotiaita tyttöjä.
Kaikissa tämän tyyppisissä jutuissa on yhteistä, että niin niistä kirjoitetut raportit kuin mediakin kiinnittävät huomiota siihen kuinka kyvyttömiä ja usein suorastaan haluttomia viranomaiset ovat puuttumaan Sofien kaltaisiin tapauksiin. Ja Rotherhamin raiskauksista kirjoitetussa raportissa mainittiin erityisesti, että pelko rasismisyytöksistä sai niin poliisin kuin sosiaalityöntekijätkin katsomaan toisaalle pakistanilaismiesten raiskatessa englantilaisia lapsia.
Kun tällaiset asiat tulevat puheeksi on tapana myös sanoa, että tämä tapahtuu jossain kaukana Englannissa eikä se kosketa meitä. Johon on todettava, että kyllä se koskettaa, meillä siitä vain ei puhuta. Eräs pitkän linjan poliisi kertoi minulle taannoin, että tapauksia, joissa Lähi-Idästä kotoisin olevat aikuiset miehet tarjoavat yösijan, ruokaa ja alkoholia lastenkodeista karanneille tai muuten huonoille teille joutuneille suomalaistytöille ja jotka he vastineeksi huolenpidostaan raiskaavat, tulee ilmi pääkaupunkiseudulla valitettavan usein.
Ja mitä rasismikortilla lätkimiseen tulee, niin viimeisimpänä esimerkkinä tuosta lätkimisestä toimikoon oma apulaisvaltakunnansyyttäjämme, joka on äskettäin nostanut syytteen seitsemää poliisia ja muuta viranomaista vastaan, koska nämä olivat poistaneet pidättämiltään musliminaisilta huivit, ottaakseen heistä henkilötunnistekuvat.
Tällaiset, ”apulaisvaltakunnansyyttäjä nostaa syytteen jutut” voivat tuntua mitättömiltä, mutta tosiasiassa ne vaikuttavat viranomaisten toimintaan, mikä kai on syytteiden nostamisen tarkoituskin.
Tällaisten juttujen looginen seuraus on, että mitä enemmän syytteitä nostetaan ja mitä enemmän poliisi saa rasismisyytöksiä toiminnastaan eri vähemmistöryhmien parissa, sitä vähemmän poliisi haluaa eri vähemmistöryhmien parissa toimia. Sillä jos pelkkä tunnistekuvien ottaminen johtaa syytteisiin ja mahdolliseen viraltapanoon, niin millaisiin vaikeuksiin sitä poliisimies voikaan joutua, jos hän ryhtyy tutkimaan pedofiilirinkiä, jonka jokaisen jäsenen nimi on Ahmed?
Mutta palataan vielä hetkeksi Oldhamiin. Syy siihen, miksi Ali, Shakir ja Ahmed ylipäätään ovat Oldhamissa johtuu brittien maahanmuuttopolitiikasta, joka lienee perusteiltaan samanlaista kuin meidänkin maahanmuuttopolitiikkamme. Maahanmuuttoa perustellaan alhaisella syntyvyydellä ja työvoimapulalla ja maahanmuuttopolitiikkaa tekevät käyttävätkin maahanmuuttajista usein sellaisia nimityksiä kuin työntekijä tai osaaja.
Ja koska he puhuvat työntekijöistä ja osaajista, he eivät suostu myöntämään, että heidän visioidensa ja Oldhamin tapahtumien välillä on suora syy seuraus suhde. Sillä uskokaa tai älkää, on ollut sellainenkin aika, jolloin pakistanilaistaustaisten miesten raiskaajajengit eivät olleet arkipäivää Pohjois-Englannin pikkukaupungeissa. Niistä tuli arkipäivää, koska päättävässä asemassa olevat englantilaiset, epäilemättä älykkäät ja markkinoiden rautaisiin lakeihin uskovat englantilaiset, halusivat tuottaa pakistanilaisia Englantiin töihin.
Palataan kirjoituksen lopuksi vielä Wille Rydmanin tapaukseen ja siitä syntyneeseen keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä. Tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään, mutta en voi olla huomaamatta, että ihmiset, jotka puhuvat Wille Rydmanista tai baarissa kohtaamistaan känniääliöistä, ovat yleensä samoja ihmisiä, jotka eivät halua puhua Sofiesta tai Oldhamista taikka edes myöntää, että tällaista tapahtuu, puhumattakaan siitä, että myönnettäisiin, miksi se tapahtuu.
Kuten sanoin, tarkoitukseni ei ole tuomita, minä ymmärrän aivan hyvin, että melkein mitä tahansa asiaa on mukavampi ajatella kuin Englantia terrorisoivia pakistanilaisten raiskaaja jengejä. Mutta sen, että asiat ovat vaikeita ja niiden ajatteleminen ahdistavaa ei pitäisi saada meitä kääntämään niistä katsettamme. Sillä eivät maailman rumat puolet mihinkään katoa, vaikka me emme suostuisikaan niitä katsomaan.

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini