Jokin aika sitten Aamulehden Koti liitteessä oli juttu Lamminpään asuinalueesta. Lamminpää sijaitsee Länsi-Tampereella Ylöjärven naapurissa ja asuinalue lienee parhaiten tuttu, sikäli kuin se nyt kenellekään on tuttu, Juice Leskinen samannimisestä kappaleesta.

Lamminpään omakotialueen ihanuuksia esitteli kaksi lesboa, joilla oli Aamulehden mukaan kaksi yhteistä lasta. Juttu oli tyyliltään tyypillinen hyvänmielen tarina, jossa kerrotaan vehreästä omakotialueesta ja sen onnellisista asukkaista. Juuri sellainen juttu, jota naistenlehdet ovat pullollaan ja joita naiset lukevat sunnuntaiaamuisin kaikessa rauhassa kahvia juoden. Juuri sellainen juttu, jonka jälkeen nainen sanoo miehelleen, että muutetaan mekin Lamminpäälle, ryhdytään tarhaamaan mehiläisiä tai aletaan tekemään jotain muuta mukavaa, josta luettu artikkeli on antanut positiivisen kuvan.

Minussa tuo juttu herätti kuitenkin vastenmielisyyden tunteen, koska tavassa, jolla tuo lesbopari esitettiin onnellisen perheen prototyyppinä yhteisine lapsineen, oli jotain häiritsevää. Ymmärrän tietysti, että minun ei pitäisi häiriintyä tuollaisista jutuista, koska vallitsevan ajattelutavan mukaan lesboperheissä ei ole mitään epäluonnollista, joka minussa heränneen vastenmielisyyden tunteen oikeuttaisi.

Usein käytetty perustelu esimerkiksi homojen avioliitoille onkin, että avioliitot eivät haittaa ketään ja homoliittojen salliminen asettaa homot samanarvoiseen asemaan muiden ihmisten kanssa, joten on aivan rationaalista, että homot saavat mennä naimisiin ja adoptoida lapsia, kun taas minussa syntyneet ärsyyntymisen tai inhon tunteet ovat epärationaalisia ja typeriä, jollaisia älykkäät ihmiset eivät tietenkään tunne.

Tai ainakaan myönnä tuntevansa.

Monien itsensä liberaaleiksi tai klassisiksi liberaaleiksi määrittelevien ihmisten mukaan aikuiset ihmiset saavatkin tehdä mitä omasta vapaasta tahdostaan haluavat, kunhan se ei satuta muita tai loukkaa muiden ihmisten oikeutta tehdä mitä he puolestaan haluavat tehdä. Edellä mainittua voidaan kutsua rationaalisuus argumentiksi ja sitä pidetään yleensä loistavana argumenttina, johon kaikkien arvokeskustelujen odotetaan päättyvän. Mutta jos rationaalisuus argumentti on niin loistava, niin pitäisikö seuraavien esimerkkien olla sallittuja?

Ajatellaan, että naapurissasi asuu perhe, jossa on isä, äiti, lapsi, mummo ja koira. Sitten perheen koira kuolee ja perhe paistaa koiran lounaaksi. Saavatko he tehdä niin? Vai onko se väärin? Entä jos perheen mummo kuolee ja perhe päättää tehdä mummosta makkaraa, jota he sitten paistavat taloyhtiön grillikatoksessa ja tarjoavat talkoolaisille. Saavatko he tehdä niin? Ja jos eivät saa, niin mikä on se rationaalinen argumentti, jolla tämä kielletään? Mitä jos perheen isä soittaa ovikelloasi ja kertoo tyttärensä kuolleen auto-onnettomuudessa ja kutsuu sinut syömään hänestä valmistamaansa maksakastiketta. Menisitkö sinä? Saako isä tehdä niin? Sillä, jos olemme rationaalisia, niin kuoltuaan tytär on lakannut olemasta ja jäljellä on vain pala lihaa, joka on yhtä kuollut kuin parkkipaikan asfaltti. Ei se tytärtä enää haittaa, jos hänet syödään, vai mitä? Mikä on se rationaalinen argumentti kannibalismia vastaan?

Tietysti voidaan sanoa, että ihmissyönti on inhottavaa ja meidän kulttuurissamme väärin, mutta toisaalta homoseksuaalisuus oli vielä äsken meidän kulttuurissamme inhottavaa ja väärin, mutta me sallimme sen siitä huolimatta, koska meistä on tullut rationaalisia.

Jos jatketaan tällä rationaalisuuden teemalla, niin mikä on rationaalinen argumentti esimerkiksi sisarusten avioliittoja vastaan? Tähän voi tietysti sanoa, että lähisukulaisten väliset liitot ovat kielletty, koska niistä syntyy enemmän vammaisia lapsia ja sisäsiittoisuuden geneettinen rappio lieneekin syy siihen, miksi sisarusten väliset avioliitot ovat olleet kielletty lähes kaikissa kulttuureissa.

Mutta millä tavalla tämä on rationaalista? Jos vammaiset lapset ovat ongelma, niin ovatko lähisukulaisten avioliitot ok, jos he lupaavat käyttää ehkäisyä vai olisiko rationaalinen ratkaisu sallia samaa sukupuolta olevien, esimerkiksi veljesten tai isien ja poikien väliset avioliitot? Ja toisaalta, kyllähän me sallimme vammaiset lapset muillekin pariskunnille, miksi emme sallisi niitä sisaruksille? Eikö ole rationaalista väittää, että nykyisenkaltainen politiikka asettaa sisarusparit epätasa-arvoiseen asemaan muihin verrattuna.

Joku voi tietysti sanoa, että tämä on niin perverssiä, että kukaan ei halua tätä, mutta jos kukaan ei haluaisi sitä, niin miksi se sitten pitää kieltää? Oidipaaliset suhteet ja niiden kuvailu ovat suoranainen piirre kirjallisuudessa, jota esimerkiksi Haruki Murakami on käsitellyt kirjassaan Kafka rannalla. Ja jos Murakami kuulostaa liian kaukaiselta, niin Pajtim Statovcin kirjassa Bolla päähenkilö kuvailee untaan, jossa hänen isänsä raiskaa hänet ja kun isä raiskaa hänen siskonsa on päähenkilö mustasukkainen siskolleen.

Niille, jotka eivät kirjallisuuden viimeisimpiä käänteitä seuraa todettakoon, että Bolla voitti Finlandian vuonna 2019 ja siitä sovitettu näytelmä on esitetty muistaakseni Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Nyrkkisääntönä voidaankin sanoa, että ei ole olemassa sellaista perversiota tai elämäntapaa, johon kukaan, ei tuntisi mieltymystä.    

Rationaalisen argumentin ongelma onkin, että meitä ei kerta kaikkiaan ole tehty siitä rationaalisesta aineesta.

Niin tärkeää kuin rationaalisuus onkin, ei tervettä yhteiskuntaa tunnista pelkästään siitä, että se on rationaalinen, yksinkertaisesti siksi, että ihmiset eivät ole pelkästään rationaalisia. Voidaan toki keskustella, mistä terveen yhteiskunnan sitten tunnistaa ja tuntomerkkejä on epäilemättä monia. Joista yksi saattaisi olla, että terveessä yhteiskunnassa päivälehtien kirjoittamat hyvänmielen tarinat eivät ole huonosti verhottua poliittista propagandaa, jonka lukeminen tuntuu lähinnä vastenmielisiltä.

Todetaan lopuksi vielä, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole arvostella homoja heidän homoudestaan yksinkertaisesti siksi, että homoseksuaalisuus kuuluu sekin ihmisluontoon ja sitä on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaankin. Mutta se, että seksuaalivähemmistöjä on aina olemassa ei myöskään tarkoita, että heidät tulee korottaa jonkinlaiseksi ihmisen prototyypiksi tai että minun pitäisi teeskennellä, että kahdella naisella voi olla yhteisiä lapsia. Tämän kirjoituksen tarkoitus on osoittaa kuinka ontto rationaalisuus argumentti loppujen lopuksi on. Maailma ei kerta kaikkiaan ole niin yksinkertainen, että kaikkiin kysymyksiin voi vastata yhdellä virkkeellä ja jatkaa sitten vihellellen matkaansa.

Me olemme kansa, joka on ylipainoinen, ylivelkaantunut ja kuolemassa sukupuuttoon. Ja ehkä tämä on vain minun pessimismiäni, mutta lukiessani tällaisia juttuja Lamminpään lesboista, minusta tuntuu, että olemme ylittäneet, jonkin rajan, josta ei ole enää paluuta.

Mutta toisaalta. Ehkä tällaiset tuntemukset ovat pelkkää sentimentaalista haihattelua, jotka häipyvät aikanaan, kunhan minusta tulee hiukan rationaalisempi.