Pieniä tarinoita
Virheistä ja niiden korjaamisestaKeskiviikko 21.12.2022 klo 19.29 Olen ainakin kahdessa kirjoituksessani lainannut tilastokeskuksen tilastoa suomalaistaustaisten syntyvyydestä väärin. Korjaan virheen tässä, sekä niissä kirjoituksissa, joissa virheen tein. Olen lainannut tätä, tätä ja tätä tilastoa, joiden perusteella kirjoitin, että suomalaistaustaisten syntyvyys oli vuonna 2018 1.2 lasta per synnytysikäinen nainen, vuonna 2019 1.15 ja vuonna 2020 1.16 per synnytysikäinen nainen. Rupesin itse ihmettelemään lukuja, koska tämän tilaston mukaan suomalaistaustaisten syntyvyys on 1.4. Kysyin asiaa tilastokeskuksesta ja he vastasivat seuraavalla tavalla. ” Mainitsemasi luvut kuvaavat kahta eri asiaa, mistä epäselvyys näyttäisi syntyneen. Vuosien 2018-2020 luvuissa (1,2; 1,15; 1,16) on kyse suomalaistaustaisille naisille syntyneiden lasten osuudesta kaikkien naisten kokonaishedelmällisyydessä. Siinä suomalaistaustaisille naisille syntyneiden lasten määrä on suhteutettu kaikkiin naisiin, jolloin luku jää hiukan pienemmäksi. Mainitut luvut siis kertovat osuuden kaikkien naisten kokonaishedelmällisyydestä, mikä on eri asia kuin suomalaistaustaisille naisille tai ulkomaalaistaustaisille naisille laskettu kokonaishedelmällisyys. Maahanmuuttajat ja kotoutuminen -teemasivulla sekä viimeisimmässä tiedotteessa olevat luvut (1,43 ja pyöristetty 1,4) taas kertovat suomalaistaustaisten naisten kokonaishedelmällisyyden (tätä tietoa ilmeisesti kaipaatkin). Näissä luvuissa suomalaistaustaisille naisille syntyneiden lasten määrä on suhteutettu suomalaistaustaisiin naisiin.” Samassa sähköpostissa tilastokeskus toimitti myös suomalaistaustaisten vuosikohtaiset kokonaishedelmällisyysluvut, jotka olivat seuraavat: 2018: 1,36 2019: 1,30 2020: 1,33 2021: 1,43 Kun nuo luvut laskee yhteen ja jakaa neljällä vastaus on 1.355. Summa summarum, oikea kokonaishedelmällisyysluku suomalaistaustaisilla naisilla on siis pyöristettynä 1.4. Pahoittelen tekemääni virhettä ja lupaan olla jatkossa huolellisempi. Kirjoitukset, joissa virhe on tehty ovat Esitelmä maahanmuutosta ja Tervetuloa länteen Andrei. Olen luultavasti lainannut väärää tilastoa, jossain kolmannessakin blogissa, mutta en enää muista missä. Jos huomaatte minun lainanneen väärää tilastoa, niin laittakaa minulle sähköpostia osoitteeseen tapio@tapionkirja.fi jotta saan asian korjatuksi. |
Avainsanat: Blogi/podcast |