Kuuntele podcastina

Aikamme suosituin suomalainen lastenkirjasarja on luultavasti Paula Norosen Supermarsu sarja, jonka päähenkilö Emilia Lahtinen-Nieminen on Itä-Helsingin ala-astetta käyvä tyttö, joka omistaa marsun nimeltä Halonen ja aina kun Emilia juo marsunsa vesipullosta hän muuttuu supervoimia omaavaksi supermarsuksi. 

Supermarsu kirjat ja niiden maailma tulivat mieleeni, kun luin ylen juttua Ruotsin mellakoista, jotka saivat alkunsa tanskalaispoliitikon poltettua Koraanin Ruotsissa. Jutussa lainatun Malmön yliopiston kaupunkitutkimuksen professorin Mustafa Dikeçin mukaan: ”Mellakoissa ei niinkään ole välttämättä kyse yleisesti juuri uskonnosta tai erityisesti Koraanista”.

Niin, eipä tietenkään.

Aikamme suosituin suomalainen lastenkirjasarja on luultavasti Paula Norosen Supermarsu sarja, jonka päähenkilö Emilia Lahtinen-Nieminen on Itä-Helsingin ala-astetta käyvä tyttö, joka omistaa marsun nimeltä Halonen ja aina kun Emilia juo marsunsa vesipullosta hän muuttuu supervoimia omaavaksi supermarsuksi. 

Supermarsu kirjat ja niiden maailma tulivat mieleeni, kun luin ylen juttua Ruotsin mellakoista, jotka saivat alkunsa tanskalaispoliitikon poltettua Koraanin Ruotsissa. Jutussa lainatun Malmön yliopiston kaupunkitutkimuksen professorin Mustafa Dikeçin mukaan: ”Mellakoissa ei niinkään ole välttämättä kyse yleisesti juuri uskonnosta tai erityisesti Koraanista”.

Niin, eipä tietenkään.

Supermarsu kirjojen ja Ruotsin mellakoiden välinen aasinsilta voi äkkiseltään tuntua liian pitkältä, mutta yritän kuitenkin saada sen kantamaan.

Sosiologisessa mielessä Supermarsu kirjoissa oleellisinta on millaiseen maailmaan kirjat sijoittuvat. Kirjat eivät sijoitu fantasiatodellisuuteen tai toiseen aikaan, vaan ne sijoittuvat tämän päivän Helsinkiin ja kirjojen henkilöt ovat tavallisia suomalaisia. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat eronneet, hänen äitinsä on sairaanhoitaja ja isä työtön haaveilija, joka unelmoi joskus kirjoittavansa kirjan ja viettää kaiken aikansa Baari Ketunkolossa. Kirjasarjan alussa Emilian äiti asuu Emilian kanssa kahden, mutta sitten heidän luokseen muuttaa Pertti ja isäkin saa uuden naisystävän nimeltä vanupuikon näköinen Anneli. Emiliasta on kivaa, että hänen vanhemmillaan on uudet rakkaat elämässään, kuten myös se, että he ovat eronneet, koska yhdessä ollessaan he riitelivät koko ajan.

Kirjan maailmassa tyttöjen ja poikien tai naisten ja miesten välillä ei ole juuri mitään eroa, eivätkä kirjan pojat poikkea tavoiltaan tai harrastuksiltaan tytöistä. Ainoana poikkeuksena kenties Rasva Antero, joka on luokan kiusaaja ja erityisen ikävä tyyppi Emilian parhaalle kaverille Simolle, jota Emilia usein puolustaa. Yhdessä kirjoista Rasva Antero haukkuu Emilian kaveria homoksi ja Emilia ihmettelee aidon hämmentyneenä, että mitä haukkumista siinä on? Samalla käy ilmi, että yhdellä kirjan hahmoista on kaksi isää ja yhdellä kaksi äitiä.

Ymmärrän tietysti, että tällaisten tarinoiden tarkoitus on edistää suvaitsevaisuutta kertomalla, että kaikki ovat ok sellaisina kuin he ovat. Ja toisaalta onkin hyvä asia sanoa lapsille, että he ovat ok, sellaisina kuin he ovat, eikä asettaa heille turhia paineita, mutta kai tässäkin joku raja on? Jos minä jään työttömäksi, jätän perheeni ja muutan Baari Ketunkoloon asumaan, niin ei se ole ok, sanoi Supermarsu siihen mitä tahansa.

Kirjasarjan huomiota herättävin piirre onkin, että kirjojen maailmassa kaikki käy ja juuri tuo eetos, jonka mukaan kaikki käy yhdistää Supermarsun Ruotsin mellakoihin tai ainakin siihen, miten me niihin suhtaudumme.

Me elämme maailmassa, jossa väkijoukon polttaessa poliisiauton ja jätkien huutaessa allahu akbar vieressä, professori Mustafa kertoo, että ei tässä ole kyse islamista, vaan ulkopuolisuuden tunteesta ja me kaikki leikimme, että tällaiset älyttömyydet ovat oikeaa analyysia.

Eikä professori Dikeç ole suinkaan ainoa, jonka analyysit Ruotsin tilanteesta ovat olleet tavalliseen tapaan täysin poskettomia. Esimerkiksi Iltalehden Kreeta Karvala kirjoittaa, että Suomea suojaa Ruotsin kehitykseltä muun muassa syrjäinen sijainti, Helsingin asuntopolitiikka ja se että Ruotsi on, ja tätä en ollut ennen kuullutkaan, paljon vahvemmin luokkayhteiskunta.

Tarkoitukseni ei tässä ole sen kummemmin analysoida kommentaattoreiden kommentteja, koska niiden älyttömyys on niin itsestään selvää. Ellei joku sitten oikeasti luule, että mellakat olisi voitu välttää tekemällä muutoksia Örebron asemakaavaan? Tarkoitukseni on kirjoittaa noiden kommenttien takana piilevästä välinpitämättömyydestä ja älyllisestä laiskuudesta, joka on ajallemme niin tyypillistä. Muslimien runsas maahanmuutto johtaa gettoihin ja uskonnolliseen fanatismiin Suomessa, niin kuin se on johtanut gettoihin ja uskonnolliseen fanatismiin kaikkialla muuallakin. Vai uskooko joku tosissaan, että Koraanin polttaminen vaikkapa Marseillessa tai Glasgow’ssa tai ihan missä tahansa Länsi-Euroopan maassa, ei johtaisi mellakoihin ja poltettuihin poliisiautoihin?

Vertailun vuoksi todettakoon, että Glasgow’ssa asuneen brittiläisen muslimin toivotettua vuonna 2016 sosiaalisessa mediassa hyvää pääsiäistä rakkaalle kristitylle maalleen toinen muslimi puukotti hänet kuoliaaksi jo samana päivänä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi puolestaan suorassa televisiolähetyksessä, että hänen vastaehdokkaansa halu kieltää muslimien julkinen huivinkäyttö johtaisi Ranskassa sisällissotaan.

Entä mikä on meidän reaktiomme tällaisiin uutisiin? Ei mikään.

Brittiläis-unkarilainen sosiologi Frank Furedi on todennut, että meidän aikamme poikkeaa 1900- luvun jälkipuoliskosta siten, että ennen yhteiskunnassa oli ihanteita, joiden mukaan lasten ja nuorten oletettiin elävän. Kuinka järkeviä nuo ihanteet olivat, kuinka hyvin niihin päästiin ja kuinka paljon niitä vastaan kapinoitiin, on toinen asia. Mutta yhtä kaikki ihanteita, joiden mukaan ihmisten oletettiin elävän elämänsä, kuitenkin oli olemassa ja suurin osa ihmisistä tiesi, ainakin suunnilleen, mitä nuo ihanteet olivat. Tänä päivänä, ja tämä on erityisen totta nuorilla ja lapsilla, ihanteita ja malleja, joiden mukaan tulee elää, on yhä vähemmän ja vähemmän. Toisin sanoen ei ole olemassa selviä sääntöjä, joita tulisi noudattaa ja muotteja, joihin itsensä voi asettaa.

Jos kaikki säännöt, tavat ja muotit ovat yhtä hyviä, ei ole mitään erityistä syytä elää tietyllä tavalla, koska tuota tapaa ei yleisesti tunnusteta sen paremmaksi kuin jotain toistakaan tapaa. Ihmisille on tärkeätä, että heidän tekonsa, arvonsa ja tapansa ovat jollakin yleisesti hyväksytyllä kriteerillä mitattuna hyviä ja tavoittelemisen arvoisia. Ja hyvyys on aina suhteessa johonkin huonompaan, eli ihmisille on tärkeää, että heidän tekonsa, arvonsa ja tapansa ovat parempia kuin jotkin toiset teot, arvot ja tavat.

Esimerkiksi avioliittojen suosion lasku johtuu ainakin osittain siitä, että avioliittoa ei enää tunnusteta moraalisesti paremmaksi vaihtoehdoksi kuin yhdessä asumista ja toisaalta siitä, että avioliitto on instituutiona avattu myös homoseksuaaleille. Me arvostamme asioita, koska ne ovat parempia kuin toiset asiat ja kuuluvat vain tietyille ihmisille. Kun perhe lakkaa olemasta miehen ja naisen liitto, jossa he tekevät lapsia olemalla sukupuoliyhteydessä keskenään ja sitten kasvattavat nuo lapset yhdessä ja muuttuu joksikin, joka voi koostua käytännössä mistä tahansa ihmisryhmästä, jossa joko on lapsia tai sitten ei ole, ja jossa seksuaalisuutta ei rajata vain kahden ihmisen välille, kärsii perhe instituutiona inflaation ja sen arvostus laskee.

Tarkoitukseni ei ole sen kummemmin arvostella eri perhemuotoja, mutta asioista tekee arvokkaita juuri se, että ne ovat harvinaisia, rajattuja ja haluttuja. Kansantaloudessa inflaatio toimii juuri tällä tavalla. Kun keskuspankki kasvattaa rahan määrää rahoitusmarkkinoilla, rahan arvo laskee. Jos mikä tahansa paperinpala, johon kirjoitetaan 20 € alkaa käydä rahasta, sen arvo romahtaa. Juuri näin on käymässä perheille ja koko länsimaiselle sivilisaatiolle, koska olemme alkaneet uskotella, että niin perheet kuin länsimaatkin voivat koostua millaisista ihmisistä tahansa.

Me olemme alkaneet purkaa, niin kansallisvaltioiden kuin perheidenkin rajoja, koska olemme saaneet päähämme, että kaikki meidän arvomme, normimme ja perinteemme ovat jollakin lailla yksilöä rajoittavia ja estävät yksilöä toteuttamasta todellista potentiaaliaan. Tai niin kuin usein sanotaan, ne estävät ihmistä löytämästä omaa juttuaan, joka kaikilla oletetaan jotenkin automaattisesti olevan. Me olemme alkaneet pelätä normeja, niin paljon, että uskottelemme itsellemme, että miehet voivat synnyttää lapsia ja isät voivat viettää elämänsä Baari Ketunkolossa ja se on ihan ok, koska kaikki on ihan ok.

Ongelma vain on, että kaikki ei ole ok.

Me emme halua tunnustaa, että poliisia kivittävät muslimit vihaavat meitä ja meidän elämäntapaamme ja arvojamme, koska se pakottaisi meidät tunnustamaan, että meillä todella on jokin elämäntapa ja jotkin arvot. Ja tietysti se pakottaisi meidät hyväksymään sen tosiasian, että noiden muslimien päästäminen meidän maihimme oli alun perinkin virhe. Ja kuten olen ennenkin todennut, omien virheiden tunnustaminen on meille kaikille hirvittävän vaikeaa.

Säännöt, tavat ja perinteet, joiden kahleista meitä kannustetaan koko ajan vapautumaan, eivät kuitenkaan ole vain yksilöä sitovia köysiä, joiden verkosta hänen on päästävä, vaan ne ovat se kudos, joka pitää ihmisyhteisöt kasassa. Amerikkalainen kulttuurikriitikko ja feministi Camille Paglia on tiivistänyt asian seuraavalla tavalla:

“Moral codes are always obstructive, relative, and man-made. Yet they have been of enormous profit to civilization. They are civilization. Without them, we are invaded by the chaotic barbarism of sex, nature’s tyranny, turning day in to night and love into obsession and lust”.

Yhteiskunta, jolla ei ole sääntöjä, normeja ja arvoja, joita sen jäsenet ylläpitävät ja joiden puolesta he ovat valmiita kamppailemaan, on yhteiskunta, joka odottaa omaa tuhoutumistaan. Kun muslimit hyökkäävät ruotsalaista yhteiskuntaa ja sen instituutioita vastaan kivin ja polttopulloin, niin mitä me teemme? Emme mitään. Ja kun sama tapahtuu täällä, ja pahaa pelkään, että se tulee tapahtumaan myös täällä, niin mikä on meidän reaktiomme silloin? En haluaisi olla pessimisti, mutta veikkaisin, että emme tee silloinkaan mitään.

Jos me haluamme, että tämä maa, tämä kansa, kulttuuri tai ylipäätään länsimainen sivilisaatio ovat olemassa vielä tulevaisuudessakin, on meidän opittava rakentamaan rajoja meidän ja muukalaisten välille. Ja meidän on taas omaksuttava ihanteita ja arvoja, joiden mukaan me yritämme elää ja jotka auttavat meitä säilyttämään oman kulttuurimme, kansamme ja länsimaisen sivilisaation.

Ja kuten edellä mainittu Camille Paglia on todennut, nuo säännöt ja arvot ovat ihmisten keksimiä ja suhteellisia ja ne sopivat toisille meistä paremmin kuin toisille ja jotkut ne jättävät kokonaan ulkopuolelle, mutta valitettavasti mitään vaihtoehtoa sääntöjen ja normien olemassaololle ei ole.

Pitkässä juoksussa kulttuuri onkin vähän niin kuin armeija. Jokaisella maalla on armeija ja jokaisella maalla on kulttuuri. Armeija, niin kuin kulttuurikin voi olla meidän omamme tai sitten se on jonkun muun.

Jos Tapion kirjoitukset kiinnostavat, niin blogi on vain pintaraapaisu.

Tapion kirjoja voi ostaa edulliseen hintaan kirjavälityksen sivuilta.

Tapion kirjat:

Islam ja Suomi: huomioita 2000- luvun maahanmuutosta ja sen seurauksista

Ensimmäinen ja ainoa yleisesitys muslimien maahanmuutosta ja sen vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Linkki verkkokauppaan

Alku

On vuosi 2137. Eurooppa ei hajonnut, äärioikeisto ei noussut valtaan, eivätkä kirkontornit vaihtuneet minareetteihin. Avaruudesta ei löydetty elämää, eivätkä yliälykkäät koneet tuhonneet ihmiskuntaa. Kaikki meni lopulta aivan niin kuin pitikin. Tai ainakin suunnilleen.

Linkki verkkokauppaan

Minussa viha tulee lihaksi

Minussa viha tulee lihaksi, on historiallinen romaani, sekä kuvaus oman aikamme vaikeista aiheista. Seksuaalisesta väkivallasta, maahanmuutosta ja siitä kuinka vaikeaa noiden asioiden käsittely on.

Linkki verkkokauppaan

Valkoinen kuolema ja muita kertomuksia: tarinoita demografisesta muutoksesta

Valkoisen kuoleman kertomukset ovat osin hauskoja ja osin traagisia, mutta ennen kaikkea tarinat paikkaavat aukon suomalaisessa kirjallisuudessa, jossa demografisen muutoksen pysyvyyttä ja syvyyttä ei ole haluttu käsitellä.

Linkki verkkokauppaan

Jos haluat tietää enemmän maahanmuutosta. Voit kutsua minut puhumaan aiheesta pientä korvausta vastaan. Tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen tapio@tapionkirja.fi