Pieniä tarinoita

Kulttuurinen omiminen

Sunnuntai 24.10.2021 klo 19:59


Jokin aika sitten muusikko Chisu nousi otsikoihin julkaistuaan itsestään kuvan, jossa hänen hiuksensa ovat leteillä. Myöhemmin Chisu pyysi lettejään anteeksi, kun oli ymmärtänyt, että letit ovat kulttuurista omimista.

Tapauksesta tuli mieleeni entinen työkaverini, joka muutti töihin Kiinaan, jossa tutustui afrikkalaiseen mieheen, joka oli mukana hiusbisneksessä. Mies osti Kiinasta hiuksia ja vei niitä Afrikkaan, jossa niitä käytettiin hiusten pidennyksiin ja peruukkeihin. Tarina ei kerro tehtiinkö peruukit Kiinassa, vai Afrikassa, enkä suoraan sanoen muista sitäkään mistä Afrikan maasta mies oli tarkkaan ottaen kotoisin. Sen kuitenkin tiedän, että ainakin Nigeriassa hiuslisäkkeet ja hiusten pidennykset ovat kukoistava bisnes. Ja jos joku nyt ihmettelee, että eikö mustia hiuksia löytyisi Afrikastakin, niin kyse on siitä, että kiinalaisten hiukset ovat suoria, kun taas afrikkalaisten kähäriä, ja syystä tai toisesta, juuri suorat hiukset ovat Nigeriassa kuuminta hottia.

Ovatko nuo kiinalaisten suorista hiuksista tehdyt lisäkkeet kulttuurista omimista? Pitäisikö niiden olla? Olisiko maailma sitten parempi paikka?

Kulttuurinen omiminen on muunsukupuolisuuden jälkeen typerin asia, josta olen koskaan kuullut. Jos eri ihmisryhmät eivät ottaisi vaikutteita toisiltaan, mitään kehitystä ei tapahtuisi, emmekä me olisi koskaan laskeutuneet edes puista savannille. Esimerkiksi pianon soitto, farkut ja penisilliini ovat länsimaalaisia keksintöjä, mutta en minä saa raivareita joka kerta, kun joku ei länsimaalainen käyttää penisilliiniä, farkkuja tai soittaa pianoa. Miksi minä saisin? Tai kun sveitsiläinen kaverini suunnitteli rakentavansa mökilleen saunan, en minä vaatinut häneltä välitöntä anteeksipyyntöä hänen postkolonialististen tendenssiensä takia. Entä Hanko sushi, onko se, kulttuurista omimista? Entäpä Hesburger sitten? Eiväthän hampurilaisetkaan ole suomalainen keksintö.

Itse asiassa kulttuurinen omiminen on käsitteenä niin typerä, että en aluksi viitsinyt edes kirjoittaa siitä. Mutta sitten aloin miettimään, että ehkä tässä on kyse jostain muutakin.

Yhtäältä kulttuurinen omiminen osoittaa kuinka tyhmiä meistä on tullut, kun me ylipäänsä puhumme tällaisista asioista.

Toinen tapa ymmärtää kulttuurinen omiminen on amerikkalaisen käsitteen, soft bigotry of low expectations, kautta. Käsitteellä viitataan siihen, että tietyt ihmiset, erityisesti tummaihoiset ovat kuin lapsia ja siksi heihin ei voi suhtautua kuin aikuisiin. Juuri tästä syystä nigerialaiset voivat käyttää kiinalaisten hiuksia hiusten pidennyksiinsä, mutta Chisu ei saa letittää omia suomalaisia hiuksiaan. Logiikka on tässä seuraavanlainen. Kiina on vanha korkeakulttuuri, Chisu on valkoinen, kun taas nigerialaiset ovat kurjia neekereitä, jotka eivät ole saaneet elämässään muuta aikaiseksi kuin palmikoita ja nyt se kaunis ja menestynyt Chisu tulee ja vie nekin. 

Osittain kyse saattaa ollakin tummempi-ihoisten aliarvioimisesta, mutta luultavasti kyse on muustakin. Esimerkiksi tummaihoinen saksalainen vaihto-opiskelija loukkaantui verisesti, kun Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijat olivat jossain fuksitapahtumassa pukeutuneet afrikan tähti pelin roistoiksi. Vaihto-opiskelija sanoi seuraavaa.

”Pelilaudan kartassa ovat kaikki rasistiset stereotypiat Afrikasta. Siellä on jopa blackface. Se on niin kammottava peli. Olen sanaton. Kysymykseni on, mitä ihmettä fuksitapahtuman järjestäjinä ajattelitte, kun järjestitte tällaisen tutustumistapahtuman? Olen kyllästynyt tekosyihin, joita valkoisilla aina on. Ai, en tullut ajatelleeksi, nainen pohtii Instagramiin kuvaamillaan videoilla.”

ja

Toiset opiskelijat esiintyivät orjien omistajina ja toiset orjina. Tämä ei ole normaalia.”

ja

”En peräänny argumentistani. Peli on rasistinen. Näkökulmalleni on paljon todisteita tiedemaailmassa. Peli esittelee, mistä kolonialismissa on kyse. Siitä koko pelissä on kyse: pelissä kerätään timantteja Afrikassa ja tuodaan ne Kairoon. Se on rasismia ja kolonialismia minulle, nainen kertoo Iltalehdelle.”

Sivumennen sanoen, pelissä ei ole blackfacea, pelin roistot ovat valkoisia, kukaan fuksitapahtumassa ei esiintynyt orjana tai orjanomistajana, Afrikan tähti pelissä timantteja ei viedä pois Afrikasta, eikä pelissä ole sen paremmin orjia kuin heidän omistajiaankaan. Ei myöskään ole aivan selvää, miksi kaivostoiminnan harjoittaminen olisi sen paremmin rasismia kuin kolonialismia. Harjoitetaanhan kaivostoimintaa esimerkiksi Saksassa ja Suomessakin.

Vihreiden entinen varapuheenjohtaja, tummaihoinen Fatim Diarra kommentoi puolestaan Chisun lettikohua seuraavalla tavalla.

”Hyvä ja toivon, että tämä keskustelu saa laajemmin valkoiset suomalaiset artistit tarkastelemaan omaa toimintaa kriittisesti, Diarra kommentoi Chisun kuvaan.”

ja

”Chisun ulostuloa Diarra pitää hyvänä asiana. Se kertoo sen, että Chisu ymmärtää oman asemansa ja on haluavainen tarkastelemaan asioita.”

ja

”Diarra korostaa sellaisen keskustelukulttuurin tärkeyttä, jossa valkoihoiset eivät määrittäisi asioita ruskeiden tai mustien ihmisten puolesta.”

ja

”Toivoisin, että kun puhutaan ruskeiden ja mustien ihmisten asioista, meidän annettaisiin itse selittää, mitä tunnemme ja miten koemme asiat. Ei niin, että joku valkoinen kertoo meille, miten meidän pitäisi ajatella.”

Myös taiteilijanimellä esiintyvä räppäri Yeboyah otti kantaa Chisu kohuun seuraavalla tavalla.

Haluun kans muistuttaa et tänkin heräämisen takana on osittain musta nainen, joka on joutunu tekee tätä koulutustyötä ilmaseks ja on joutunu kohtaa rasistisia asenteita näit keskusteluja käydessä ja edelleen käy terapiassa näiden takia, Yeboyah sanoo kirjoituksessaan.”

Iltasanomien jutussa ei selviä, kuka tämä terapiassa käyvä nainen on. Kenties Yeboyah itse? Ylen jutussa Yeboyhasta käy ilmi, että räppärin oikea nimi on Rebekka Kuukka ja itsestään hän kertoo seuraavaa.

Samaan aikaan ilmestyi Koko Hubaran kirja Ruskeat tytöt. Sen avulla Yeboyah pääsi osaksi yhteisöä, jolla on samanlaisia kokemuksia siitä, millaista on elää Suomessa, kun ihonvärin takia tulee usein kohdatuksi vaikkapa maahanmuutajataustaisena tai ulkomaalaisena.”

Se mikä Diarraa, Rebekkaa ja Hubaraa yhdistää on, että heillä kaikilla on suomalainen äiti, he ovat kaikki syntyneet ja kasvaneet Suomessa, he kaikki vastustavat rasismia, sekä kaikkea muuta pahaa ja aina kun he avaavat suunsa, he määrittävät, sekä itsensä että muut ihmiset heidän ihonvärinsä mukaan.

Tarkoitukseni ei tässä ole arvostella kyseisiä naisia, päinvastoin. En epäile hetkeäkään, etteivätkö he olisi täysin rehellisiä. Enkä minä usko, että Hubara, Rebekka tai se ”saksalainen” vaihto-opiskelija olisivat jotenkin kajahtaneita, neuroottisia tai muuten menneet raiteiltaan, kun saarnaavat jatkuvasti rasismia vastaan identifioiden samalla itsensä oman ihonvärinsä mukaan. Vaikka on kyllä todettava, että Rebekka kertoo Ylelle saavansa elämäänsä suuntaviivoja tarot korteista.

No. Jostainhan se suunta pitää löytää.

Loogisesti ajatellen, kaikki nämä kohut ovat tietysti aivan järjettömiä. Ei afrikan tähti ole rasistinen, eikä vaihto-opiskelija ilmeisesti edes tiennyt mistä pelissä on kyse. Ja mitä Chisun hiuksiin tulee, niin mitä hänen oikein pitäisi tehdä? Konsultoida Fatim Diarraa ennen kuin käy kampaajalla.

No. Ilmeisesti tämän asian logiikka onkin toisaalla. Se mitä kaikki nämä maailman ”saksalaiset” vaihto-opiskelijat ja Fatim Diarrat paljastavat on, kuinka suuri osa ihonväri on heidän identiteettiään ja kuinka paljon kotoisammaksi he tuntevat olonsa itsensä näköisten ja kaltaisten ihmisten seurassa.

Eikä siinä mitään pahaa ole. Niin me muutkin tunnemme. Me muut olemme vain saanet kasvaa ympäristössä, jossa todella olemme kaltaistemme ympäröimiä ja siksi meidän on vaikea ymmärtää maailman Diarroja tai ”saksalaisia” vaihto-opiskelijoita, jotka ovat kokeneet olevansa poikkeavia pienestä pitäen. Ei kyse ole siitä, että joku Ruoholahdesta kotoisin oleva Rebekka Kuukka olisi joutunut kokemaan kauheasti rasismia. Kyse on siitä, että ihmisen rotu ja ulkonäkö ovat oleellinen osa hänen identiteettiään, mutta koska nykyliturgian mukaan näin ei tulisi olla syyttävät nämä ihmiset kuulumattomuuden tunteestaan rasismia ja yhteiskuntaa, yksinkertaisesti siksi, että he elävät maailmassa, jossa kaikesta voi syyttää rasismia ja yhteiskuntaa.

Hieman yksinkertaistaen. He pukevat tunteensa sille kielelle, jota nykymaailmassa on tapana käyttää.

Kulttuurinen omiminen onkin taas yksi esimerkki länsimaisten yhteiskuntien vähittäisestä hajoamisesta. Erilaisten maahanmuuttajaryhmien lisäksi, Suomi, kuten muutkin länsimaat koostuvat jatkossa yhä enemmän ihmisistä, jotka eivät taustansa puolesta tunne kuuluvansa tänne taikka tuonne ja pyrkivät rakentamaan identiteettinsä oman ihonvärinsä ja jonkinlaisen kapinallisen aktivismin ympärille.

No, ehkä minä liioittelen ja näen taas ongelmia siellä missä niitä ei todellisuudessa ole. Ja voidaan tietysti sanoa, että koska minä uskon yhteiskunnan olevan hajoamassa, näen siitä merkkejä kaikkialla, sielläkin missä niitä ei todellisuudessa ole. Eikä siinä. Voi asia olla niinkin. Kaikkihan me olemme jossain määrin omien ennakkokäsitystemme vankeja, mutta toisaalta. Voihan asia olla toisinkin päin, ehkä minä en näe merkkejä, koska uskon yhteiskunnan olevan hajoamassa. Ehkä onkin niin, että minä uskon yhteiskunnan olevan hajoamassa, koska näen siitä merkkejä kaikkialla. 

Avainsanat: Blogi/podcast


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini