Viime vuosina otsikoihin on noussut kaksi uuttaa poliittista ryhmittymää, joiden tekemisistä kirjoitetaan toinen toistaan huolestuneempia artikkeleita. Toinen ryhmä ovat populistit, joilla viitataan yleensä puolueisiin ja henkilöihin, jotka ovat huolissaan maahanmuutosta ja islamisaatiosta. Toinen ryhmä ovat puolestaan salaliittoteoreetikot, joiden uutisoidaan uskovan milloin mihinkin hullutukseen ja jotka kannattavat noita populisteja ja heidän hupsuja ideoitaan.

Populismi ei kuitenkaan ole mikään poliittinen ideologia, vaan populistit ovat poliitikkoja tai poliittisia liikkeitä, jotka lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja vielä palkankorotukset päälle, vaikkei heillä olekaan keinoja toteuttaa lupauksiaan. Esimerkiksi Antti Rinteen ennen viime eduskuntavaaleja lupailema vappusatanen oli populismia parhaimmillaan, vaikkeivat demarit tietenkään ole ainoita, jotka lupailevat kaikkea hyvää ja kaunista ennen vaaleja. Itse asiassa melkein kaikki poliitikot ovat populisteja siinä mielessä, että he lupaavat kansalaisille kaikenlaista hyvää, vaikka tietävätkin, etteivät noita lupauksiaan voi oikeasti toteuttaa.

Populismi, niin kuin realismikin, onkin useimmiten katsojan silmässä, sillä ei kukaan meistä usko itse olevansa populisti ja toisaalta melkein kaikki kuvittelevat olevansa realisteja, riippumatta siitä mihin kukin meistä uskoo. Esimerkiksi maahanmuuton vastustamista pidetään usein populismina ja sen suosimista, etenkin työperäisen maahanmuuton suosimista, pidetään puolestaan realismina. Mutta perustuvatko maahanmuuton puolestapuhujien lupaukset todella kylmään realismiin, vai perustuvatko ne kenties johonkin muuhun?

Kun maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvat poliitikot kysyvät, ”kuka hoitaa meidän vanhukset?”, niin he yrittävät vakuuttaa äänestäjät siitä, että jos me vain tuotamme Suomeen tarpeeksi filippiiniläisiä sairaanhoitajia, niin sinun ei tarvitse tehdä mitään, mistään ei tarvitse luopua ja kaikki jatkuu ennallaan. Vaikka kaikille pitäisi jo olla selvää, että kaikki ei tule jatkumaan ennallaan. Ei maailma koostu ihmisistä, joiden suurin unelma on muuttaa Suomeen pesemään meidän pyllyjämme ja maksamaan meidän eläkkeemme, koska olemme tulleet liian laiskoiksi hankkiaksemme lapsia, joiden nuo eläkkeet piti maksaa ja pyllyt pyyhkiä.

Meillä taitaa olla nyt menossa neljäs hallitus putkeen, joka rahoittaa julkisen sektorin menot ottamalla lisää velkaa. Ovatko poliitikot oikeasti, niin tyhmiä, että he luulevat meillä olevan jatkossakin varaa nykyisen kaltaiseen vanhustenhuoltoon? Vai ovatko nuo vakuuttelut työperäisen maahanmuuton autuaaksitekevyydestä vain äänten kalastelua ja populismia?

Olisiko, ehkä niin, että filippiiniläisiä sairaanhoitajia realistisempi vastaus kysymykseen ”kuka hoitaa meidän vanhukset?” on. Ei kukaan. Ei ainakaan nykyisellä hoidon tasolla, koska väestöpyramidi kääntyy ylösalaisin, eikä heidän hoitamiseensa ole jatkossa rahaa.

Toisin kuin usein kuvitellaan, jopa filippiiniläiset sairaanhoitajat haluavat, että heille maksetaan palkkaa.

Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, ovat populistien seuraksi otsikoihin nousseet myös salaliittoteoreetikot, jotka uskovat kaiken maailman huuhaaseen ja kannattavat noita populisteja. On kuitenkin olemassa kaksi eri salaliittoihin uskovaa ryhmää. Ne, jotka uskovat salaliittoihin ja ne, jotka uskovat että salaliittoihin uskominen on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Ensin mainitun uskovat ties mihin Siionin vanhimpien pöytäkirjoihin ja jälkimmäiset uskovat, että on olemassa eräänlainen salaliittoteoreetikkojen salaliitto, joka heidän tulee paljastaa ja jota vastaan heidän tulee kamppailla.

Ensimmäinen ryhmä on poliittisesti melko merkityksetön ja sen varsinainen funktio on toimia oikeutuksena status quon puolustukselle. Kaikki, jotka haluavat haastaa vallitsevan poliittisen järjestelmän, haluavat vähemmän maahanmuuttoa, vähemmän EU:ta tai vähemmän puhetta ilmastonmuutoksesta, ovat huolissaan islamisaatiosta tai Euroopan tummenemisesta leimataan ennemmin tai myöhemmin populisteiksi ja rasisteiksi ja heidän kannattajansa yhdistetään noihin salaliittoteoreetikkoihin. Niinpä kukaan kunniallinen kansalainen ei uskalla olla huolissaan Euroopan tummenemisesta, islamisaatiosta ja muusta sen sellaisesta, ettei häntäkin vain luultaisi typeräksi salaliittoteoreetikoksi.

En itse ole koskaan ollut taipuvainen uskomaan salaliittoihin, koska suurin osa ihmisistä tuntuu olevan asioista samaa mieltä ilman mitään salaliittojakin. Mutta en myöskään usko, että kaikki päätöksenteko maailmassa on avointa ja läpinäkyvää. Maailmassa on ihan oikeasti ihmisiä, joilla on agendoja, joista he eivät puhu avoimesti. Ja osalla noista ihmisistä on ihan oikeasti valtaa.

Luen esimerkiksi tällä hetkellä kahden toimittajan kirjoittamaa kirjaa nimeltä Hidden Hand, joka kertoo Kiinan vaikutusvallan kasvusta ja siitä kuinka Kiinan kommunistinen puolue pyrkii vaikuttamaan länsimaiden poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin. Mutta jos joku Kiinan talutusnuorassa oleva poliitikko kiistää nuo vaikutus yritykset, niin mihin minun pitäisi uskoa? Jos minä en usko tuon poliitikon vakuutteluihin hänen omasta viattomuudestaan, niin olenko minä hullu salaliittoteoreetikko?

Pitääkö minun uskoa, että kaikki länsimaalaiset poliitikot EU:n huipulta alapäin ovat mukavia veikkoja, jotka ajattelevat vain minun ja kanssa eurooppalaisteni parasta. Onko täysin kahjoa ajatella, että osalla noista poliitikoista on salaisia agendoja, joista he eivät halua puhua avoimesti? Entä onko hullua ajatella, että osa heistä on lahjottu, jonkin vieraan vallan, suuryrityksen, etujärjestön tai vaikutusvaltaisen rikollisjärjestön talutusnuorassa?

Ovatko tällaiset ajatukset merkki siitä, että olen menettänyt järkeni ja liittynyt QAnon kulttiin? Vai olenko minä vain terveen skeptinen suhteessa vallanpitäjiin?

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole saada ihmisiä uskomaan salaliittoihin tai populismiin. Sen tarkoitus on vain huomauttaa, että liiallinen usko populistien populismiin ja salaliittoteoreetikkojen salaliittoihin, voi estää meitä huomaamasta niin todelliset salaliitot kuin todelliset populistitkin.