Kuuntele podcastina

Opin vähän aikaa sitten pari uutta englanninkielistä sanaa, joista toinen on scuzz, joka tarkoittaa rähjäistä tai surkeaa ja toinen on fly-tipping, joka tarkoittaa jätteiden dumppaamisesta jonnekin, mihin niitä ei kuuluisi dumpata. Jos Spectatorin kolumnistia Gus Carteria, ja hänen kolumniaan Welcome to Scuzz Nation on uskominen, niin nuo kaksi termiä kuvaavat varsin hyvin Englannin nykytilaa, ja antavat kenties osviittaa siitä, mihin me täällä pohjolassakin olemme matkalla.  

Opin vähän aikaa sitten pari uutta englanninkielistä sanaa, joista toinen on scuzz, joka tarkoittaa rähjäistä tai surkeaa ja toinen on fly-tipping, joka tarkoittaa jätteiden dumppaamisesta jonnekin, mihin niitä ei kuuluisi dumpata. Jos Spectatorin kolumnistia Gus Carteria, ja hänen kolumniaan Welcome to Scuzz Nation on uskominen, niin nuo kaksi termiä kuvaavat varsin hyvin Englannin nykytilaa, ja antavat kenties osviittaa siitä, mihin me täällä pohjolassakin olemme matkalla.  

Yksi rähjäisyyteen liittyvä ilmiö Englannissa, on lisääntyvä rikollisuus ja edellä mainitussa artikkelissa kerrotaan, kuinka toimittaja seuraa Lontoon kotinsa ikkunasta autovarkaita, jotka kävelevät pitkin katua, lyövät autojen ikkunat rikki ja vievät niistä kaiken viemisen arvoisen. Toimittaja kertoo huutaneensa varkaille, ajaneena heitä takaa ja joskus jopa soittaneensa poliisille. Hätäkeskukseen soitettaessa hän joutui kuitenkin jonoon 20 minuutiksi, jonka jälkeen poliisi kertoi, että he eivät juurikaan toimi alueella öisin. Niinpä toimittaja tyytyy nykyään vain katselemaan autovarkaita, yrittämättä sen kummemmin puuttua tilanteeseen.

Pelastuspalvelun toimimattomuudessa ei myöskään ole mitään poikkeuksellista, vaan toinen Spectatorin kolumnisti kertoi tapauksesta, jossa soitettuaan hätänumeroon kahdesti, ambulanssin luvattiin tulevan paikalle kahden ja puolen tunnin kuluttua, jolloin päänsä pahasti loukannut mummo, jota toimittaja yritti auttaa, olisi luultavasti jo kuollut. Mummon onneksi ohikulkijat veivät hänet sairaalaan, eikä ambulanssia lopulta tarvittu.

Eikä tehottomuus ole vain pääkaupungin ongelma, vaan esimerkiksi Manchesterin terrori-iskussa vuonna 2017, jossa kuoli 22 ihmistä, ensimmäisen 40 minuutin aikana räjähdyksestä paikalle oli saatu yksi ambulanssi, joka voi kuulostaa huonolta, mutta oli kohtuullinen saavutus palokuntaan verrattuna, joka pääsi paikalle vasta pari tuntia myöhemmin.

Niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin ei edellä manituissa tapauksissa ole kyse mistään poikkeuksien poikkeuksista, vaan BBC raportoi pari vuotta sitten, että sydänkohtauspotilaat odottivat Englannissa ambulanssia tyypillisesti puolitoistatuntia.

Yhä useammilla alueilla voikin pelastushenkilökunnan sijaan törmätä veitsin aseistautuneisiin Road Maneihin, jotka ovat useimmiten mustia nuorukaisia, jotka elättävät itsensä myymällä huumeita, kuten kokaiinia, jonka aiheuttamat kuolemat ovat kaksinkertaistuneet saarivaltakunnassa viimeisen 10 vuoden aikana. Muuten kaupankäynti takkuaa ja pienet liikehuoneistot, sekä englantilaiset pubit sulkevat ovensa jättäen jälkeensä tyhjiä liiketiloja ja turkkilaisia partureita, joissa albanialaiset ja turkkilaiset huumejengit pesevät rahojaan.

Britannia on maa, jossa verot nousevat samalla kun kaikki yksityistetään ja palvelut muuttuvat huonommiksi. Yksi syy kirjoituksen alussa mainittuun jätteiden dumppaukseen on, että kehitysmaista tulleet uudet englantilaiset yksinkertaisesti heittävät jätteensä takapihan aidan yli kuten ovat tehneet Bangladeshissa tai Nigeriassakin, mutta toinen syy on, että takapihan aidan yli heittämiselle on yhä vähemmän vaihtoehtoja. Carter kertoo esimerkin Croydonista, joka on lähes 400 000 asukkaan kaupunginosa Lontoossa, jossa Weolia niminen yritys voitti puhtaanapidon tarjouskilpailun ja säästääkseen kuluissa poisti kaduilta 1000 roskapönttöä, jonka seurauksena roskaaminen yllättäen lisääntyi.

Ja kun kadut muuttuvat roskaisiksi ja turvattomiksi alkaa sääntöjen noudattaminen ja roskien lajittelu tuntua hölmöläisten hommalta kunnon kansalaisistakin ja niin roskaaminen ja välinpitämättömyys leviävät yhä uusiin kansankerroksiin ja ihmiset vetäytyvät julkisista tiloista koteihinsa tuijottamaan tik tok videoita ja nuuskaamaan kokaiinia.

Eikä meno Suomessa ole paljon kummempaa. Maamme on velkaantunut lähes tauotta vuodesta 2008 ja lääkkeeksi talouden vaivoihin tarjotaan maahanmuuttoa, juustohöylää ja lisää velkaa. Suomessa on reilusti yli 300 000 työtöntä, 34 000 enemmän kuin viime vuonna ja samaan aikaan Suomeen tuotetaan jatkuvasti tekijöitä esimerkiksi metsureiksi, jotka työskentelevät pitkälti työsopimuslain ulkopuolella ja usein täysin pimeästi. Sosiaaliturva ja tukiverkon mystisyys passivoi suomalaiset ja samalla yhä suurempi osa työelämää valuu epämääräisille ulkomaalaisille toimijoille, joiden arvostelemista pidetään parhaimmillaan hölmönä ja pahimmillaan rasismina.

Parhaita kehitysmaiden perinteitä noudattaen Suomi antaa samaan aikaan maaperänsä mineraalit käytännössä ilmaiseksi ulkomaalaisille kaivosyhtiöille, jota esimerkiksi taloustieteen emeritusprofessori Matti Viren on kritisoinut jo vuosia.

Ja aivan kuten kaivostoiminnan tuottojen ulkoistamista kansainvälisille yrityksille pidetään toimivana bisneksenä, niin samalla tavalla Suomessa riemuitaan Kouvolaan rakennettavasta kiinalaisten Tik tok datakeskuksesta, joka on täällä luultavasti siksi, että suomessa on halpaa sähköä, mutta myös siksi, että sijoittamalla Suomeen Kiina ostaa Suomesta poliittista vaikutusvaltaa.

Jos tämä tuntuu ylilyönniltä, niin poliittista vaikutusvaltaa ei osteta siten, että Kiinan suurlähettiläs antaa Petteri Orpolle säkillisen kultarahoja, vaan sitä ostetaan sijoittamalla rahaa Suomeen. Jos kiinalainen Ming Li soittaa kymenlaaksolaiselle kansanedustajalle, niin kansanedustaja ei luultavasti vastaa puhelimeen, mutta jos herra Li sijoittaa 100 miljoonaa euroa Kouvolaan, niin kymenlaaksolainen kansanedustaja tapaa Ming Lin mielellään kasvokkain ja kutsuu hänet syntymäpäivilleenkin. Tik tokista vielä sen verran, että se on käytännössä Kiinan vakoiluohjelma ja niin koukuttava ja haitallinen, että se on kielletty Kiinassa. Meillä sitä tietysti käyttävät kaikki, joiden suussa vielä voi sulaa, erilaisista some julkkiksista valtionhallintoon.

Samalla päättäjät joiden pitäisi vetää suuria linjoja ja valmistaa meitä tulevaan keskittyvät lillukan varsiin, jotka ovat parhaimmillaan naurettavia ja pahimmillaan orwellilaisia, kuten EU:n jätesäädös, joka tuo kompostitarkastajat tonkimaan sinunkin roskistasi tai saman instituution määräys, joka kieltää mies sanan käytön ammattinimikkeissä.

Länsimaiden alamäelle on varmasti monia syitä, mutta yksi niistä on, että hyvin suuri osa suomalaisista ja eurooppalaisista on aidosti vakuuttuneita siitä, ettei sellaisia ongelmia, joita Welcome to Scuzz Nation artikkelissa kuvataan ole olemassakaan. Ja, jos onkin, niin niistä ovat huolissaan vain puolihullut salaliittoteoreetikot, omaa vihaansa puhkuvat uusnatsit ja kierot populistit, jotka yrittävät jymäyttää yksinkertaisia kansalaisia päästäkseen vallankahvaan kiinni. Jokin aika sitten kävi esimerkiksi ilmi, että Englannin työväenpuolueen ministeri Lucy Powell ei joko tiedä tai ei välitä maata terrorisoivista pakistanilaisista raiskaaja jengeistä, vaan asian noustessa esille kuittasi rouva ministeri raiskaajajengit jonkinlaisena äärioikeiston salaliittoteoriana.

Nykyenglannin puolustajat voivatkin sanoa, että tilastojen mukaan rikollisuus on itseasiassa laskussa. Ja näin epäilemättä tilastojen mukaan onkin, mutta kuten Carter artikkelissaan toteaa, mitä järkeä on ilmoittaa rikoksista poliisille, kun asialle ei kuitenkaan tehdä mitään? Esimerkiksi 96 % murtovarkauksista jää maassa selvittämättä ja jos hätäkeskukseen soitettaessa joutuu neljännestunniksi jonoon, jonka jälkeen kerrotaan, että poliisi ei toimi alueella öisin ja ambulanssi tulee paikalle, vasta kun olet kuollut vanhuuteen, niin miksi kukaan ilmoittaisi viranomaisille mitään?

Tietysti on myös niin, että ei koskaan ole ollut aikaa, jolloin olisi vallinnut täydellinen konsensus siitä mitä on tehtävä ja millä tavalla. Mutta se että ihmisillä on ennenkin ollut erilaisia käsityksiä yhteiskunnallisten ongelmien luonteesta ei auta meitä ratkaisemaan ongelmia nyt. Konsensuksen syntymistä ei myöskään edesauta, että kaikki poikkeavat mielipiteet selitetään johtuvaksi epärationaalisesta vihasta ja järjettömistä ennakkoluuloista, joita kuvataan sellaisilla sanoilla kuin naisviha, vihapuhe ja islamofobia tai sitten niiden oletetaan perustuvan salaliittoteorioihin tai valeuutisiin. On hyvä huomata, että salaliittoteorioita lukuun ottamatta edellä mainitut termit ovat varsin tuoreita. Ne ovat tulleet yleiskieleen vasta 2000- luvulla ja niiden nimenomainen tarkoitus on mustamaalata ihmisiä, jotka esittävät valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä.

Mielipiteiden jakautumisessa huomioitavaa on, että esimerkiksi maahanmuuton ongelmien kiistäminen ei niinkään perustu itsestään selviin tosiasioihin maahanmuuton hyödyistä, vaan vastapuolen nimittelyyn. Esimerkiksi vielä kymmenen vuotta sitten ihmiset, jotka uskoivat, että Ruotsissa on no-go alueita ja Englannissa pakistanilaisten raiskaajajengejä, leimattiin valeuutisiin uskoviksi vihaajiksi, mutta nykyään kaikki tietävät, että Ruotsissa on no-go alueita ja pakistanilaisten raiskaajajengien olemassaolon kieltäminenkin käy kaiken aikaa vaikeammaksi. Vielä eilen suuri väestönvaihto oli salaliittoteoria ja sen nimeäjä Renaud Camu hullu ranskalainen, mutta nyt Wall Street Journalkin kirjoittaa asiasta.

Omituiseksi tämän prosessin tekee, että vaikka marginaaliset mielipiteet valtavirtaistuvat ja muuttuvat kiistämättömiksi tosiasioiksi, kuten on käynyt Ruotsin no-go alueiden kanssa, kukaan ei tunnu oppivan näistä asioista mitään.

Viimeisin esimerkki tästä oli Etelä-Afrikan presidentin vierailu Yhdysvaltoihin, jossa presidentti Trump syytti Etelä-Afrikan hallitusta valkoisten kansanmurhasta. Yleisradion mukaan syytökset ovat hölynpölyä ja Iltasanomat arvioi puolestaan, että kyse oli kotimaiseen kulutukseen tarkoitetusta populismista. Eikä siinä. Ei valkoisten kohtelu Etelä-Afrikassa varmaan täytäkään kansanmurhan tunnusmerkkejä ja ehkä Trump on nostanut asian esille, vain nostaakseen kannatustaan kotimaassaan. Mutta ei mustienkaan kohtelu apartheidin aikaisessa Etelä-Afrikassa ollut kansanmurha, mutta silti kaikki, jotka olivat länsimaissa jotain, saivat nimitellä Etelä-Afrikan valkoista hallitusta, miten halusivat.

Tosiasia kuitenkin on, että Etelä-Afrikka on maa, jonka infrastruktuuri on romahtamaisillaan. Ja kun Etelä-Afrikka todella romahtaa, seuraa siitä valkoisten tappamista, maan hajoaminen ja mahdollisesti valkoisten exodus kuten Zimbabwessa, jossa valkoisten määrä oli vuonna 1980, kun mustat ottivat maassa vallan noin 240 000 ja nyt se on alle 25 000, jonka lisäksi maa on konkurssissa. Ja kun tuo romahdus tapahtuu ja kaikki hyväksyvät, että Etelä-Afrikassa on syvälle juurtunutta rotuvihaa valkoisia kohtaan, niin kukaan ei opi siitäkään mitään ja luultavasti tuohon rotuvihaan suhtaudutaan ymmärtäväisesti, koska valkoiset ovat omassakin mielessään muuttuneet historian roistoiksi.

Todettakoon vielä lopuksi, että on inhimillistä, että emme halua myöntää, että politiikka tai ideologia, jota olemme itse kannattaneet, on syy erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Virheiden tunnustamiselle ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa, sillä kyvyttömyytemme tunnustaa tekemiämme virheitä johtaa pikkuhiljaa siihen, että länsimaat alkavat muistuttaa enemmän ja enemmän kolmatta maailmaa, jossa ambulanssit eivät tule paikalle, kadut muuttuvat turvattomiksi, eikä tilastoihin voi luottaa.

En tarkoita, että meidän pitäisi alkaa rypeä pessimismissä tai vakuuttaa itsellemme, että kaikki on huonosti. Päin vastoin, monet asiat ovat hyvin, mutta jos me haluamme, että asiat ovat hyvin huomennakin meidän pitäisi rehellisesti myöntää tekemämme virheet, jotta me voimme sitten korjata ne. Ja tietysti tämä koskee meitä kaikkia, eikä vain niitä toisia, joita aina haluamme syyttää maailman ongelmista.