Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut Suomessa huolta maamme turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja liittyminen Natoon on noussut kaikkien huulille. Muun muassa sellaiset suositut kolumnistit kuin kirjailija Jari Tervo ja toimittaja Sanna Ukkola ovat ilmaisseet tukensa Suomen Nato jäsenyydelle ja lakialoite kansanäänestyksestä Natoon liittymiseksi keräsi hetkessä tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.

On aivan luonnollista, että suomalaiset haluavat liittoutua sotilaallisesti nyt, kun Venäjän uhka tuntuu todelliselta. En kuitenkaan voi olla huomaamatta, että halussa liittyä Natoon on jotain hyvin tuttua. Nato keskustelu on osa suurempaa yhteiskunnallista diskurssia, jossa vastaus jokaiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan, kuten kysymykseen siitä, kuka synnyttää lapset, kuka maksaa verot, kuka poimii marjat, kuka hoitaa vanhukset tai tässä tapauksessa, kuka tätä maata puolustaa, on aina sama. Ja se vastaus on, joku muu kuin minä.

Tarkoitukseni ei ole tässä vastustaa Suomen Natojäsenyyttä, vaan huomauttaa, että Nato koostuu enimmäkseen sellaisista rauhaa rakastavista maista kuin Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Portugali, Saksa, Belgia, Luxemburg, Hollanti ja niin edelleen, jotka ovat Natossa juuri siksi, ettei niiden tarvitsisi huolehtia omasta puolustuksestaan.

Venäjä ei kuitenkaan ole Portugalin taikka Saksan rajanaapuri, se on meidän rajanaapurimme. Ja se olemme me, jotka tuosta rajasta olemme vastuussa. Se mitä Ukrainassa tapahtuu, on tietysti surullista ja me voimme auttaa Ukrainaa antamalla heille humanitääristä apua ja ottamalla vastaan pakolaisia, mutta näin suomalaisena haluaisin, että fokuksemme olisi pääasiassa omassa rajassamme. On hyvä muistaa, että matka presidentinlinnan portailta Venäjän rajalle on 195 km. Matka, jonka rivakka kuski ajaa parissa tunnissa. Matka Kiovan keskustasta Venäjän rajalle on puolestaan yli 300 km.

Jos me olemme tosissamme oman turvallisuutemme suhteen, meidän pitäisi tehdä jotain muutakin, kuin kirjoittaa kipakoita kolumneja Natosta ja heijastaa sinikeltaisia värejä rakennusten seinille.  Sillä niin eteviä taistelijoita kuin belgialaiset ja portugalilaiset epäilemättä ovatkin, eivät he Helsinkiin kahdessa tunnissa ennätä. Edelleen, tarkoitukseni ei ole vastustaa Natojäsenyyttä, vaan huomauttaa, että tilanteessa kuin tilanteessa meidän on itse vastattava omasta puolustuksestamme.

Kun Natosta puhutaan, puhutaan yleensä Amerikasta ja vaikka Naton jäseninä amerikkalaiset olisivatkin valmiita sijoittamaan tänne rykmentin merijalkaväkeä, niin tuskin he ydinsotaan olisivat valmiita Lappeenrannan taikka Helsinki-Vantaan takia. Ja jos olen ihan rehellinen, niin en tiedä olisinko minäkään.

Se mikä minua nykyisessä tilanteessa huolettaa on, että me ylireagoimme tähän taloudellisesti ja ali reagoimme sotilaallisesti. Venäjä ei ole vain siellä Ukrainassa, se on ihan tuossa rajan takana, eikä tuota rajaa suojele kukaan muu kuin me. Olisiko nyt aika reservin kertausharjoituksille? Mitä jos kokeiltaisiin, miten nopeasti ne reserviläiset oikeasti saa kutsuttua, aseistettua ja sijoitettua Lappeenrannan itäpuolelle ja Helsinki-Vantaalle. Kuinka kauan menisi, jos esimerkiksi 50 000 miestä kutsuttaisiin palvelukseen? Kuinka monta päivää kutsun lähettämisestä kestäisi siihen, että se Matti Viitanen Hyvinkäältä tai Tapio Holopainen Tampereelta saadaan aseisiin ja pystyttämään sissitelttaa jonnekin huoltovarmuuskeskuksen portille?

En minä ainakaan tiedä. Ja vaikka suunnitelmat ovat varmasti olemassa, niin pitäisikö niiden täytäntöönpanoa harjoitella nyt, kun Venäjän armeija on sidottu Ukrainaan? Olisiko tällainen harjoitus signaali venäläisille, että me olemme tosissamme ja että meidän silmillemme ei kannata tulla hyppimään? Jos me harjoittelisimme nyt, niin olisimmeko me valmiimpia, jos tosipaikka tulee? Mielestäni vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on kyllä.

Natoon liittymisen lisäksi muita teemoja, jotka ovat olleet uutisissa esillä, ovat Venäjän armeija, joka ei ehkä olekaan, niin suuri ja mahtava kuin lännessä on kuviteltu, sekä kaikki ne pakotteet, joita Venäjää vastaan ollaan asettamassa. Noiden pakotteiden toivotaan ilmeisesti lyövän maan polvilleen ja saavan aikaan joko avoimen kapinan, jossa väkijoukko ryntää Kremliin kuin Talvipalatsiin aikanaan ja hirttää tuon ilkeän diktaattorin Lenin mausoleumin lipputankoon. Tai sitten Putinin lähipiirin toivotaan tekevän palatsivallankumouksen ja siirtävän entisen johtajansa syrjään, päästäkseen taas Lontooseen shoppailemaan.

Eikä siinä. Venäjän armeija voi hyvinkin juuri nyt olla heikompi kuin me olemme kuvitelleet. Mutta toisaalta, tuon armeijan vahvuudeksi kuitenkin arvioidaan noin 900 000 miestä, joten kyllä siinä meille suomalaisille on ihan tarpeeksi tekemistä. Ja mitä Putinin syrjäyttämiseen tulee, niin toki sekin on mahdollista, mutta miksi kaikki kuvittelevat, että hänen seuraajansa olisi automaattisesti kiltimpi ja länsimielisempi? Epäonnistuminen sodassa voi olla Putinin lopun alku, niin kuin epäonnistuminen Venäjän-Japanin sodassa oli Nikolai II:n lopun alku ja epäonnistuminen ensimmäisessä maailmansodassa sitten olikin hänen loppunsa. Mutta voiko joku väittää, että Nikolaita seuranneet Lenin ja Stalin olisivat olleet erityisen leppoisia tai länsimielisiä hallitsijoita?

Pakotteiden toimivuudesta vielä sen verran, että Yhdysvaltojen pakotteet Kuubaa vastaan kestivät niin kauan, että niiden pääasiallinen kohde, eli Fidel Castro ehti kuolla vanhuuteen ennen niiden päättymistä, eikä Kuuba vieläkään ole saanut aikaan sitä kauan kaivattua palatsivallankumousta.

Näiden pakotteiden ongelma onkin, että ne eivät iske pelkästään venäläisiin, vaan ne iskevät myös meihin. Ja vaikka ihmisillä on kova halua auttaa ukrainalaisia, niin en oikein usko, että Venäjän sotakone pysähtyy Fazerin tai Hesburgerin vetäytymiseen Venäjän markkinoilta. Tämä sota loppuu joskus ja kun se loppuu, on Venäjä, johtipa sitä sitten kuka hyvänsä, edelleen meidän naapurimme ja naapureiden, olivatpa ne sitten millaisia hyvänsä, olisi hyvä tulla toimeen keskenään.

Se, että Suomi ja Keski-Eurooppa vieroittavat itsensä venäläisestä energiasta on positiivista, sikäli kun se nyt todella tapahtuu, sillä suurempi energiaomavaraisuus on hyvä asia, niin kuin omavaraisuus aina on hyvä asia. Mutta lienee aiheellista kysyä, mitä tekemistä energiaomavaraisuudella on Fazerin suklaan tai Hesburgerin hampurilaisten kanssa? On myös huomioitava, että koska Suomella ja Euroopalla ei ole Pohjanmeren öljykenttiä lukuun ottamatta omaa öljyä olemme me jatkossa riippuvaisempia muiden diktatuurien, kuten Jemenin sisällissotaan sekaantuneen ja terroristeja rahoittavan Saudi-Arabian öljystä.

Me kaikki tulemme maksamaan näistä pakotteista ja tästä sodasta vielä kalliin hinnan, eikä sitä hintaa voi loputtomasti kuitata ottamalla lisää velkaa ja toivomalla, että kyllä joku muu tekee kaikki ne ikävät työt, kuten hoitaa vanhukset ja puolustaa meidän rajojamme. Meillä kauppasota Venäjän kanssa tarkoittaa kohonneita hintoja ja Venäjään satsanneiden firmojen konkursseja, mutta maailman köyhimmissä kolkissa, kuten Afrikassa, kohonneet hinnat tarkoittavat nälkää, levottomuuksia ja alati kasvavia siirtolaisvirtoja köyhästä etelästä kohti vanhuuteen kuolevaa Eurooppaa.

Jottei tämä kirjoitus olisi pelkkää pessimismiä, niin todettakoon, että poliittiset päättäjät ovat heränneet tilanteen vakavuuteen nopeasti ja hallituksen päätös nostaa puolustusmäärärahoja ja presidentin päättäväiset otteet ulkopolitiikan johdossa ovat olleet mielestäni oikeanlaisia.

Loppujen lopuksi meidän tulee kuitenkin ymmärtää, että me emme voi muuttaa maailmaa. Emme me voi lopettaa sotaa Ukrainassa tai köyhyyttä Afrikassa. Ainoa asia mitä me voimme tehdä on pitää huolta itsestämme ja omasta maastamme ja jos jostakusta tuntuu sydämettömältä ajatella ensi sijassa itseään, eikä muita. Niin on hyvä muistaa, että vain ne voivat auttaa muita, jotka ovat ensin auttaneet itsestään.

Jos Tapion kirjoitukset kiinnostavat, niin blogi on vain pintaraapaisu.

Tapion kirjoja voi ostaa edulliseen hintaan kirjavälityksen sivuilta.

Tapion kirjat:

Islam ja Suomi: huomioita 2000- luvun maahanmuutosta ja sen seurauksista

Ensimmäinen ja ainoa yleisesitys muslimien maahanmuutosta ja sen vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Linkki verkkokauppaan

Alku

On vuosi 2137. Eurooppa ei hajonnut, äärioikeisto ei noussut valtaan, eivätkä kirkontornit vaihtuneet minareetteihin. Avaruudesta ei löydetty elämää, eivätkä yliälykkäät koneet tuhonneet ihmiskuntaa. Kaikki meni lopulta aivan niin kuin pitikin. Tai ainakin suunnilleen.

Linkki verkkokauppaan

Minussa viha tulee lihaksi

Minussa viha tulee lihaksi, on historiallinen romaani, sekä kuvaus oman aikamme vaikeista aiheista. Seksuaalisesta väkivallasta, maahanmuutosta ja siitä kuinka vaikeaa noiden asioiden käsittely on.

Linkki verkkokauppaan

Valkoinen kuolema ja muita kertomuksia: tarinoita demografisesta muutoksesta

Valkoisen kuoleman kertomukset ovat osin hauskoja ja osin traagisia, mutta ennen kaikkea tarinat paikkaavat aukon suomalaisessa kirjallisuudessa, jossa demografisen muutoksen pysyvyyttä ja syvyyttä ei ole haluttu käsitellä.

Linkki verkkokauppaan

Jos haluat tietää enemmän maahanmuutosta. Voit kutsua minut puhumaan aiheesta pientä korvausta vastaan. Tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen tapio@tapionkirja.fi