Kävin viime viikolla kirjastossa hakemassa lapsilleni lukemista ja lastenkirjoja katsellessani sattui silmiini australialainen nuortenkirja vuodelta 2006, jonka nimi oli: Näyttääkö pääni tässä isolta.  En lainannut kirjaa, mutta sen takakansi kertoo kirjan sisällöstä seuraavaa:

”Hauska, räväkkä ja viisas tyttökirja kertoo 16- vuotiaasta muslimityttö Amalista. Amal käy tavallista lukiota kotimaassaan Australiassa ja on kuin kuka tahansa teini – katsoo Frendejä ja lukee Cosmoa, shoppailee ja juoruilee ystävättäriensä kanssa. Elämä muuttuu, kun Amal päättää alkaa käyttää musliminaisten perinteistä huivia, hijabia. Sekä vanhemmilla, koulun opettajakunnalla, että luokkakavereilla on asiassa sulattamista, ja Amal kohtaa rajuja ennakkoluuloja. Onneksi parhaat ystävät kuitenkin tukevat häntä ja kaveruus ihanan Adamin kanssa syvenee huivin tuomien keskustelujen myötä.”

Muslimit ovat olleet viime aikoina otsikoissa muuallakin kuin lastenkirjoissa ja esimerkiksi Daily Mail uutisoi maaliskuun alussa lievästi autistisesta 14- vuotiaasta englantilaispojasta, joka joutui jäämään koulusta pois ja pakenemaan kotoaan saatuaan useita tappouhkauksia. Pojan henkeä uhattiin, koska hän oli hävinnyt videopelihaasteen, jonka vuoksi hänen piti ostaa koraani ja tuoda se kouluun. Kyse oli teinien päähänpistosta ja 10 päivää ennen tapausta sama poika oli tuonut kouluun Raamatun ja näyttänyt sitä kavereilleen ja tuo Raamatun tuominen kouluun oli ilmeisesti johtanut koraani haasteeseen. Välitunnilla pojat olivat päättäneet lukea koraania, jolloin se oli tipahtanut maahan, josta se tietysti heti nostettiin.

Tapaus lähti kuitenkin leviämään sosiaalisessa mediassa ja paikalliset muslimit väittivät, että koraania oli häpäisty ja että se oli itse asiassa poltettu koulussa.

Väärien tietojen alkaessa leviämään ja pojan saadessa tappouhkauksia viranomaiset toimivat onneksi nopeasti ja koulu erotti niin autistisen pojan, kuin hänen kolme kaveriaankin viikoksi ja kutsui poliisin ja paikallisen imaamin tutkimaan asiaa. Lopulta kaikki päättyi hyvin, kun kävi ilmi, että koraani ei ollut rytäkässä vahingoittunut.

Paikallisessa moskeijassa järjestettiin lisäksi tapaaminen, jossa poliisipäällikkö kritisoi tappouhkauksia saaneen pojan typeryyttä ja esitti sydämelliset kiitokset imaamille tämän pitkämielisyydestä ja ymmärtäväisyydestä asian hoidossa. Pojan äiti, joka oli tietysti peittänyt päänsä huivilla kunnioituksesta isäntiään kohtaan, mainitsi tappouhkaukset ja kertoi, että poika on niin peloissaan, ettei ole pystynyt syömään kahteen päivään. Äiti kuitenkin lisäsi, ettei halunnut kenenkään joutuvan syytteeseen uhkailujen takia, koska hänen poikansa oli toiminut typerästi. Poikakin oli aktivoitunut asian tiimoilta ja oli kirjoittanut anteeksipyyntökirjeen kouluun, ja asiaa hoitanut konsultti nimeltä Akef Akbar kertoi, että poika on nyt hankkinut enemmän tietoa koraanista ja sanoi äidin kunniaksi, että on hyvä, että hän ymmärtää tilanteen ja päätti olla nostamatta syytteitä pojan uhkailijoita kohtaan.

Nöyristelyn ja tappouhkauksien lisäksi toinen muslimien ja englantilaisten suhteisiin liittyvä ilmiö saarivaltakunnassa ovat alaikäisten raiskaukset. Oheisella videolla tämän niin sanotun grooming ilmiön uhri Emma Hill kertoo nuoruuden kokemuksistaan Rotherhamissa.

Hill, joka on ammatiltaan lääkäri, kertoo groomingin olevan terminä väärä ja että kyse on rodullisesti ja uskonnollisesti perustelluista raiskauksista. Tekijät ovat lähes aina muslimeja, joiden juuret ovat tyypillisesti Pakistanissa tai Lähi-idässä. Raiskausten kaava on Hillin mukaan yleensä seuraavanlainen. Aikuinen mies tutustuu murrosikäiseen englantilaistyttöön, on kiinnostunut tämän elämästä ja harrastuksista, ostaa tälle lahjoja, saa tytön ihastumaan itseensä ja muutaman viikon kuluttua tapaamisesta alkaa seurustella tytön kanssa. Sitten mies ja hänen kaverinsa alkavat raiskaamaan tyttöä.

Esimerkiksi Hill oli omien koettelemustensa aikaan, jotka kestivät vuoden, 15- vuotias ja hänen ”poikaystävänsä” kolmenkymmenen. Hilliä hakattiin, tukehdutettiin, kuristettiin ja lähes hukutettiin. Tyttö pelkäsi raiskaajiensa tekevän pahaa myös hänen perheelleen ja kerran raiskaaja jengi murtautuikin häneen kotiinsa ja hakkasi paikat hajalle. Emma yritti piiloutua raiskaajiltaan, mutta nämä löysivät hänet aina ja joukkoraiskaaminen alkoi uudestaan. Emma teki myös viisi ilmoitusta poliisille, mutta asiaa ei suostuttu tutkimaan, vaan hänelle sanottiin, että asialle ei voi mitään. Emman tyyppisiä tapauksia ei myöskään tutkita rasistisina rikoksina, koska uhrit ovat valkoisia ja poliisille on opetettu, että valkoiset eivät voi olla rasismin uhreja. Lopulta noin vuoden kestäneen raiskaamisen ja hakkaamisen jälkeen Emma sai uuden henkilöllisyyden, muutti pois alueelta ja pääsi pakoon raiskaajiaan.

Emma Hillin kertoman mukaan sekä rotu, että uskonto ovat keskeisiä vaikuttimia raiskaajille. Ja raiskatessaan ja pahoinpidellessään häntä, Emmaa sanottiin jatkuvasti valkoiseksi lutkaksi ja valkoiseksi huoraksi. Ei muslimien katsotaan ansaitsevan raiskaamisen, koska he pukeutuvat siveettömästi ja käyttäytyvät moraalittomasti, esimerkiksi katsomalla miehiä silmiin, joten muslimeilla on oikeus raiskata heidät. Emmaa ja muita uhreja myös nöyryytettiin muillakin tavoin. Emma kertoi esimerkiksi, että hänen tuli polvistua raiskaajansa edessä ja osoittaa tälle alemmuuttaan. Hän kertoi myös tapauksesta, jossa tyttö, jonka kymmenet miehet olivat raiskanneet, joutui nuolemaan raiskaajiensa jalat puhtaaksi osoituksena alemmuudestaan.

Hillin mukaan nöyryyttäminen on normaali ja olennainen osa muslimien raiskauskulttuuria.

Raiskaaja jengit eivät myöskään ole mikään marginaalinen ilmiö, vaan ne toimivat jokseenkin kaikkialla Englannissa ja uusimpien arvioiden mukaan uhreja on viimeisen 40 vuoden aikana ollut noin puoli miljoonaa. Ja esimerkiksi Rotherhamissa, joka on suunnilleen Lahden kokoinen kaupunki, tekijöitä epäillään olleen reilusti päälle tuhat.

Emma Hillin haastattelu on hyvinkin katsomisen arvoinen ja varsinkin asiaan vihkiytymättömille silmiä avaava kertomus siitä, mitä muslimien maahanmuutto, työperäinen tai humanitaarinen, käytännössä tarkoittaa. Raiskaamisen ja hakkaamisen lisäksi Hill kertoo myös vainosta ja maalittamisesta, jota hän ja muut hänen kaltaisensa raiskausten uhrit saavat osakseen, jos he uskaltavat puhua asiasta. Maalittajina ja vainoajina toimivat yleensä intersektionaaliset feministit, Antifasistit, BLM liikkeen kannattajat ja muut äärivasemmistolaiset, koska heidän mukaansa pahoja ovat valkoiset ja muslimien ja muiden vähemmistöjen edustajat ovat länsimaisten yhteiskuntien todellisia uhreja.

Näin siis Englannissa.

Jos tällaisia tapahtumia halutaan analysoida tarkemmin, niin näyttää siltä, että valtio on kadottanut väkivallan monopolinsa Englannissa ja tosiasiallinen valta, ainakin tietyillä alueilla ja tietyissä kaupungeissa on siirtynyt toisaalta muslimi jengeille ja toisaalta muslimien hengellisille johtajille, eli imaameille.

Esimerkkinä tuosta vallanvaihdoksesta toimii kirjoituksen alussa mainittu tarina autistisen pojan pudottamasta koraanista ja siitä seuranneesta nöyristelystä. Oheiselta videolta voi katsoa, kuinka paikallinen imaami kertoo, että muslimit ovat valmiita puolustamaan koraania hengellään ja että koulun rehtori on antanut imaamille sanansa siitä, että lapsille opetetaan jatkossa mitä islamin pyhyys muslimeille tarkoittaa. Imaamin vieressä istuva poliisipäällikkö, jonka pitäisi kai edustaa lakia ja järjestystä, nyökyttelee hyväksyvästi päätään imaamin esittäessä huonosti verhottuja uhkauksiaan. Onkin hyvä huomata, kenen sanomisille tilanteessa nyökytellään, keneltä pyydetään anteeksi ja kenelle esitetään lupauksia siitä mitä lapsille englantilaiskouluissa vastaisuudessa opetetaan.

Mutta jos halutaan tietää, miten on mahdollista, että muslimit voivat käyttäytyä siten kuin käyttäytyvät maassa, jossa heidän määränsä väestöstä on suunnilleen 6 %, niin meidän on tarkasteltava hieman länsimaista kulttuuria, josta kirjoituksen alun nuortenkirja tarjoaa oivallisen esimerkin.

Me elämme näet kulttuurissa, joka on jo vuosikymmeniä kertonut itselleen, että asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät ja meidän intuitiomme maailmasta ovat lähtökohtaisesti vääriä. Ja niinpä me olemme alkaneet kertomaan tarinoita, joissa maailma on käännetty päälaelleen. Ja tuosta kerronnasta muslimien huivin käytöstä kertova nuortenkirja on erinomainen esimerkki.

Huivin käytön todellinen funktio on tietysti alistaa naiset oman uskonnollispatriarkaalisen ryhmänsä kuuliaisiksi jäseniksi. Hyveellinen nainen peittää itsensä ja jos ei peitä hän on huono nainen, jota tulee rangaista tai joka pyytää tulla raiskatuksi, kuten Emma Hill haastattelussaan selittää. Peittävän pukeutumisen funktio on täysin ilmeinen ja esimerkiksi Iranin islamilaisen tasavallan taannoisissa mielenosoituksissa, naiset riisuivat sorron vastaisena symbolina huivinsa, jonka seurauksena poliisi avasi tulen väkijoukkoon.

Todellisessa maailmassa muslimit alistavat naisia, ampuvat mielenosoittajia, raiskaavat lapsia ja vaativat koraanin kunnioittamista, anteeksipyyntöjä ja nöyristelyä englantilaisilta lapsilta, äideiltä, poliiseilta ja rehtoreilta. Mutta tarinoissa, joita me itsellemme kerromme he ovat ihanan liberaaleja tyttösiä, jotka käyttävät huivia omasta tahdostaan ja jonka käyttöä vastustavat vain ahdasmieliset juntit. Ja jos todellisista raiskauksista ja uhkailuista ei seuraakaan mitään, niin satujen kertojat sen sijaan palkitaan ruhtinaallisesti ja esimerkiksi edellä mainittu kirja ja sen kirjoittaja Randa Abdel-Fattah voitti Australiassa parhaan nuortenkirjan palkinnon vuonna 2006.

Ehkä Emma Hillkin oli saanut vaikutteita tuollaisista kirjoista, eikä siksi osannut varoa muslimeja, joiden kiduttamaksi ja raiskaamaksi hän sitten joutui. Ja jos tämä tuntuu liioittelulta, niin ihmisen maailmankuva ohjaa hänen käytöstään ja hänen maailmankuvansa on peräisin siitä kulttuurista, jossa hän elää. Kulttuuri ohjaa meitä jopa siinä määrin, että Hill kertoo haastattelussa hänen vanhempiensakin olleen huolissaan rasismisyytöksistä, kun he yrittävät saada tyttärensä vapaaksi raiskaaja jengin kynsistä.

Niin ikävää kuin tällaisten asioiden ajatteleminen onkin ja niin vaikeaa kuin yksittäisen ihmisen onkin tehdä tällaisille kauheuksille mitään. Niin sen minkä me kaikki voimme tehdä on, että me lakkaamme uskomasta näitä satuja islamin rauhanomaisesta luonteesta ja huivia käyttävien tyttösten ihanuudesta. Tämä voi tuntua vähäiseltä, mutta tämä monikulttuurinen maailmankuva on meissä niin syvällä, että jopa Emma Hill puhuu grooming jengien kulttuurista ja kiittää haastattelijoitaan siitä, että hekin ovat aiemmin puhuneet nimenomaan jihadismista, eivätkä islamista, kun ovat viitanneet islamilaiseen terrorismiin.

Kaikki kunnia tietysti Emma Hillille sekä haastattelijoille, että uskaltavat tuoda näitä asioita esille, mutta on todettava, että ei ole olemassa mitään jihadismia tai grooming jengien ideologiaa ilman islamia. Sillä kuten Hill itsekin videollaan selittään, nuo raiskaajat oikeuttavat tekonsa nimenomaan islamilla. Ja mitä jihadismiin tulee, niin jihad on islamilainen termi, vai onko joku kuullut joskus vaikkapa körttien jihadista?

Jos asian haluaa esittää yksinkertaisesti, niin islam on uskonto ja uskontona se on idea siitä, millainen paikka maailma on ja miten siinä tulee elää ja ainakin minusta on melko ilmeistä, että kyseessä on huono idea. Ja vain tunnustamalla, että kyseessä todella on huono idea me voimme taistella tuota huonoa ideaa, sekä sen kannattajia ja myötäjuoksijoita vastaan.

Jos tämän kirjoituksen aihe tuntui sinusta tärkeältä, sinä voit auttaa Tapionkirja ty:tä lahjoittamalla sille rahaa tai liittymällä Tapionkirja ry:n kannattajajäseneksi. Ohjeet tukemiseen löytyvät Tapionkirjan sivuilta kohdasta tue Tapionkirjaa.

Kannattajajäsenmaksu on 25 € ja kaikki kannattajajäsenet saavat Tapio Holopaisen kirjan Islam ja Suomi: huomioita 2000- luvun maahanmuutosta ja sen seurauksista. Muun muassa filosofian ja sosiaalipsykologian tohtori Jukka Hankamäki on luonnehtinut kirjaa Finlandia palkinnon arvoiseksi.

Kannattajajäseneksi liitytään maksamalla Tapionkirjan tilille (tilinumero: FI5040550017463825) 25 €. Kirjoita viestikenttään nimesi ja osoitteesi, kirjan toimittamista varten. Kannattajajäsenyys kestää vuoden kerrallaan.

Tukemalla Tapionkirjaa olet mukana lisäämässä ihmisten tietoisuutta demografisesta muutoksesta.